Minua vaivaavat kirjoitukset, joiden alussa esitetään jokin ongelma, löydetään heti ratkaisu, ja sitten kaikki on taas yhtä ihanaa kuin ennen. Se ei yhtään vastaa kokemustani oikeasta elämästä, ja jotenkin minua on alkanut häiritä se, että mistään keskeneräisestä ei saa sanoa mitään.

Tämä blogi on tarkoitettu arkisille ajatusketjuille, enkä sen tarkemmin osaa kertoa, mistä tässä tulee olemaan kyse. Nimen, kuten myös idean tästä blogista, keksin viime yönä hetkeä ennen nukahtamista, silloin kun tunsin jo olevani putoamaisillani johonkin.

Tänään olin lääkärissä pitkään jatkuneen olkapääsäryn vuoksi. Minusta on lääkärin vastaanotolla usein tuntunut siltä, että lääkäri pälyilee epäluuloisesti pöytänsä takaa ja lopulta tympääntyneenä määrää särkylääkkeitä ja lähettää kotiin. En ollut ollenkaan varautunut siihen, että lääkäri saattaisi katsoa lempeästi, kysyä hirveästi kysymyksiä, tehdä testejä ja lähettää lisätutkimuksiin. Vielä vähemmän varautunut olin siihen, että olkapäässäni on todellinen vamma, joka luultavasti vaatii leikkauksen.

Diagnoosin jälkeen kipu kädessäni alkoi heti tuntua voimakkaammalta, ja siksi kiiruhdin ostamaan jäätelöä ja makaamaan sohvalle. Makoilu tuntuu jotenkin mukavammalta, kun siihen on todellinen syy.