Surusta

Tänä viikonloppuna hyvästelin mummoni. Hän kuoli melko yllättäen pari viikkoa sitten. Tilaisuus oli kaunis ja hänen näköisensä. Sellainen kuin hän olisi halunnut.

Puhuimme ystäväni kanssa, että jokaisen pitäisi puhua siitä, millaiset hautajaiset itselleen toivoo. Minulle hautajaiset ovat aika jolloin sinulle rakkaat ihmiset kokoontuvat yhteen ja jättävät hyvästit. Sitä minä toivon myös itselleni kun loppu joskus koittaa. 

Elämä on lyhyt, eikä kukaan tiedä koska se loppuu. Erityisesti nuorena monella on sellainen kuolemattomuuden illuusio. Minulta sairaudet veivät sen jo nuorella iällä ja tiedostin varhain että täällä ei saa olla ikuisesti. Olen kohdannut muitakin vakavan sairauden tai muun vastaavan kohdanneita ja lähes tulkoon kaikki allekirjoittavat tuon tunteen. Kun kohtaat kuoleman silmästä silmään et ole enää kuolematon.

Yritän muistaa antaa surulle tilaa. Suru pitää jokaisen surra omalla tavallaan. Se on sallittu tunne ja minä saan olla surullinen.

”Hautajaisissani pukeutukaa mustaan, mutta vain koska se on tyylikästä. Äiti ja isi älkää vaipuko tuskaan, mä nautin täysillä mun elämästä. Tyttöystävät, silmät päähän meikatkaa ja menkää tilaisuuden jälkeen tanssimaan. Pojat laulakaa se laulu, joka sai mut aina nauramaan.”– Heli Kajon kappaleesta Jos mä kuolen nuorena.

Kaikella rakkaudella, Alisa.