Kiitollisuus
Kaikista vioistani ja puutteistani vakavin on mielestäni se, etten osaa olla kiitollinen niistä asioista, jotka elämässäni ovat hyvin. Aina jotain muka puuttuu, ja ajattelen, että ennen kuin sen saan, en voi olla onnellinen. Sitten kun lopulta sen jonkun jutun saan ja iloitsen hetken aikaa, ilmaantuu jokin toinen puute, ja sama kierre alkaa alusta. Tiedän sen olevan normaalia. Jollakin tavalla se ainainen tavoittelemisen ja kaihoamisen tila antaa elämälle tarkoitusta ja vie eteenpäin, mutta kyllä varsinkin vaikeina aikoina voi olla myös tosi haitallinen asenne. Kun aina on sellainen tyytymätön ja nälkäinen olo, ja pelkää, ettei mikään saavutus tai hankinta tule viemään sitä pois.
Siksi olenkin alkanut ajatella, että suhtaudun liian pakonomaisesti tähän työnhakuprosessiin. Menen hirveällä tohinalla kohti jotakin, joka ei välttämättä tee mua yhtään tämän onnellisemmaksi. Jos ja kun lopulta saan työn, en välttämättä enää edes osaa iloita siitä, koska olen matkalla sitä kohti tuntenut pikemminkin menettäneeni itseni pala palalta, kuin löytäneeni jotakin uutta.
Ehkä nyt olisi hyvä aika hiljentyä oikeasti kuuntelemaan, mitä elämältä oikeasti haluaa, jotta ei enää koskaan olisi sinä tilanteessa, että ”tämäkin juttu on nyt saavutettu, raksi ruutuun. Mitä seuraavaksi?” Ehkä nyt olisi viimein aika alkaa nauttia matkasta, eikä päämäärästä. Hyvinä aikoina se on tuntunut helpolta ja luonnolliselta, mutta tällaisina ahdistavina aikoina se kummasti unohtuu ja jää suorittamisen jalkoihin. Koska sitä suorittamista tämä yhteiskunta ja elämänvaihe vain niin hirveästi vaatii.
Toisaalta (koska aina on olemassa ’toisaalta’) olen huomannut, että ikävätkin ajat näyttäytyvät usein jälkikäteen siunauksena. Muistelen vuosien takaisia vaikeita aikoja ja ajattelen, että olipa hyvä, että kävin tuon läpi, koska sen seurauksena opin ihan valtavasti itsestäni, omista voimavaroistani ja läheisistäni. Sillä hetkellä, kun elin niitä aikoja, en olisi koskaan kuvitellut, että vielä joskus ajattelisin niin. Ehkä sama pätee tähän elämänvaiheeseen? Tietysti on asioita, jotka ylittävät täysin ihmisen käsityskyvyn ja voimavarat, ja joita kenenkään ei tulisi koskaan elämässään kohdata, eli en todellakaan pidä jokaista kokemusta arvokkaana oppimiskokemuksena. Kirjoitankin nyt vain omasta näkövinkkelistäni ja omasta (joissakin asioissa kapeasta) kokemusmaailmastani.
Kun kirjoittaa avoimesti työttömyydestä ja sen leimaavuudesta, niin tuntuu monesti siltä, kuin tulisi itsekin tahattomasti vahvistettua niitä työttömyyteen liittyviä uskomuksia ja stereotypioita, joita oli tarkoitus vastustaa. Että työtön on luuseri, työttömällä ei ole elämältä mitään odotettavaa, yms. yms. Tietenkään en ajattele niin kenestäkään muusta työttömästä kuin itsestäni, ja itsestänikin vain kaikista synkimpinä hetkinä.
Oon huomannut, että myös työttömyydessä on omat hyvät puolensa ja kiitollisuuden aiheensa, joista voisi näin joulun kunniaksi kirjoittaa pienen listauksen:
* Koti on pysynyt paremmassa kunnossa, kun ei ole koko ajan menossa, vaan on aikaa tehdä kotitöitä ja keskittyä työnsä jälkeen. Silloin kun vielä olin mukana osa-aikaisesti työelämässä ja opiskelin, en oikein edes viihtynyt kotona, koska se tuntui jotenkin vieraalta. Siellä kävi vain syömässä ja nukkumassa, mutta koskaan ei ollut aikaa tehdä siitä omannäköistään. Ei mulla nytkään ole rahaa varsinaisesti sisustaa, mutta ihan pienilläkin jutuilla oon yrittänyt piristää kotia: ripustamalla itse tehtyjä kuvia seinille, laittamalla valokuvia esille, jne. Viihtyminen kotona on siis selvästi parantunut tämän syksy ja talven aikana.
* Oon voinut käyttää luovuuttani laittamalla itse ruokaa ja leipomalla. Ihan halvoilla perusaineksilla, kuten munilla, maidolla, jauhoilla, sokerilla ja kaurahiutaleilla saa jo tosi monet leivonnaiset alulle. Niukalla budjetilla tulee myös syötyä melko terveellisesti, kun kalliit herkut jäävät kaupan hyllylle ja mukaan lähtee vain halvimpia peruselintarvikkeita ja vihanneksia.
* Olen saanut viettää aikaa läheisteni kanssa. Ihmisten seuraa myös arvostaa enemmän, kun ei pidä itsestäänselvyytenä kuulumista johonkin yhteisöön.
* Niska-hartiaseutu on paremmassa kunnossa, kun ei tarvitse istua väkisin näyttöpäätteellä kahdeksaa tuntia päivässä. Ok, kyllähän sitä tulee muutaman tunnin päivässä silti istuttua koneella ja katsottua telkkua, mutta vastapainoksi on helpompaa oman kodin rauhassa puuhailla välillä jotain muuta, ja esim. verrytellä.
* On ollut aikaa pohtia myös vapaaehtoistyöhön osallistumista, ja olen löytänytkin yhden vaihtoehdon. Haastattelut kyseiseen toimintaan osallistumiseen ovat tammikuun alkupuolella. Toiminta on kyllä vapaaehtoistyötä siitä haastavimmasta päästä, eikä ole mikään itsestäänselvyys, että pääsen edes koulutukseen. Olen kuitenkin iloinen jo siitä, että tuollaista toimintaa ylipäänsä järjestetään, vaikka en itse pääsisikään mukaan.
* On ollut aikaa lukea kaunokirjallisuutta. Lukeminen on ollut olennainen osa mun elämää lapsuudesta asti. Yhdessä vaiheessa, kun tein gradua ja työskentelin osa-aikaisesti, mun keskittymiskyky oli nollassa, enkä pystynyt lukemaan fiktiota pitkiin aikoihin. Nyt työttömänä mun keskittymiskyky on palautunut, ja lukeminen maistuu taas.
Että joo, kyllä täällä työttömänäkin ihan ihmisarvoista elämää vietetään. Mitä muuta ihminen loppujen lopuksi tarvitsee onnellisuuteen, kuin pari rakasta ihmistä tai eläintä ja kirjastollisen luettavaa?