Visuaalisuus ei ole vain turhamaisuutta

Olen aina ihaillut kauniita asioita. Sitä, että jonkun koti on kauniisti sisustettu. Sitä, että joku pukeutuu tai meikkaa kauniisti. Sitä, että joku luonnostelee kauniin kuvan paperille muutamalla vedolla – ja kun mieleni tekisi huutaa ”ei enää”, hän muuttaa sen vielä muutamalla vedolla vielä kauniimmaksi.

Samaan aikaan olen hyväksynyt sen, että en itse ole visuaalinen. En vain yksinkertaisesti ole hyvä asioissa, jotka vaativat visuaalisuutta. En näe, mitkä värit tai kuvat tai kuviot sopivat hyvin yhteen.

Tähän asti asia on ollut ok. Ei ole kiinnostanut. Mitä väliä vaikkapa tyylikkäällä sisustuksella tai pukeutumisella on, kunhan se on toimiva?

Kuluneen kesän aikana olen kuitenkin huomannut, että kyllä minua kiinnostaa myös se visuaalisuus. Visuaalisuus ei olekaan pelkkää turhamaisuutta, jona olen sitä ehkä aiemmin pitänyt, koska en ole itse osannut. Visuaalisuus on kauniista asioista nauttimista ja niiden jakamista muille (tai näin ainakin ajattelen).

Olen siis päättänyt alkaa opettelemaan ja tekemään ratkaisuja, jotka ovat visuaalisesti kauniita. Olen alkanut katsoa kauniita asioita ja pohtia, miksi ne ovat itseäni miellyttäviä. Niin sisustuksessa (tämä tosin odottanee tulevaisuutta ja sitä, että varallisuutta on hieman enemmän), pukeutumisessa (kyllä, olen 25-vuotias eikä minulla ole harmainta hajua, mikä on oma tyylini) kuin vaikkapa piirtämisessä ja askartelussa (olisipa kiva saada tehtyä vaikkapa kauniita kortteja).

Katseluvaihe on vielä helppo. Odotan kauhulla sitä vaihetta, kun pitää alkaa yrittämään ja erehtymään. Mutta ei kai auta mennä kuin tuulta päin!

Onko teistä visuaalisuus helppoa vai täytyykö sen kanssa taistella?

-Inez