Istuin taksissa ja ihmettelin minne olin matkalla. Bussilipussa luki Orlando, FL – St.Louis, MO. Olin pyytanyt karttaa isantaperheelta, etta olisin nahnyt minne olin menossa, mutta heilla ei kuulemma karttaa ollut..Hyvin uskottavaa:/ Olin myos useaan otteeseen pyytanyt viimeisten kahden viikon palkkaani..turhaa! Raha olisi ollut pennittomalle matkaajalle hyvin tarpeen. He pitivat minulle kuuluvan $200 palkan, sanoen etta olin soitellut Suomeen.. olinpa hyvinkin, mutta korkeintaan $20 edesta! En voinut asialle mitaan..puhelinlasku ei ollut viela tullut ja minun oli aika laheta. Tietamaton ja kokematon 22-vuotias. Naiivi ja ihmisten hyvyyteen uskova. Eika minua kuitenkaan pelottanut, olin enemman innoissani tasta seikkailustani tietamattomaan!!

Kiipesin bussiin ja katsoin tarkasti minne istuin ja minne tavarani asettelin.. minulla oli kaksi matkalaukkua ja valtava sakillinen joulujahjoja Suomeen postitettavaksi! Istuin ikkunan vieressa ja otin vaihtuvasta maisemasta kaiken irti! Orlandon kaupunki muuttui yha erilaisemmaksi keskustan jalkeen.. pysahdyimme usealla pienella pysakilla kunnes olimme kauempana keskustasta ja upeiden appelsiiniviljelmien ymparoimana! Otin kamerani esille ja napsin kuvia.. ei mikaan hiljainen digikamera, vaan automaattisesti ja aanekkaasti filmia pyorittava Kodak joka napsui ja paukkui ja heratti huomiota. En ollut haavin juttu tuulella, joten muurauduin tavaroineni yha tiiviimmin penkkiini ja hyvastelin mielessani Orlandoa ja Floridaa johon olin ehtinyt kovin kiintya kahdessa kuukaudessa!

Parin, kolmen tunnin ajomatkan jalkeen pysahdyimme McDonaldsille syomaan. Mina jain bussiin, rahattomana. Ei minulla ollut oikeastaan nalkakaan.. saimpa olla rauhassa ihmettelevilta katseilta tyhjassa bussissa!

Appelsiiniviljelmat vaihtuivat pian maissipeltoihin! Olimme Georgian puolella. Otin jalleen kuvia bussin ikkunasta! Jossain vaiheessa bussiin tullut lannenhattupainen nuori mies kitaransa kanssa rohkaisi mielensa ja kysyi miksen mennyt syomaan? Luulen etta hanta kiinnosti enemman se etta otin kuvia maissipelloista! Sanoin ettei minulla ollut nalka. Nuorimies huomasi  korostukseni ja kysyi mista olen kotoisin ja minne olen menossa. Kerroin olevani Suomesta ja etta olin AuPair ja minne olin menossa… itseasiassa kysyin hanelta minne olin menossa, silla minulla ei vielakaan ollut ihan taytta tietoa asiasta.. Nuorimies oli oikein mukava, herrasmies, vaikka nuori olikin. Han selitti missa St.Louis oli piirtaen sen huurustuneeseen bussinikkunaan. Juttelimme niita naita kunnes han alkoi soittaa kitaraa ja laittoi hattunsa kiertoon niin etta seuraavalla pysakilla voisin syoda:) Bussi oli yllattaen tullut aika tayteen ja hatun pohjalla oli rahaa moneen hampurilaiseen!

Alkoi olla jo myoha kun saavuimme Atlantaan. Nuori lannenhattu mies meni menojaan ja mina vaihdoin bussia. Olin vasynyt ja yritin nukkua bussissa. Keinuva kyyti tuuditti minut unten maille aika nopeasti.

Oli pimea satoi vetta kun saavuimme Memphisiin, Tenneseen osavaltioon. Olin nukkunut todella sikeasti ja olin viimeinen matkustaja bussista lahtiessani. Kootessani matkatavaroitani huomasin etta valtava muovisakillinen joulujahjoa oli kadonnut!! Kysyin kuskilta oliko han nahnyt kenenkaan kantavan sita bussista ulos. Musta iso mies sanoi tummalla aanellaan ettei ollut kiinnittanyt sen kummemmin huomiota. Sanoi etta voin tehda ilmoituksen poliisille mutta todennakoisesti asialle ei voitaisi tehda mitaan silla matkatavarat olivat omalla vastuulla mukana. Olin murtunut… siina meni kaikki! En voinut uskoa etta joku olisi vain ottanut pussin mukaansa ja haipynyt. Viela Atlantassa kaikki oli tallella! Pitikin nukahtaa! Bussikuskia selvasti harmitti puolestani ja han tarjoutui nayttamaan minulle mista viimeinen matkaostuuteni jatkuisi. En heti ymmartanyt, mutta han oli ilmeisesti huolissaan myos turavallisuudestani.. muutama koditon nuokkui siella talla ja bussiasemalla joku luutusi lattiaa. Kiitin kuskia sydameni pohjasta!

Ylitimme kuvassa nakyvan Mississippi joen ja jatkoimme matkaa kohti St.Louisia. Olin ollut matkalla lahes 20h ja syonyt vain kaksi hampurilaista. Viela oli rahaa yhteen syonti kertaan ja jaisi hieman ylikin. En muista mika lannenhattu miehen nimi oli mutta hanta en tule unohtamaan koskaan!  Maisemat vaihtuiva jalleen kovalla kiireella ja sanoin vaihtuivat kasvot bussissa. Olin jo valmis olemaan perilla. Mietin minkalaiset vanhemmat olivat ja entas lapset! He olivat 6kk ja 18kk, jalleen kaksi tyttoa! Olin todella innoissani etta olin saanut vauvan hoitooni! Molemmat vaipoissa, tasta tulisi hauskaa! Aika tarkalleen 27 tunnin kuluttua lahdettyani lampimasta Floridasta, saavuin Missouriin jossa lampoasteita oli vain muutama. Oli Marraskuu. Ei lunta eika jaata, paljaat puut  ja joissain tammissa viela ruskeat lehdet jaljella. Saint Louis oli iso lahes 2milj. asukkaan kaupunki Mississippi joen rannalla. The Arch eli Gateway To The West  on St.Louisin tunnusmerkki (kuvassa) ja ylpeana voimme sanoa etta sen suunnittelia on Eliel Saarisen poika Eero Saarinen. The Arch valmistui 1963 St.Louisissa pidettavan Maailmannayttelyn kunniaksi! Tasta tulisi siis kotini seuraavaksi 11 kuukaudeksi! Ja voi mita seikkailija koinkaan!! Niista seuraavalla kerralla:)