Hiussaaga #1 – eka kerta palashampoon kanssa

Ostin palashampoon itselleni vuosi sitten, kun olin ystäväni kanssa retkellä Porvoossa. Olin pohtinut palashampoon ostamista tuolloin jo jonkin aikaa, mutta en ollut jaksanut lähteä kaupoille varta vasten etsimään sellaista. Porvoon vanhassa kaupungissa hyvän oloinen yksilö tuli kuitenkin vastaan, joten nappasin sen mukaani.
Tuolloin minulla kuitenkin oli vielä kotona pulloittain erilaisia shampoita. Osan olin ostanut itse, osan olin saanut sukulaisilta. Siksi palashampoo jäi kaappiin odottamaan ”sitä oikeaa hetkeä”.
Samalla kiinnostuin myös curly girl -metodista, jossa hiuksia hoidetaan sulfaatittomilla tuotteilla. (Tästä löytyy paljon tietoa googlaamalla, mutta en osaa suositella mitään täsmähyvää sivustoa.) En ole ensisijaisesti kiinnostunut kiharoista (vaikka en vastustakaan niitä), vaan siitä, että saisin mahdollisimman pehmeät ja hyvinvoivat hiukset. Mutta, kuten sanottua, minulla edelleen oli erinäisiä shampoita jotka sisälsivät sulfaatteja, myös tämä jäi.
Noin kuukausi sitten päätin kuitenkin kaivaa palashampoon kaapista. Muut shampooni olivat enemmän tai vähemmän kulutettu loppuun ja ajattelin muutenkin, että kesä on ihan hyvä aika kokeilla uutta. Tässä postauksessa kerronkin kokemuksiani palashampoon käytöstä ensimmäisen kuukauden ajalta.

Tuotteet
Tavoitteeni on tämän vuoden aikana tai viimeistään ensi vuonna siirtyä käyttämään vain suomalaisia, sulfaatittomia tuotteita. Aion kuitenkin käyttää kaikki omistamani tuotteet pois, joten luultavasti tässä loppuvuosi mennään aika sekalaisella kombolla, joka sisältää sekä suomalaista että kansainvälistä tuotetta sekä sulfaateilla että ilman.
Haluan päästä eroon sulfaateista, koska käsittääkseni ei eivät varsinaisesti paranna hiuksen laatua. Toki niilläkin on varmasti paikkansa (ei kai niitä muuten olisi tuotteisiin alun perin laitettukaan) enkä todellakaan kritisoi, jos joku muu haluaa käyttää tuotteita, joissa on sulfaattia! Tämä on vain oma, henkilökohtainen mieltymykseni. Ajattelen myös, että mitä vähemmän ainesosia hiustuotteissani on, sitä parempia ne ovat ympäristölle. Aion myös myöhemmin tutustua tarkemmin vielä tuohon curly girl -metodiin.
Tässä tuotteet, jotka minulla on tällä hetkellä käytössäni:
Palashampoo on tosiaan ostettu Porvoon vanhasta kaupungista, mutta en harmikseni muista liikkeen nimeä. Shampoo on Soap & Balsam (SB Finland) -merkin savi-palashampoo, jonka pakkauksessa on merkintä 100% luonnosta. Shampoo on biohajoava ja se on vain kääritty paperikääreeseen, joten muovijätettä ei synny. Siinä on mieto sitruunaruohon tuoksu, joka miellyttää ainakin omaa neneää. Shampoo maksoi 11,90€.
Toukokuussa otin myös käyttöön XZ Naturan Kanerva-hoitoaineen. Vasta myöhemmin tajusin, että hoitoaine on tarkoitettu kuiville ja käsitellyille hiuksille. En ole ikinä värjännyt hiuksiani, joten olisin saattanut valita jonkun muun hoitoaineen kuin Kanervan, mutta tämäkin on toiminut (toisaalta, hiukseni todella ovat kuivat). XZ Naturan tuotteet ovat biohajoavia ja vegaanisia ja niissä on avainlippu. Hoitoaine ei myöskään ollut kallis – maksoin Stockmannilla 375ml pullosta muistaakseni 5,90€, mutta se taisi myös olla alennuksessa. Joka tapauksessa tuotteen saa reilusti alle kympillä.
Suosittelen kyllä tutustumaan näihin XZ Naturan tuotteisiin, jos et ole vielä kokeillut. Nopealla vilkaisulla XZ nettisivunsa olivat hyvät ja siellä oli paljon tietoa myös vastuullisuudesta, vaikka Natura-tuotteista ei erikseen löytynyt tietoa. Natura-tuotteissa on sekä shampoita että hoitoaineita ja ne ovat kaikki biohajoavia ja vegaanisia. Ainakin itse tykkään biohajoavuuden ajatuksesta ja nämä voisivatkin toimia loistavasti esimerkiksi mökillä.

Lisäksi käytössäni on vielä noin puolikas purkki Wella Professionalin resist-shampoota. Tämän olen tosiaan saanut jostain avattuna. Minulla on paksut hiukset ja tämä on tarkoitettu hauraille hiuksille, mutta se on silti toiminut ihan ok.
Hiuksiin jätettävänä hoitoaineena olen kevään ajan käyttänyt Kérastase Paris K resistance Cimen Thermique -hoitoainetta (en enää tiedä, mikä osa tästä on nimeä ja mikä kuvausta!). Minulla oli myös tämän sarjan shampoo ja huuhdeltava hoitoaine, jotka molemmat toimivat ja jotka käytin keväällä loppuun. Nämä sain äidiltäni, joka oli ostanut tuotteet, mutta todennut, että ne eivät sopineet hänen hiuksilleen.
Hiuksiin jätettävä hoitoaine on paksua, ei siis suihkutettavaa mallia. Alussa taisin laittaa tätä ihan liikaa kerrallaan, mutta nyt olen laittanut tätä silloin tällöin vain vähän latvoihin ja on ollut ihan ok. Tykkään käyttää tätä silloin, kun latvat tuntuvat erityisen kuivilta tai ovat aivan takussa. Putelli on jo aika lopussa, joten tässä pitäisi varmaan alkaa etsiä uutta hiuksiin jätettävää hoitoainetta.
Olen myös vuosien varrella kerännyt kaikenlaisia näytepakkauksia shampoista, hoitoaineista ja hiusnaamioista. Ne ovat jääneet kaappiin pyörimään ja olen nyt pikkuhiljaa yrittänyt käyttää niitä pois. En koe olennaiseksi kerätä näistä tietoja ylös, koska käytän näitä vain satunnaisesti ja todella vain sen yksi-kaksi kertaa mitä näytepakkauksessa on. Olennainen tieto on, että ne sisältävät varmasti kaikki sulfaatteja ja kaikenlaisia muita aineita.
Olen kesäkuussa käynyt lähes joka päivä uimassa joko meressä tai järvessä. Hiustenpesun lisäksi olen siis uittanut hiuksia luonnonvedessä. Järvivettä en ole pessyt pois ja merivedenkin olen vain huuhtonut pikaisesti. Viimeisen parin viikon aikana meressä on kuitenkin ollut pieniä määriä sinilevää, joten olen huuhtonut hiukset tarkemmin ja laittanut usein myös Kanerva-hoitoainetta.

Käyttö
Alkukesästä reissasimme mökille enkä ottanut omaa shampoota mukaan. En yleensäkään ota, pesen siellä löytyvillä shampoilla. Olen viimeisen reilun kuukauden aikana pessyt hiukseni seuraavasti:
- Wellan shampoo + XZ Natura Kanerva-hoitoaine (kotona, kesäkuun alku)
- hiusnaamio (näytepakkaus) + SB palashampoo + XZ Naturan hoitoaine (kotona, kesäkuun alku)
- lastenshampoo, ei hoitoainetta (mökillä 11.6.)
- SB palashampoo + XZ Kanerva-hoitoaine (kotona)
- Erittäin hieno suomalainen shampoo, ei hoitoainetta (mökillä 18.6.)
- Erittäin hieno suomalainen shampoo, ei hoitoainetta (mökillä 21.6.)
- SB palashampoo + XZ Kanerva-hoitoaine (kotona 26.6.)
- SB palashampoo + näytehoitoaine (maauimalassa 1.7.)
- SB palashampii + XZ Kanerva-hoitoaine (kotona 6.7.)
Merkkasin tähän nyt ne kerrat, kun olen käyttänyt shampoota. Tämän lisäksi olen siis lähes päivittäin huuhtonut hiuksiani ja varsinkin nyt viimeiden parin viikon aikana laittanut myös Kanerva-hoitoainetta. Myös Kérastasen hiuksiin jätettävää hoitoainetta olen käyttänyt silloin tällöin.
Hiukset 6.7. illalla, juuri ennen pesua. Kiinni ollessaan niistä ei huomaa, että pesuväli on ollut pitkä.
Odotukset ja kokemukset

Olen seurannut ystäväpiirini palashampookeskustelua. Lähes kaikilla tuntuu olevan kokemus siitä, että palashampoo ei joko toiminut ensinkään tai sitten se on ns. lakannut toimimasta. Kuvittelen, että tämä tarkoittaa sitä, että shampoon teho ei enää ole ollut niin toimiva eli että hiukset ovat jääneet likaisen tuntuisiksi. Vain yksi tutuistani sanoi, että hänellä palashampoo toimi vuosia.
Tästä syystä päätinkin aloittaa palashampoon käytön jo nyt, vaikka ns. normishampoota onkin vielä jäljellä. Ajattelin, että voin sitten tarvittaessa pestä hiukset sillä, jos ne eivät muuten tunnu tulevan puhtaiksi.
Omat kokemukseni ovat kuitenkin loistavat. En tiedä, kuinka paljon siihen vaikutti se, että aluksi käytin palashampoota noin joka toinen kerta ja jotain muuta shampoota mökillä joka toinen kerta. Joka tapauksessa hiukseni ovat tulleet puhtaaksi. Alussa oli havaittavissa tahmaisuutta ja hiusten ”klimppiytymistä” jo seuraavana päivänä pesusta, mutta se ei oikeastaan ole haitannut.
Huomasin myös, että vaikka hiukset tuntuvat tahmautuvan jo seuraavana päivänä, ne eivät varsinaisesti näytä likaisilta. Tahmaisuus ei ylipäätään tunnu likaisen tahmaiselta, vaan jotenkin hiusten luonnolliselta tahamaisuudelta. Hiuksia letittäessä tämä on suorastaan etu.
Hiukset eivät myöskään tunnu muuttuvan likaisemmiksi, vaan yhdellä pesulla voi mennä monta päivää. Olenkin nyt tietoisesti pidentänyt hiustenpesuväliäni. Toki olen lähes joka päivä huuhtonut ne ja käyttänyt hoitoainetta ja sillä on varmasti myös positiivinen vaikutus.
Sain myös ohjeen, että palashampoon kanssa kannattaisi käyttää etikkaa (joko valmista kaupasta ostettavaa hiusetikkaa tai sitten kotitekoista). En ole vielä jaksanut selvittää tätä etikka-keissiä ollenkaan, mutta ajattelin siihenkin perehtyä jossain vaiheessa. Kuulemma etikkaa käyttämällä voisi myös hoitoaineen jättää pois.
Summa summarum: olen tykännyt tästä palashampoosta ihan hirveästi. Tuntuu, että hiukset voivat jo nyt paremmin. Aluksi ajattelin, että pesen palashampoolla vain kotona ja otan jonkun muun shampoon mukaan, jos lähden reissuun. Säilytän shampoota muovisessa kotelossa ja totesin, että eipä sitä siinä ole sen vaikeampi ottaa mukaan kuin mitään muutakaan. Ja niin palashampoo lähti mukaan, kun kävin maauimalassa ystäväni kanssa.
Olen edelleen kuitenkin varautunut siihen, että tämä on vain kuherruskuukausi ja jossain vaiheessa palashampoo voi osoittautua toimimattomaksi. Palaan taas heinä-elokuun vaihteessa kertomaa, miten homma on edennyt.
Olisi kiva kuulla vielä lisää neuvoja ja vinkkejä aiheeseen liittyen. Käy kommentoimassa, jos mielessäsi on jotain. Myös kysymyksiä saa esittää, kerron mielelläni lisää.
– Inez