Onko minulla oikeus suruun?
Vanhempi tyttareni syntyi edellisesta kihlaliitosta. Tama Amerikkalainen charmer varasti sydameni lyhyen ystavayyden jalkeen. Elama oli romantiikkaa ja jannitysta taynna! Han jarjesti usein illallisia rannalla, veneellaan tai romanttisissa ravintoloissa, matkustimme ja elimme unelmaa!
Vuotta myohemmin raskauteni tuli taytena jarkytyksena eika sen jalkeen ollut paluuta.. elamani muuttuisi, sen tiesin, kaikki muu oli sumua.. Charmer muuttui raskaustiedon saatuaan. Asuimme yhdessa Miami Beachilla mutta en halunnut kasvattaa lasta tassa uudessa todellisuudessa: Charmer muuttui radikaalisti.. suoraan sanottuna kavi vakivaltaiseksi. Jatin hanet ollessani n.7kk raskaana. Asuin hanen aitipuolensa ja siskonsa kanssa kunnes vauva syntyi. Tyton synnyttya han kosi uudelleen ja murtui kun sanoin ”EI”.
Lahdimme paperit ja passit vauvalle saatuani Suomeen vastasyntyneen tyttoni kanssa ja elin elamani ihaninta aikaa! Han vieraili luonamme Suomessa muutaman viikon tyttaren ollessa 6kk ikainen. Sydameni suli nahdessani hanen leikkivan tyttaremme kanssa ja hanen huolehtiessa meista viimeisen paalle ja mistaan tinkimatta. Mitaan en hanelta ole koskaan pyytanyt! Han naytti paremmalta enka nahnyt mitaan niita vanhoja piirteita hanessa tuon 5 viikon aikana. Palattuaan Floridaan han soitteli, lahetteli paketteja ja koruja ja pyyteli meita luokseen. Kavin ensin yksin ”tarkistamassa tilanteen” Floridassa ja kaikki nayti hyvalta: Uusi talo Miami Beachilla, uusi tyopaikka ja alkoholi ja muut aineen nayttivat tosiaan olevan menneisyytta.. ainakin pysyi kuukauden niista erossa ja elamamme vaikutti yhta ihanalta kuin ennen raskauttani!
Palasin Suomeen ja ryhdyimme suunnittelemaan tulevaisuutta. Olin edelleen varovainen mutta halusin yrittaa lapsen vuoksi. Vierailimme tyttaren kanssa yhdessa hanen luonaan ja han oli erittan suojeleva, hassu ja hella isa. Valmistuin koulusta ja tein tyoni loppuun ja muutimme hanen luokseen tyttaren ollessa 2,5v. Onnea kesti vain vain pari kuukautta. Alkoholi ja muut aineet tulivat takaisin kuvioihin ja tiesin etta oli aika sanoa lopullisesti hyvasti! Charmer ei suostunut tahan, vaan teki kaikkensa pitaakseen minut. Lopulta han turvautui vanhaan tuttavaan, vakivaltaan ja suunnitelmani oli valmis:
Seuraavana paivana soitin poliisin (kaksi partiota) paikalle etta voin rauhassa ja turvallisesti lahtea lapsen kanssa asunnosta pois. Kasivarsissani oli todisteena eiliset taistelujaljet. Lahto oli rauhallinen joskin tilanne oli jannittynyt. Poliisi vei minut hotellille josta seuraavana paivana lensin 800km paahan, lahempaa han olisi loytanyt minut, kuten aikaisemmin oli kaynyt. Tama reilu 5 vuoden suhde oli nyt lopullissti ohi! Taman jalkeen en enaa koskaan nahnyt hanta, enka puhunut hanen kanssaa.
Hanen monissa ”rakkauskirjeissaan” han pohti miksi oli pilannut suhteemme: ” Tiesin etta olet liian hyva, liian kaunis minulle ja etten voisi pitaa sinua.. niimpa tein sen mihin (alitajunnassani) uskoin ja ajoin sinut pois, etta uskomukseni tulisi toten.. etta olisin oikeassa.. mina voitin. Ja samalla menetin kaiken mita rakastin: sinut ja lapseni”. Ei han yksin suhdettamme pilannut, en minakaan taydellinen ole! Tiesin etta tallainen suhde ei koskaan toimisi!
Tapasin nykyisen mieheni pian taman jalkeen USA:ssa ja han lensi perassamme Suomeen, kosi ja menimme naimisiin. Muutan vuoden kuluttua mieheni adoptoi tyttareni silla tyttoani harmitti etta hanella oli eri sukunimi kuin perheen muilla jasenilla… jopa vastasyntyneella siskollaan! Tyttarellani ei ole juuri mitaan muistikuvaa biologisesta isastaan, ainoa isa hanen elamassaan on ollut nykyinen mieheni. Mainittakoon viela etta koskaan en ole puhunut mitaan pahaa hanesta tyttarelleni, meilla on valokuvia heista yhdessa, ja kirjeita yms jotka tyttareni saa jos joskus haluaa, nyt ne ovat tallessa.
Minulla oli kohtalainen pelko siita etta han loytaa meidat ja nappaa tyton itselleen. USA:ssa se jolla lapsi on fyysisesti silla hetkella kun huoltajuus”kiista” alkaa, saa pitaa lapsen kunnes oikeus paattaa huoltajuudesta… tahan saattaa menna kolmekin vuotta! Pelko oli melko varmasti perusteeton, mutta hanen taustallaan ja yhteyksillaan han olisi voinut loytaa meidat hyvinkin helposti. Nain uskoin.
Muutama viikko sitten, FB’n kautta pomppasi silmille muistokirjoitus jossa kerrottiin etta Charmer oli kuollut 4,5 vuotta sitten tyttareni syntymapaivana!! Oliko tama sattuma vai itseaiheutettu? Sita en ehka koskaan saisi tietaa, mutta mika hulluinta myos hanen siskonsa oli kuollut 4 paivaa myohemmin. Olivatko he olleet yhdessa autokolarissa vai miten tama oli mahdollista?? Eraan tuttavan kautta sain tietaa etta Charmer oli loydetty kotoaan kuolleena, yksityiskohtia han ei tiennyt ja siskonsa oli ottanut oman henkensa menetettyaan veljensa joka oli hanelle laheinen ja aina apuna! Sisko oli kahden lapsen yksinhuoltaja, mita lapsille tapahtui? Koin syvaa surua.. sisko oli huomattavasi minua nuorempi ja hanella oli selvia ongelmia, alkoholin kanssa ja psyykkisestikin..
Mutta nyt kysymykseni: Onko minulla oikeus surra Charmerin poismenoa (itsemurha?) ja hanen siskonsa itsemurhaa? Mieheni ei halua kuulla asiasta lainkaan ja hieman hammastyi/suuttui? etta olin kaivellut asioita.. ymmarran taman hanen kannaltaan. Emme ole joka asiasta samaa mielta ja tama on yksi niista. En ole edes kysellyt miksi hanella on niin kielteinen asenne.. Charmer oli lapseni isa ja tyttareni sanoi joskus etta haluaa tavata isansa aikuisena.. sita mahdollisuutta ei enaa ole. Surin myos itsekkyyttani ja sita ettei Charmer koskaan saanut tavata alykasta, kaunista tytartaan.. tunsin syyllisyytta etta olin vienyt lapsen hanelta ja piilotellut hanta tietoisesti. Enemman minua silti hirvitti taman nuoren naisen itsemurha.. lapset olivat 9 ja 1v.. Charmerilla oli hyvin rikkonainen ja alkoholisoitunut perhe.. en heti nahnyt ketaan joka olisi ollut sopiva kasvattamaan nama isattomat, aviottomat lapset…
Alkujarkytyksesta selvinneena asia ei ole enaa niin polttava.. silti tunnen syyllisyytta ja menetysta. En ole menettanyt kovin montaa laheista ihmista jotan surusta minulla on vahan kokemusta.. tama ehka riipaisee siksikin. Kritiikkia ja ajatuksia otetaan vastaan. En tee aina oikeita ratkaisuja, olen ihminen ja yritan selvita elamankoulusta silla mita minulle on annettu ja miten koen kunkin tilanteen.. Olen kokenut paljon mutta paljon on viela edessa!!