Helppo kvinoa-salaatti

Nyt kun rajoitukset ovat hellittäneet, olen alkanut kutsua myös ystäviä kylään. Tällä viikolla teinkin meille lounaaksi helpon ja raikakan kvinoasalaatin, joka kuitenkin oli myös ruokaisa.

Kvinoa on jostain käsittämättömästä syystä epäilyttänyt minua. Jostain, ilmeisesti täysin toisesta syystä meidän kaapissa on kuitenkin majaillut vajaat kaksi pakettia (ne ovat saattaneet kulkeutua meille jonkin partioretken jälkeen, sillä en muista kotona valmistaneeni kvinoaa). Nyt kuitenkin päätin laittaa kvinoan testiin ja nam, sehän sopi loistavasti salaattiin!

Ohjeessa on vesimelonia reilusti, mutta se on tarkoitus ja tekee salaatista ihanan kesäisen. Vesimeloni on parhaillaan satokausituote, joten nyt siitä kannattaa nauttia.

Itse tein meille salaattipohjan (salaatti, kurkku, tomaatti, sipuli) omaan kulhoon, ja sitten laitoin vesimelonin, salaattijuuston ja pähkinät tarjolle omiin kulhoihinsa. Tämä johtui siitä käytännön syystä, että kaikki eivät vain mahtuneet yhteen kulhoon. Erottelu oli kuitenkin mielestäni kiva ja huomio myös allergiat. Myös tomaatin voisi laittaa erilliseen kulhoon, jos tomaattiallergikkoja löytyy. Toki salaattia saa soveltaa myös omien mieltymysten mukaan miten haluaa.

Itse käytin salaattijuustoa, mutta jos salaatista haluaa vegaanisen, salaattijuuston voi korvata esimerkiksi Yosa kaurapaloilla, jotka paistetaan pannulla ja pilkotaan sopivan kokoisiksi. Jos käytät lasipurkissa olevaa fetaa, voi purkin nostaa sellaisenaan pöytään. Toki juuston voi halutessaan sekoittaa salaattipohjan joukkoon.

Hinta

Ostin kaikki aineet Lidlistä. Meiltä kotoa löytyi valmiina ainoastaan kvinoa ja öljy (itse käytin ihan vain rapsiöljyä, vaikka kvinoa-pakkauksessa suositeltiinkin oliiviöljyä).

  • Jääsalaattipussi 100g – 0,69€ (tarjous)
  • Suomalainen kurkku – 0,41€
  • Suomalainen tomaatti – 0,37€ (ostin kuusi tomaattia joiden yhteishinta oli 0,73€, joten kolmen tomaatin arvioitu hinta olisi tuo 0,37€)
  • Salaattijuusto – 1,45€
  • Saksanpähkinä 200g (Alesto) – 3,18€
  • Vesimeloni – 4,90€ (tästä käytin siis puolet salaattiin)
  • Mintturuukku – 1,39€ (käytin muutaman lehden, istutan loput ulos ja toivon, että saan siitä loppukesän mitut)

Yhteensä salaattiaineet maksoivat siis 12,39€ + kotoa löytyvä kvinoa ja öljy. Kalleimmat aineet olivat ehdottomasti vesimeloni ja saksanpähkinät, mutta ne ovat myös salaatin juju. Saksanpähkinöitä, vesimelonia ja minttua jäi myös yli.

Arvioin, että salaatista söisi kevyen lounaan (joka ei sisällä muuta) neljä aikuista. Söimme salaattia ystävämme kanssa keskiviikkona (2 aikuista), minkä lisäksi söin salaattia torstaina ja perjantaina kevyeksi lounaaksi. Lisukesalaattina tämä tietysti riittäisi useammalle, helposti 6-8 aikuiselle. Salaatti säilyi jääkaapissa mielestäni hyvin ja maistui vielä kaksi päivää myöhemmin hyvältä.

Tässä siis resepti helppoon kvinoasalaattiin, joka valmistuu nopeasti. Tällä reseptillä saa isomman määrän salaattia, mutta toki myös pienemmän annoksen tekeminen onnistuu. Salaatissa on myös tekemistä useammalle tyypille, joten tätä on varmasti kiva valmistaa kavereiden tai lasten kanssa – tällöin myös valmistusaika luonnollisesti nopeutuu.

Terkuin,
Inez

Helppo kvinoasalaatti

Ainekset (4 annosta)

3 dl
suomalaista kvinoaa (kuivana)
2 rkl
öljyä
1 ruukku/pussi
salaattia
1 kpl
kurkkua
3 kpl
tomaattia
1 kpl
kevätsipulin vartta
1 pkt
salaattijuustoa
1/2
vesimeloni
tuoretta minttua
150 g
saksanpähkinää
23 min
{
AKTIIVINEN 23 min
PASSIIVINEN 0 min

Tee näin:

  1. Aloita huuhtomalla kvinoa tiheässä siivilässä runsaalla, kylmällä vedellä hanan alla.
  2. Laita kvinoa kulhoon. Valuta päälle vettä niin, että kvinoa juuri ja juuri peittyy. Lisää joukkoon 2rkl oliiviöljyä (itsehän käytin ihan rapsiöljyä). Annan kvinoan turvota noin 5 minuuttia.
  3. Ota kaikki muut aineet esille. Pese vihannekset. Jos ehdit tässä välissä, voit jo esimerkiksi repiä salaatin isoon kulhoon.
  4. Kun kvinoa on turvonnut, valuta ylimääräinen vesi pois (kannattaa käyttää siivilää apuna). Lisää pannulle pieni määrä öljyä ja paista kvinoaa reilu viisi minuuttia koko ajan sekoittaen.Valmis kvinoa on pehmeää, kun sitä maistaa.
  5. Laita kvinoa sivuun jäähtymään. Pilko kurkku, tomaatti ja sipulin varsi (voit myös laittaa sipuliosan, jos haluat salaatista hieman sipulisempaa). Lisää vihannekset salaatin joukkoon.
  6. Pilko salaattijuusto ja laita se omaan kulhoon. Jos käytät lasipurkissa olevaa fetaa, valmistelua ei tarvitse tehdä.
  7. Pilko puolikas vesimeloni ja laita se omaan kulhoon. Lisää joukkoon tuoreen mintun lehtiä.
  8. Sekoita jäähtynyt kvinoa huolellisesti salaatin joukkoon. Kvinoan ei tarvitse olla kylmää – riittää, että se ei ole enää kuumaa.
  9. Paista samalla pannulla saksanpähkinät. Öljyä ei tarvitse juuri lisätä. Paista pähkinöitä kuumalla lämmöllä muutama minuutti välillä sekoittaen. Lisää pähkinät omaan kulhoon.
hyvinvointi ostokset ruoka-ja-juoma hyva-olo
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.