Liitoskivut eli alapäätä juilii

En ollut ennen ekaa raskauttani kuullut sanaakaan liitoskivuista, mutta termi tuli hyvinkin tutuksi siinä vaiheessa, kun haaroissa alkoi yhtäkkiä viiltävä kipu kävellessä ja asentoa vaihtaessa. Ei mitään vaarallista, mutta ei myöskään erityisen mukavaa.

Tässä raskaudessa tämä riemukas vaiva alkoikin sitten about heti kahden viivan ilmestyttyä testitikkuun eikä loppua näy. Maanantaina erehdyin juoksemaan hölkkäämään bussiin hammasta purren, minkä seurauksena en voinut pojan liikkarissa kuin kökkiä jumppasalin reunalla. Paitsi ankkakävelyn aikana, siinä olin suorastaan loistava. Olo on kuin 100-vuotiaalla kun lyllerrän tuolla menemään, ulkovaatteiden alta ei maha edes vielä näy, joten ulkopuolisen silmissä ei syytä lyllerrykseen näy eikä ruuhkabussissa heru istumapaikkaa.

Jos olisin liikkuvammassa työssä, niin saikku olisi jo kutsunut, mutta istumatyötäni kivut eivät juurikaan haittaa. Tänään tosin huristin reteesti taksilla asiakkaan luota kotisohvalle, kun liitosten lisäksi kipuili mahakin. Jos ekassa raskaudessa olin sitä mieltä, että kroppani on luotu raskaana olemiseen, niin enää en ole yhtään niin varma. Raskaus ei ole sairaus mutta elämää se kyllä voi hankaloittaa pirun paljon.