Kestävän elämän illuusio vaatii liikaa

Kestävyys. Vastuullisuus. Ympäristöystävällisyys Ilmastonmukaisuus. Luonnonmukaisuus.. Luonnollisuus. Eettisyys. Kasvissyönti. Vegaanisuus. Planetaarinen ruokavalio. 

Listaa voisi jatkaa loputtomasti. Olemme siirtyneet ilmastonmuutoksen vuosikymmenelle, jolla yhä useampi jää tuijottelemaan kaukaisuuteen ja pohtimaan, että voikohan tuossa meressä uida vielä kymmenen vuoden päästä tai että pääsevätkö lapset laskemaan pulkkamäkeä ensi talvena. Olen itsekin joutunut näihin hetkiin ja silloin se vyöryy päälle. Voimakkaana. Fyysisenä. Kamalana.

Ilmastoahdstus

Ilmastoahdistus, joka on salakavalasti noussut meidän nuorten ”trendikkäät asiat top 10” -listalle (kyllä, pidän itseäni edelleen ”meinä nuorina” vaikka olen jo 25!). Tuntuu, että on suorastaan ihailtavaa kokea kamalaa ahdistusta ja stressiä kaikesta ilmastoon liittyvästä. Ja onhan siitä stressistä oma hyötynsäkin. Ihmiset kokoontuvat yhteisen huolen äärelle ja pyrkivät tekemään jotain ilmaston hyväksi. Itsekin olen osallistunut vuosi sitten kavereideni #vegehaaste-porukkaan sekä tänä keväänä toisen porukan zero waste -iltoihin.

Tai no. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että ”osallistunut”. Kun muut vegehaaste-porukasta ryhtyivät vegaaneiksi kuukauden ajaksi, minä pyrin syömään ”kasvispainotteisesti” ja ”välttämään lihaa”. Taisin osallistua noin puoliin yhteisistä tapaamisista ja söin melkolailla kasvisruokaa, vaikka mukana oli varmasti myös lihaa. Tänä keväänä meidän zero waste -porukalla on tainnut olla neljä tapaamista ennen koronan aiheuttamaa karanteenia. Ja moneenko minä olen osallistunut? No, yhteen. Kerran olin väsynyt, kerran en jaksanut ja kerran halusin mieluummin lähteä mökille. Että niin.

Kummallakaan kerralla kyse ei ole ollut siitä, etteikö minua olisi kiinnostanut tai ettenkö olisi kokenut aiheita tärkeinä. Päinvastoin. Haluaisin olla loistava vegaanikokki (tai edes ostata valmistaa oikeasti hyvää arkikasvisruokaa). Haluaisin elää jätteetöntä elämää ja korvata siivousaineet etikalla. Haluaisin olla hyvä ja ekologinen eläjä.

Mutta. Ja tässä se tulee. Haluaisin että tämä tapahtuisi mahdollisimman vaivattomasti. Lisäksi haluan edetä omaan tahtiini. Jos porukassa on jo mukana vegaaneja jotka vegehaasteen aikana pohtivat  itujen kasvattamista tai kauramaidon valmistamista itse tai jos jonkun elämä on jo 99% jätteetöntä ja hän pohtii, miten saisi karistettua vielä tuon yhden prosentin jätettä pois elämästään, niin tämän tyypin päässä tulee stoppi ja paniikki. En halua olla täällä. En pysty, en osaa, apua. Lopulta feidaan porukan, koska se tuntuu helpoimmalta.

Disclaimer I: Saatoin hieman liioitella äsken. Kumpikin porukka on ollut mahtava eikä kukaan ole vähätellyt minua.  Kaikki ovat olleet kannustavia. Silti joka kerta minusta on tuntunut, että kaikki ovat valovuosien päästä siitä, mitä minä teen (eli opettelen kokkaamaan linssejä ja perustan meille muovinkeräysroskiksen). Minulla ei myöskään todellakaan ole mitään sitä vastaan, jos joku kasvattaa ituja ja valmistaa kauramaitonsa itse tai elää jätteettömästi – aivan mahtavaa, jos joku pystyy siihen. Arvostan sitä. En vain pysty siihen tällä hetkellä itse. Ja tässä onkin koko asian ongelma.

Ilmastohäpeä

Minusta tuntuu (huom! minusta ja tuntuu), että tehdäkseen jotain ilmaston hyväksi, se on tehtävä täydellisesti. Sillä ei ole väliä, vaikka töissä söisin viisi kertaa viikossa kasvis- tai kalalounaan, jos viikonloppuna syön punaista lihaa tai kanaa. Ei ole väliä, jos ostan viidestä vaatteesta neljä käytettynä, jos ostan viidennen uutena. Ei ole väliä, jos haaveilen siirtyväni itsetehtyyn etikkapuhdistusaineeseen kunhan vanhat siivousaineeni loppuvat, koska en ole vielä siirtynyt.

Moni vaikuttaja on puhunut tästä. Esimerkiksi tubettaja Roni Back puhui jo lähes vuosi sitten saamaansa palautteeseen lentämisestä, eikä hän suinkaan ole ainoa. Erityisesti lentämisestä tuntuukin tulleen vedenjakaja. Ei ole mitään väliä, millaisia ratkaisuja ympäristön eteen tekee, jos lentää.

Mielestäni tällainen on typerää, mutta samaan aikaan sorrun siihen itse omalla kohdallani. Laitan lainausmerkit ”osallistumiseen”, koska koen, etten ollut koko sydämelläni ja energiallani ja ajallani mukana. Haaveilen keltaisesta hupparista ja sen jälkeen ahdistun aivan tolkuttomasti, koska edes ajattelen uuden vaatteen ostamista vain ilon ja huvin vuoksi. Sitäpaitsi olen jo ostanut tänä vuonna uusia vaatteita, vaikka olisin hyvin pärjännyt ilmankin.

Voitaisiinko näistä luopua?

En tiedä sinusta, mutta minä olisin jo valmis luopumaan ilmastoahdistuksesta ja ilmastohäpeästä. Haluaisin elää elämää, jossa olisin onnellinen ja joka olisi tasapainoista. Haluaisin tehdä ympäristöystävällisiä asioita ja ratkaisuja, mutta en halua menettää yöuniani niiden (tai niiden puutteen) takia. Haluaisin, että ympäristöstä huolehtiminen  ja kestävä kehitys ovat osa elämääni, mutta en halua, että ne hallitsevat sitä.

Disclaimer II: Edelleen, kuten aiemmin sanoin, ilmastoahdistuksella ja -häpeällä on paikkansa, sillä ne ajavat meitä toimimaan oikein. Se, että haluan luopua näistä kahdesta, ei tarkoita, että haluan luopua hyvistä teoista. Se ei tarkoita, ettenkö halua haastaa itseäni kokeilemaan uusia asioita ja etsimään parempia ratkaisuja. Se tarkoittaa vain sitä, että haluan parantaa maailmaa ilman, että tunnen jatkuvaa syyllisyyttä siitä, että en ole tehnyt ratkaisuja jo vuosia sitten.

Siksi olen kehittänyt itselleni kolmen koon kestävyyssäännön (voit lukea siitä täältä), jossa on kolme kestävää kohtaa:

1. Kestävä elämä itseni kannalta.
2. Kestävä elämä läheisten kannalta.
3. Kestävä elämä ympäristön kannalta.

Millaista tämä elämä sitten on? Voin kertoa – ei harmainta hajuakaan. Sääntö on niin uusi, että elämäni vaatii pientä hienosäätöä, että se noudattaisi tätä. Toivon kuitenkin, että kolmen koon kestävyyssäännön avulla pystyn rakentamaan tasapainoisen elämän, josta myös ympäristö hyötyy.

Sellaista tällä kertaa. Tervetuloa seuraamaan matkaani kohti kestävää elämää. Yhden asian voin luvata: helppoa tästä ei ainakaan tule.

Terkuin,
Inez

kuvat: Haluaisin olla ihminen, joka liikkuu kaikkialle vain pyörällä tai julkisilla. Totuus kuitenkin on, että toisinaan liikun myös autolla. Tiedän, että asuinpaikkaa muuttamalla voisin lyhentää (ainakin joitain) matkoja, tehdä liikkumisesta helpompaa ja elää autottomasti, mutta emme ole lähivuosina muuttamassa. Tulevaisuudessa kuitenkin toivon, että ainakin työpaikka olisi sellaisessa suhteessa asuntoomme, että erottavan matkan voisi mukavasti pyöräillä.