Lapset ovat aina olleet lahella sydantani! Olin halunnut matkustaa Afrikkaan ”ruokkimaan nalkamaanlapsia” 4-vuotiaasta saakka! Matkani Nairobiin Keniaan, orpokotiin muutti elamani!

(ethan kopioi kuviani)

Lapsilla oli kaksi palloa ja yksi barbie leikittavana, mutta heilla oli aina hymy herkassa! Heilla ei ollut omia vaatteita, ei sahkoa, ulkovessat ja kaksi papu/maissi seosmuhennosta (jota minakin kerran soin ja seassa oli sormenpaan kokoinen KIVI!) paivassa. Aina sama ruoka ja suurimmalla osalla oli malaria ja ripuli.. mieti.. 4 vuotias jolla ripuli ja ulkovessa jonne piti menna pilkkopimeassa.. orpokoti oli jouduttu rakentamaan savannille arvostetun Masai-heimon maille, niin ettei rosvot tule ja varasta sitakin vahaa mita heilla oli. Orpokoti oli ennen Nairobin liepeilla mutta se kavi liian vaaralliseksi paikaksi naille lapsille. Yot olivat siis pilkkopimeat, vain tahdet ja kuu toivat valoa. Pieni tytto vasemmalla on Anne Mugane. Hanen malaria oli paha tuolloin. Annoin hanelle laaketta, pidin hanta sylissani (pelkkaa luuta ja nahkaa ressukka!) ja lauloin hanelle.(Ylla paikallinen kauppa/polkupyorakorjaamo lahella orpokotia).

 Olisin halunnut ottaa kaikki nama 148 lasta mukaan kotiini, silla heidan tayttaessa 16 vuotta tulevaisuus on ankea: prostituutio tai orjuus! Kun orpokoti/koulu on ohi,lapsi on omillaan..  Alla orpokotiin takaisin paatynyt nuori tytto: Han paatyi prostituoiduksi, tuli raskaaksi ja abortin pelossa Mama John otti hanet palkatta orpokotiin pyykaamaan (kuvassa) ja valmistamaan ruokaa. (kuvassa aina-itkuinen tyttarensa Abbi).

Naita tapauksia on myos lansimaissa ja kun USA;ssa asun niin puhun tasta kotimaastani. Viime vuonna lapsia jotka odottavat oikeusjarjestelmassa adoptiota (usein turhaa!) oli 130.000. Useilla heista on tunnehairioita tai fyysisia limitaatioita jotka tietenkin hidastavat adoptiota.. osa heista on sisaruksia ja heita ei yleensa haluta erottaa toisistaan.  Mutta missa nama lapset odottavat sita ikiomaa pysyvaa perhetta? Sijaisperheissa, joita ei ole tarpeeksi!

(ethan kopioi kuviani)

Kylla tahan sisaruskaartiin sopisi viela lisaakin pallontallaajia… mutta mitaan ei olla viela paatetty, on tasta jo puhuttukin vuosia ja pulpahti jalleen pinnalle.. mutta taas tullaan ainakin yhteen kompastuskiveen: Mun selka! Jaksaisinko fyysisesti? Enta jos tajuan etta tama oli liian iso homma henkisesti? Ja tietenkin suurin asia on ollut alusta asti pehmeasydamisyys.. miten voimme antaa pienen lapsen takaisin paikaan jossa hanesta ei huolehdita kunnolla? Mutta kun saisi edes vahan aikaa vaikuttaa naihin pieniin ihmisiin..