Kolmen koon kestävyyssääntö

Olen noin kahdeksan vuoden ajan kärsinyt yleisestä väsymyksestä, uupumuksesta ja ajoittaisesta masennuksesta. Masennukseen olen hakenut ja saanut kahdesti apua ja olen siitä kiitollinen. Niiden suhteen olen pärjännyt aika helpolla – en ole tarvinnut masennuslääkkeitä, vaan lepo ja puhuminen ovat helpottaneet pahinta oloa. Silti tuntuu, että en ole päässyt elämässäni vielä täysin tasapainoon.

Kaikki alkoi muistaakseni keväällä 2013. Olin vä-sy-nyt. Olen luonteeltani innostuja ja kun innostun, niin lupaudun kaikenlaiseen mukaan. Tein tuolloin paljon erilaisia hommia partiossa, olin aktiivinen seurakunnan nuorisotoiminnassa ja isostelussa ja valmistauduin jo syksyllä tuleviin ylioppilaskirjoituksiin. Kehoni reagoi tuohon väsymykseen nostamalla pienen kuumeen. Minä, joka en yleensä ollut kipeä, olin koko ajan kipeä. Meni monta viikkoa niin, että minulla vuorotellen oli ja ei ollut lämpöä. Kunnon kuumetta ei ollut – oli vain huono olo ja lämpöä 37,1-37,3 astetta (normaali ruumiinlämpöni on aika korkea, 36,6-36,8 astetta, joten kyse todella oli vain lämmöstä). Jäin kuitenkin monena päivänä kotiin ja yleisesti muista, että vain voin huonosti.

Kevään lopulla olo oli kuitenkin jo parempi ja vuoden päästä sain valkolakin hyvin arvosanoin. Pääsin opiskelemaan ja muutin pois pääkaupunkiseudulta. Tein kesätöitä, valmistuin kandiksi, vaihdoin yliopistoa, tein lisää kesätöitä, muutin yhteen poikaystäväni kanssa takaisin pääkaupunkiseudulle. Harrastin koko ajan aktiivisesti partiota sekä omassa lippukunnassa että partiopiirissä. Tein projekteja ja pidempiä pestejä. Opiskelin ja kirjoitin gradua. Nautin elämästä – ja samaan aikaan olin jatkuvasti väsynyt.

Mikään ei kuitenkaan riittänyt. Vaadin itseltäni koko ajan enemmän. Vaikka olen työstänyt asiaa, en ole vieläkään päässyt vaatimuksistani eroon. Viime vuosien suurin vaatimuskohde on ollut ekologisempi elämä. Yritän aina valita ympäristöystävällisemmän, paremman ja kestävämmän ratkaisun. Usein ympäristöystävällisempi, parempi ja kestävämpi on kuitenkin tarkoittanut uuden opettelua, uusien rutiinien muodostamista ja enemmän työtä. Ja noh, tämä ei ole varsinaisesti helpottanut väsymystä. Ympäristöystävällisyydestä on kuitenkin muodostunut itselleni tärkeä arvo, josta luistaminen aiheuttaa valtavaa stressiä.

Nyt keväällä viimein tajusin, että tässä on tehtävä jotain. En voi jatkaa elämääni räpiköiden väsymyksen alhosta toiseen ja toivoen, että siinä välissä on edes muutama päivä, kun väsymys helpottaa. Mietin asiaa paljon ja kehitin itselleni kolmen koon kestävyyssäännön, joka menee seuraavasti:

1. Kestävä elämä itseni kannalta.
2. Kestävä elämä läheisten kannalta.
3. Kestävä elämä ympäristön kannalta.

Mitä kestävyyssäännöt sitten tarkoittavat?

Kestävä elämä itseni kannalta on sellaista, jossa on sopivassa suhteessa sekä tekemistä että lepäämistä. Toisin sanoen elämä on sellaista, että ehdin palautua vanhoista hommista, jotta jaksan ryhtyä uusiin puuhiin.

Huomaan, että tykkään olla kotona. Varsinkin arki-iltaisin on ihanaa, jos tulen kotiin jo viideltä eikä minun enää tarvitse lähteä minnekään. Vaikka korona-aika on aiheuttanut niin huolta kuin stressiäkin, olen myös nauttinut siitä, että olen vain saanut olla kotona. Kuluneen kevään aikana olen tajunnut, että en halua palata entiseen elämääni, jossa olen onnistunut järjestämään itselleni menon neljälle-viidelle päivälle viikosta.

Kaipaan myös vapaita viikonloppuja, joihin ei kuulu suunnitelmia, vaan voin spontaanisti valita, mikä kiinnostaa. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että jotain ohjelmaa on oltava. Pelkkä Instagramin selailu tai YouTuben tuijottelu tunti toisensa perään ei ole auta minua palautumaan. Aion kyllä jatkaa kumpaakin, mutta aion myös useammin ottaa käteen kirjan tai käsityön. Lisäksi haluan käydä useammin ulkona kävelemässä / juoksemassa / kuvaamassa / olemassa sekä erityisesti uimassa luonnon vesissä.

Muistan, kun pienenä valitin äidille, että minulla on tylsää ja äiti aina vastasi: ”Onpa hyvä.” Tylsyys todellakin sekä palauttaa että ruokkii mielikuvitusta. En muista, milloin minulla viimeksi on oikeasti ollut tylsää. Edes nyt keväällä tylsyys ei ole kunnolla päässyt valtaamaan mieltä, kun aika on mennyt palautumiseen.

Kestävä elämä läheisteni kannalta linkittyy valtavasti ensimmäiseen kohtaan eli siihen, että rakennan itselleni kestävää elämää. Jos minä voin hyvin, minusta on enemmän iloa läheisilleni. Väsyneenä en vain ole kovin hyvää seuraa. Kavereiden kanssa jaksan vielä tsempata, mutta sitten kotona, noh. Olen kiukkuinen, tiuskin ja mökötän. Ei se ole edes itsestäni kovin kivaa.

Väsyneenä teen myös passiivista karsimista eli en ota itse yhteyttä ystäviini enkä sovi tapaamisia. Kuitenkin läheisten kanssa vietetty aika tekee myös minut onnelliseksi ja näin rakentaa kestävää elämää itseni kannalta. Voisin olla hieman useammin se osapuoli, joka ehdottaa tapaamista tai tekemistä.

Kun en ehdi palautua, minusta tulee myös entistä vaativampi. Siirrän paineitani huomaamatta myös kotona oleviin ihmisiin. Alan kaiken muun kiireen keskellä esimerkiksi vaatia suursiivousta tai muuta yhtä tärkeää epäolennaista. Muutenkin kasaan stressaantuneena kotiin paineita, ja nämä heijastuvat paitsi parisuhteeseeni, myös muihin ystävyyssuhteisiin, koska olen kiukkuinen ja kuormittunut.

Kestävä elämä läheisteni kannalta pitää siis sisällään sen, että pidän itsestäni huolta, mutta myös sen, että en siirrä stressiäni tiedostamatta läheisiini. Sen sijaan yritän opetella sanoittamaan omat tunteeni ja huoleni sekä sen, että kiukkuisuuteni ei (useinkaan) johdu heistä, vaan jostain ihan muusta. Helppoa näin paperilla!

Kenenkään velvollisuus ei kuitenkaan ole yksin pelastaa maailmaa.

Viimeisenä muuta ei vähäisimpänä tulee kestävä elämä ympäristön kannalta. Tähän alkuun on sanottava, että ympäristöstä huolehtiminen on tärkeää ja meidän jokaisen velvollisuus. Ympäristöön kuuluu luonto sen moninaisuudessaan, mutta lasken tähän myös sosioekonomisen ympäristön (eli esimerkiksi köyhyys, huonompiosaisuus) ja siihen vaikuttaminen (jolla usein on vaikutus myös siihen luontoon).

Yhden asian haluaisin kuitenkin itse muistaa. Haluaisin myös, että kaikki muut muistavat sen. Kenenkään velvollisuus ei ole yksin pelastaa maailmaa. Itse ainakin kärsin säännöllisesti maailmantuskasta, joka tuntuu vievän kaiken energiani ja kyvyn toimia. Tämä ei oikein johda mihinkään, joten siksi siitä pitäisi päästä eroon. (Kirjoitan tästä oman postauksen myöhemmin, tämä taitaa jo nyt venyä pitkäksi kuin nälkävuosi…)

Elän jo nyt suhteellisen ympäristöystävällisesti, mutta vielä voi parantaa. Haluankin haastaa itseäni kokeilemaan uusia tapoja parantaa maailmaa. Niiden ei aina tarvitse olla isoja. Voin lahjoittaa muutaman euron hyväntekeväisyyteen, opetella uuden kasvisruokareseptin tai valita lomamatkan liikkumismuodoksi auton sijaan junan. Ajattelin tänä vuonna myös kokeilla täysin uusia asioita, kuten etikan hyödyntämistä siivousaineena.

Helppoa tämä ei tule olemaan

Kolmen koon kestävyyssääntö takoittaa siis kestävää elämää paitsi ympäristön, myös minun itseni kannalta. Listaamani asiat kuulostavat aivan uudenvuodenlupaukselta, mutta toivon, että vaikutukset kestävät hieman pidempään. (Jostain kuulin, että uudenvuodenlupaukset rikotaan tyypillisesti jo kolmen päivän päästä.) Kirjoitan varmasti paljon näitä asioita myös tänne blogin puolelle.

Sellaista tähän aamuun!
Inez

kuvat: En keksinyt tähän mitään järkevää kuvitusta. Tässä siis kuvia eilisen uintireissun jäljiltä. Huomaan, etten ole ollenkaan harmissani siitä, että kesä näyttää välillä viileämpääkin puoltaan.