30 päivää minimalismia

minimalismchallenge4.png

Bongasin tämän minimalismihaasteen jostain, ja kun sopivasti kuunvaihteessa olemme, niin päätin aloittaa heti huomenna. Haasteet saa jakaa eri päiville valitsemallaan tavalla, ja kannattaakin, koska osa sopii selvästi paremmin arkeen ja osa viikonloppuun. Leikki-ikäisen vanhempana jotkut haasteet täytyy myös ehkä ajoittaa päiviin, kun poika on hoidossa, ja osa tehtävistä vaatii enemmän valmistelua kuin toiset. Itse suunnittelen marraskuun ensimmäiselle viikolle seuraavia tehtäviä:

Ti 1.11.

23.JPG

Tällä on helppo aloittaa, koska en muutenkaan meikkaa tai käytä juuri mitään kauneustuotteita. Huomenna jääköön huulipunakin laatikkoon ja hiukset laittamatta.

Ke 2.11.

10.JPG

Seuraava onkin sitten ehkä vaikein kaikista. Asiakaspäivä ja aamupäivän palaverit auttavat vähän.

To 3.11.

4.JPG

En ole valittaja muutenkaan, joten tämä lienee helppo.

Pe 4.11.

9.JPG

Kuten sanottu, kauneustuotteet ovat aika minimissä, mutta silti laatikoissa on ylimääräisiäkin purnukoita. Niistä on hyvä hankkiutua eroon päivänä, jolloin kotiin tulee ensimmäistä kertaa palkattu siivooja.

La 5.11.

20.JPG

Katson telkkarista lähinnä Vain elämää, joten omalta osaltani helppo nakki. Tämä tarkoittaa kuitenkin myös pojan aamupiirretyistä luopumista eli läsnäolevampaa äitiä heti aamusta.

Su 6.11.

30.JPG

Aivotyötä ostoholistille.

 

Tarkemmat ohjeet jokaiseen tehtävään löytyvät tuolta haasteen sivuilta. Yritän muistaa raportoida ensimmäisen viikon onnistumisesta ja suunnitelmista seuraavalle viikolle ensi maanantaina. Jos joku muu innostuu haasteesta, niin laittakaa haastekuulumisia kommenttiboksiin tai blogeihinne!

Suhteet Oma elämä Mieli