Tänään olen vieraillut sairaalan päivystyksessä jo kahdesti. Se paikka on tullut vuosien varrella tutuksi monesta syystä. Tuntuu että en luota kehooni ja toisaalta kuinka voisin, kun se piinaa minua aina erilaisilla kummallisuuksilla. Kehoni on hyökännyt minua vastaan rajusti ollessani nuori. Nyt aikuisiällä minua ovat seuranneet kummalliset oireet. Minua on tutkittu vaikka ja miten. Tällaiseksi nuoreksi ihmiseksi terveyteni tuntuu olevan todella heikoissa kantimissa.

Muutama syy näille päivystysreissuille

1. Silmäni päätti turvota. Varoittamatta ja rajusti. Ja kukaan ei tiedä miksi.
2. Puhekykyni lähti. Heräsin päiväunilta enkä osannut muodostaa sanoja. Pääni kuvattiin ja minua ajelutettiin ambulanssilla sairaalasta toiseen. Mitään vakavaa ei kuitenkaan löytynyt.
3. Näin monta päivää pilkkuja. Ilmeisesti minulla oli raju migreenikohtaus. Myöskin puhekyvyn menetys rinnastettiin myöhemmin migreeniin.
4. En koe olevani minä… Ja eikun kyytiä psykiatriselle osastolle tilamaan.
5. Syöpä. Kyllä, minulla on ollut syöpä. Kerran kun kuulee tuollaiset uutiset on vaikea sietää omalta keholtaan mitään temppuilua. Yritä siinä sitten rauhoittua ja ajatella että ”tämä on ihan normaalia päänsärkyä…”
6. Sydän. Sykkeeni pysyttelee kokojan siinä 90-100 välillä. Kukaan ei taas tiedä miksi.

Jätän tän vaan tähän ja totean miksi aina minä?

Kaikella rakkaudella, Alisa.

Se tapahtui syntymäpäiväni. Olin halunnut  ottaa etäisyyttä kaikesta ja olin tullut omalle asunnolleni jo useammaksi yöksi. Ajatusta oli pyöritelty jo usean päivän, viikon, kuukauden ja tavallaan jopa vuoden ajan sen lukemattomissa olomuodoissa. Olin työstänyt ajatusta jo valmiiksi tiedostamatta sitä. Nyt tiesin että sen aika on tullut ja etten voi jättää elämääni tähän tilanteeseen yhtään tämän pidemmäksi ajaksi. Vihdoin tuona päivänä hän hyväksyi ettei tämä tekemällä paremmaksi muutu. Minä en voisi muuttua eikä voi myöskään hän.

Olemme eronneet mieheni.. tai siis ex-mieheni kanssa.

Kaikella rakkaudella, Alisa.