Luksusta arkeen kotisiivouksella?

sotku.png

Muistan vanhempieni ehdottaneen meille siivojaan palkkaamista jo monta vuotta sitten, jos ette itse jaksa pitää kotianne siistinä. Silloin ylpeyteni ei antanut periksi, mutta nyt kun joka toinen bloggaaja tarjoaa kokemuksia ja alekoodia Freskaan, aika oli niin sanotusti kypsä.

Me ollaan sillälailla perussiistejä, että koti pysyy kyllä yleensä ihan hyvässä järjestyksessä. Lelut kerätään illalla paikoilleen, astiat koneeseen, sohvatyynyt oiotaan jne. Ei asuta missään tavarakaaosläävässä. Puhtauden suhteen koti sitten onkin aika läävä. Ollaan laiskoja imuroimaan ja pyyhkimään pölyjä, saati sitten moppaamaan ja kuuraamaan pintoja. Vähän ennen siivoojan tuloa löysin sohvan alta kuvan aarteet. Oltiin imuroitu kunnolla edellisen kerran ehkä pojan synttäreille elokuussa, ja siivoja tuli kuitenkin marraskuussa.

Kuvittelin mielessäni, että astuessani kotiin siivoojan jäljiltä olisin ällikällä lyöty. Tuoksuisi puhtaalta, paikat kiiltelisivät, enkelit laulaisivat ja kellot soisivat.

No, ihan tuollaista elämystä en saanut. Siivooja oli aamulla muutaman minuutin myöhässä, mikä laski odottavaista tunnelmaa heti kärkeen. Olisin ensikertalaisena myös toivonut jonkinlaista briiffausta siitä, miten homma toimii ja mitä tapahtuu, mutta näytettyäni paikat ja siivousvälineet, ryhtyi siivooja vähä-äänisesti toimeen. Eipä siinä, ihan ystävällinen tyyppi se oli eikä ainakaan tuhlannut aikaa jaaritteluun, mutta en myöskään tuntenut oloani kovin ”tervetulleeksi” tilanteessa.

Kotiin tultuani kodissa tuoksui Tolu. Ihan siistiä oli, mutta ei mitenkään ihmeellisen siistiä. Pystyisin itse siivoamaan yhtä hyvin, jos minulla olisi siihen neljä tuntia aikaa käytettävissäni. Siivooja vaihtoi lakanat mutta ei tuulettanut petivaatteita. Sohvan alla oli pölyä edelleen. Huonekalujen alta löytyneet aarteet oli ripoteltu sinne tänne sen sijaan, että ne olisi kasattu järjestelmällisesti yhteen paikkaan. Se jos on kuitenkin aika olennainen. Tällä hetkellä minulla ei ole kuukaudessa tunteja, jotka ehtisin ja haluaisin käyttää kodin perusteelliseen puunaamiseen. Siivoojan käyttäminen vaikkapa kuukausittain lisäisi kotimme siisteystasoa varsin selvästi pienistä puutteista huolimatta.

Mietin kuitenkin, olisiko mahdollista saada vielä parempaa palvelua. Kehtaisiko Freskalta pyytää seuraavalla kerralla jotain toista siivoojaa? Tai olisiko kivempi käyttää jotain pienempää siivousyritystä? Mistä löytäisin juuri meille sopivan, ihanan vakkarisiivoojan?

Jos jollain on suositella Espoon alueella toimivaa ihan parasta siivoojaa (joko Freskan leivissä olevaa tai muuta), niin antaa palaa, kommenttiboksi on auki!

Hyvinvointi Sisustus Hyvä olo

Helppo elämä

BeFunky Collage5.png

Mulla on elämä, jossa voin syödä 15 euron aamiaisia kahviloissa ja palkata siivoojan puhdistamaan kauniin, valoisan kotini.

Kodin, jossa asuu onnellinen ydinperhe. Ydinperhe, joka minulle on itsestäänselvä normi lapsuudesta saakka. Mä en ole lapsena tai nuorena tuntenut ketään, jonka vanhemmat olisivat eronneet tai jolla olisi jotenkin vaikeat välit perheeseensä. Yhden kaverin vanhemmat erosivat meidän ollessamme jo aikuisia, mutta sekin on hyvissä väleissä molempien kanssa. Oikeastaan vasta nykyinen somefiidini on herättänyt toisenlaiseen todellisuuteen – että kaikilla ei ole isää, jota haluaisi muistaa isänpäivänä, tai itsestäänselviä tukiverkkoja vanhemmuuteen, tai onnellista lapsuutta.

Mulla ei ole ikinä ollut pulaa rahasta tai rakkaudesta. Mä en ole ikinä kärsinyt mistään teini-ikäisen sydänsuruja kummemmasta. Mä en ole ikinä puhunut kenenkään kanssa ongelmista, nähnyt kenenkään itkevän tai itkenyt kenenkään nähden vanhempiani ja omaa perhettäni lukuunottamatta. Jos joku postaa faceen jonkun ikävän kokemuksen, mä en ikinä voi kirjoittaa kommenttikenttään ”Samastun!” tai ”Ai sullakin on toi”.

Mä haluaisin olla tyyppi, jolle avaudutaan pulmista elämässä. Haluisin pelastaa ihmisiä. Ratkoa niiden kaikki ongelmat ja tehdä niistä onnellisia. Mulla olis hirveesti resursseja sellaiseen, koska mun ei tarvi miettiä omia ongelmiani. Mut mä luulen, että ikävyyksien kanssa painiva ihminen ei halua ratkaisua. Se haluaa tyypin, joka tarjoaa olkapäänsä, sanoo ”Mä tiedän” ja on vaan. Jakaa jonkun syvemmän yhteyden, koska on itsekin joskus kärsinyt.

Mä oon tietenkin iloinen siitä, että mä en ole kärsinyt. Että mulla on elämä, jonka jokaisena päivänä olen ollut onnellinen. Mutta onnellinen elämä pistää pelkäämään epäonnea. Sitä, että joskus menettää kaiken. Tai sitä, ettei tuntisi mitään, vaikka menettäisi.

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään