Kolmen päivän masennus

Lauantaina olen pojan ja vanhempieni kanssa maalla. Nukun pojan vieressä 10 tunnin yöunet. Ei mitenkään harvinaista herkkua, arkenakin unta kertyy helposti ainakin 8 tuntia. Olen hyvä nukkumaan, nukahdan nopeasti ja melkein missä olosuhteissa vain. Autossa matkalla maallekin otin torkut, sunnuntaina pojan päiväuniaikaan nukun minäkin sohvalla.

Sunnuntai-iltana palaan junalla kotiin. Teen normaalisti iltatoimet ja käyn petiin. Jossain vaiheessa havahdun hengenahdistukseen. Käyn ulkona haukkaamassa happea. Pyörin sängyssä. Käyn juomassa ja vessassa. Ahdistaa. Herätän miehen. Mun henkeä ahdistaa, en voi nukkua. Nukkuminen pelottaa. Mies lohduttaa. Kokeilen sohvaa ja maalla edelleen olevan pojan sänkyä. Kasaamme tyynyjä korkeaksi pinoksi sänkyyn. Horrostan miehen kainalossa mutta uni ei tule. Kolmelta siirryn sohvalle katsomaan leffaa. Toivon nukahtavani vahingossa elokuvan aikana mutta niin ei käy. Viideltä kömmin takaisin sänkyyn ja onnistun kai vihdoin nukahtamaan.

Maanantaina on paha olla. Olen pitänyt itseäni ihmisenä, joka ei ikinä voisi sairastua masennukseen, koska on niin perustavanlaatuisella tavalla positiivinen. Yhtäkkiä tönötän sohvalla ilman yhtään positiivista ajatusta. Mietin, miksi ihmeessä me olemme päättäneet tehdä toisen lapsen ja miten me ikinä selviämme siitä. Toisaalta haluaisin 25-viikkoisen vauvan samantien ulos kohdustani, toisaalta toivoisin voivani kelata aikaa taaksepäin siihen, kun mitään vauvaa ei vielä ollutkaan. En osaa ajatella tulevaisuutta. Aivoni yrittävät tuottaa sellaisia ajatuksia kuin kaikki on hyvin, on ihanaa saada vauva, mulla on ihana perhe ja elämä. En usko niitä. Tuntuu kuin olisin mustan sumun sisällä. Nukkuminen voisi auttaa mutta en halua yrittää. En kuitenkaan saisi unta. On hirveä ikävä normaalia perhearkea. Sitä, jota elettiin vielä edellisenä päivänä. Mikään ei huvita tai tuota iloa.

Lääkäri ei löydä mitään erityistä syytä hengenahdistukseen. Saan närästyslääkkeitä ja nenäsuihketta. Olen sairaslomalla koko viikon, koska uni ei tule. Hengenahdistusta ei enää ole mutta nukkumaanmeno ärsyttää. Alakulo sentään loppuu ja yhtäkkiä olen taas oma itseni. Mietin vauvalle nimiä, suunnittelen tulevaisuutta. Elän. Raskaushieronnassa kaduttaa, että varasin ahdistuksissani vain tunnin ajan 90 minuutin sijaan. Hierontapedissä jumissa oleminen ei tuntunut hyvältä ajatukselta vielä edellisenä päivänä mutta nyt en haluaisi pois.

Unettomuus vaivaa edelleen mutta parempaan suuntaan ollaan menossa. Alakulon loputtua silläkään ei oikeastaan ole väliä. Tuntuu hyvältä olla taas oma itsensä. Kiroan raskaushormonit mutta toisaalta olen kiitollinen opettavaisesta kokemuksesta. Aika harva varmaan pääsee kurkistamaan masentuneen sielunmaisemaan tällä tavalla pikakelauksella. Pliis, ei enää uudestaan, eihän?

Suhteet Oma elämä Terveys Raskaus ja synnytys

Mitä #tissiviikosta jäi käteen

BeFunky Collage7.png

1. Isorintaisten naisten tisseihin kiinnitetään epätoivottua huomiota.

2. Kaikenkokoisten naisten on vaikea ostaa rintsikoita.

3. Naiset ei ehkä halua kulkea tissit paljaana kadulla, mutta siihen pitäisi olla mahdollisuus, koska miehilläkin on, paitsi että miestenkään ei pitäisi kulkea ilman paitaa muualla kuin uimarannalla.

Mä en ehkä ollut ihan kampanjan kohderyhmää, koska mun on vähän vaikea samastua mihinkään näistä. Kiva, jos joku sai kampanjasta enemmän irti.

Mun tissit on raskaus- ja imetysaikoja lukuunottamatta olleet niin pienet ja varsinkin kaukana toisistaan, että mun on ihan turha haaveilla mistään tissivaosta. Sen takia mun mielestä isorintaisilla naisilla on valtava rikkaus valita, haluaako näyttää seksikästä vakoa vai pitää tissit piilossa. Sitten on nää ”tahdon pukeutua, miten haluan, ilman että rintojani seksualisoidaan”, minkä mä tajuisin, jos tyyppi ite ei pitäis tissejä laisinkaan seksuaalisena elementtinä koskaan (vrt. että sun vaikka käsivarsia kehuttais joka yhteydessä tosi kuumiks ja upeiks ja ihaniks). Mutta mun mielestä ei voi valita, että nyt mä vähän näytän tissiä ja se näyttää musta seksikkäältä mutta en kyllä halua että kukaan muu ajattelee niin paitsi jos se on tosi kuuma tyyppi itekin. Ehkä tää käsivarsikeissi toteutuu, jos vaikka kuumana kesäpäivänä pukeutuu johonkin mahollisimman kevyeen toppiin sen enempää tissejään ajattelematta, ja joku tulee kuolaamaan viereen. Kyllähän se varmaan rupee parin kerran jälkeen vähän nyppimään. Mun mielestä tissien kantaja ei kuitenkaan voi valita, milloin ne on seksuaalinen elementti ja milloin ei, koska se riippuu katsojasta.

Mitä tissien peittämiseen tulee, niin mun mielestä se ei liity niiden seksuaalisuuteen vaan niiden funktionaalisuuteen. Pippelin funktio on pissaaminen ja lapsen siittäminen. Pimpin funktio on pissaaminen ja lapsentekoon osallistuminen. Perseen funktio on kakkaaminen. Naisen tissien funktio on lapsen ruokkiminen. Kaikki nää on jollain tasolla henkilökohtaisia/jonkinlaista hygieniaa vaativia toimenpiteitä. Miehen ”tisseillä” ei vastaavaa funktiota ole, joten peittämistäkään ei tarvita.

Kuvituksena kaikki parivuotisen instahistoriani ajalta löytyneet edes tissejä sivuavat kuvat. Kaikkien kohdalla oon miettinyt tissitöntä kuvaa kauemmin, haluanko julkaista itseäni kyseisellä tavalla esittelevän kuvan. Suhtautuisin luultavasti eri tavalla kuvaan, joka olisi otettu huomaamatta. Jopa alastonkuva, jossa en olisi tietoisesti läsnä kameran edessä, olisi todennäköisesti mielestäni vähemmän seksikäs kuin nämä kuvat, vaikka näissäkin esiintyy ”vain” saikkupäivä, otsaryppy, kuuman kesäpäivän biitsiasu ja aikuispukeutumisonnistuminen ekassa oikeassa yöpuvussa vuosiin. Kaikki näistä on silti myös tietoisesti seksikkäämpiä kuin peittävämmät kuvat, ja mun mielestä on mun velvollisuus tajuta se.

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta