Inside Out

Kävin katsomassa Disney-Pixarin animaatioelokuvan Inside Out – Mielen sopukoissa. En ollut nähnyt traileria tai lukenut arvioita, koska halusin olla mahdollisimman vapaa ennakko-odotuksista. Kesällä ärsytti esimerkiksi Jurassic Worldin kanssa se, että olin jo kevään mittaan teasereista ja trailereista koonnut kaikki juonen salat tietooni, joten mikään ei sitten leffaa katsoessa enää yllättänyt. Tietysti tiesin olevani menossa katsomaan suht. suoraviivaista dinorymistelyä, mutta olisin toivonut, että edes jotkut niistä vau-hetkiksi tarkoitetuista kohtauksista olisin nähnyt ekaa kertaa leffateatterissa. Inside Outista en tiennyt muuta kuin peruspremissin, kaikki muu tuli yllätyksenä, mihin olen tyytyväinen.

Inside Out oli tosi hieno ja hauska elokuvakokemus. On harvinaista, että kyynel tirahtaa silmään jo alkukohtauksen aikana. Siitä lähtien sain säännöllisin väliajoin olla pyyhkimässä kyyneleitä poskiltani. Leffateatterissa oli muutenkin hyvä ja lämmin tunnelma, tuntuu etten ollut ainoa elokuvasta syvästi liikuttunut.

Inside Out antoi myös pohtimisen aihetta omaan elämään. Tunnistin itsessäni kaikki elokuvassa esiintyneet perustunteet (ilo, pelko, suru, viha ja inho) ja miten ne ilmenevät omassa käyttäytymisessäni. Mukanani olleen henkilön kanssa heräsi keskustelua siitä, mikä noista perustunteista voisi olla meidän tietoisuudessa päällimmäisenä. Mulla varmaankin pelko. Olen jotenkin aina tuntosarvet pystyssä ja erilaiset kauhuskenaariot käyvät usein mielessä mitä arkisimmissakin tilanteissa. Toisaalta usein se on myös suru, mutta itse en osaa ajatella sitä negatiivisena tunteena, jos sille on jokin tunnistettava syy, jota tavallaan pitääkin surra.

Nyt jälkikäteen olen lukenut, että elokuvan yksinkertaistetut hahmot ovat herättäneet myös ärtymystä ihmisissä. Joku oli loukkaantunut siitä, että surua kuvastava hahmo on ulkonäöltään ylipainoinen ja nörtähtävä. Monen mielestä taas on kummallista, miksi yhtä lukuunottamatta kaikkien henkilöiden tunne-hahmot ovat samaa sukupuolta kuin henkilö itse, eli naisella naispuolisia ja miehillä miespuolisia. Elokuvantekijät ovat itsekin myöntäneet, että ratkaisu on vähän hölmö, mutta muutakaan ei  olisi voinut tehdä, jotta olisi vältytty sekaannuksilta. Mun mielestä selitys on ymmärrettävä.

Tämä vuosi on ollut mulle hyvä leffavuosi. Olen käynyt katsomassa useammankin lähtemättömän vaikutuksen tehneen elokuvan, jotka tulevat varmaan myöhemminkin lukeutumaan lemppareihini. Niistä päällimmäisinä Wild, Mad Max – Fury Road ja nyt Inside Out.