Pyorremyrsky Paratiisisaarella
Nain Jessen viela kerran ennen lahtoamme. Han ilmestyi jallen uima-altaalle ja halusi vieda minut karnevaaliin illalla. Kiepuimme laitteissa ja nauroimme vatsamme kipeiksi. En ollut ennemmin nahnyt hanen hymyilevan niin leveasti.. harvinainen ja aito hymy! (Viesti aidille Suomeen: kaiva Bahaman kuvat jostain ja laita tulemaan!). Ilta oli yhta maaginen kuin Se etta olin ylensa Bahama Saarilla.. valiin nain hanen totiset kasvonsa ja valilla taas nauroimme..kiepuin jossain ihmehakkyrassa (pallokehikko) joka oli ns. painovoimaton tila ja sita olisi pitanyyt oman vartalonlikkeeilla liikuttaa, kadet ja jalat oli sidottu X-mallisesti pallon kehikkoon.. kaikkeen sita itsensa pistaa!
Ilta oli mukava mutta myos hieman haikean oloinen.. ei niinkaan minulle, silla tiesin etta tama olisi ihan hullu juttu! Han kysyi jalleen kerran etta lentaisinko Miamiin tai Bahamalle hanta tapaamaan jos han laittaisi lentoliput.. en osannut sanoa mitaan, silla kaikki kuulosti edelleen liian uskomattomalta ja kuinka monelle muulle tytolle han naita lentolippuja jakeli??.. Kavelimme ja juttelimme ja illan paatteksi han vei minut hotellilleni. Istuimme viela uima-altaalla tovin kunnes sanoin etta minun oli saatava nukkua hieman ennen lentokentalle lahtoa. Ei mikaan lomaromanssi, naita juttuja vaan joista ei tieda mita ne on/olisivat kun eivat koskaan saaneeet mahdolisuutta. Tallaista on elama! Hyvasti Jesse! P.S kuvan puutteen vuoksi voin sanoa etta han muistutti hyvin paljon Vin Dieselia;) hieman tummempi iho mutta vaaleat (vihreat) silmat.
Lahtoaamua herasimme tornadosireenien ulvontaan ja kuulimme kuinka tuuli ulisi ulkona. Kiipesimme bussiin ja huomasin etta palmut olivat ”vaakatasossa” kovan tuulen voimasta! Lentokentalla oli taysi kaaos paalla.. lentoja oli peruttu paljon ja jokapuolella oli onnettoman nakoisia turisteja. Lopputuloksena oli se etta jouduimme viettamaan yon hotellissa lentokentan vierella.. olimme yrittaneet kuluttaa kaikki rahamme ja olimmekin onnistuneet ikvavaksemme niin tekemaan.. mutta onneksi saimme lentoyhtiolta pizzalipun ja sen piti riittaa 24 tunniksi! Istuimme hotellihuoneessa ja ihmettelimme, pelasimme korttia ja juttelimme. Seuraavana paivan yritimme uudelleen. Joihinkin lentokoneisiin oli tullut vauroita tornadon iskettya, joten emme paasseet viela seuraavana paivanakaan liikkeelle.. matkanjohtajamme kokosi meidat n.40 AuPairia Hotellin aulaan ja sanoi: ”Kaikki perheiden aidit ja Jeff.. ”minua katsoen ”.. ovat soitelleet huolissaan kun eivat ole kuulleet meista mitaan ja tietavat etta taalla oli tornado. Heti kun saamme tietaa kuka menee millekin lennolle ilmoitamme perheille ja ”Jeff’ille” missa mennaan. Hassua etta juuri Jeff oli ollut niin huolissaan.. ehka han vain sattui olemaan se jolla oli enemman aikaa soitella peraani:) Huvittavaa kuitenkin:D
Kolmantena paivana paasimme lahtoselvityksesta Stand-By listalle ja paatimme lahtea kuka mitakin kautta kotiin. Yksi hiljaisempi tytto ryhmastamme takertui minuun. Hane ei halunnut etta menen minnekaan ilman hanta. Sanoin etta en jata hanta yksin ja yritin selittaa parhaani mukaan kuinka kasitin etta tama homma toimi. Emme olleet, nykyaikaisella Stand-by listalla vaan paperilla ja he yrittivat saada sumaa purettu hinnalla milla hyvansa. Jalkeenpain kuulin etta yksi tytto oli ollut 5 eri lennolla ympari Amerikkaa lahes kaksi paivaa kunne paasi ”kotiinsa”, mutta tallaista se valilla on! Annettakoon takertuja tytolle nimi Nina..,minun nimeni kutsuttiin ja paasisin koneeseen, Ninan nimi oli seuraavaksi ja olin ihan varma etta hankin paasee samalle lennolle, silla hanen perheensa oli minun matkan varrella, Atlantassa, jossa minulla oli koneen vaihto. Olin kuitenkin viimeinen joka paasi tahan koneeseen. Hyvastelin tytot ja valoin Ninaan itseluottamusta! Kavelin runway’lle ja nousin portaita pitkin koneeseen, istuin paikalleni ja odotin lahtoa. Jonkin ajan kuluttua tuli kuulutus..” Matkustaja nimelta xxx, iloittautukaa lentoemannalle”. MINA? Mita nyt, ihmettelin ja nousin ylos. Lentoemanta sanoi etta ”ystavani tarvitsee apuani..” En voinut kasittaa mita oli tapahtunut mutta lahdin koneesta takaisin lentokentalle. Nina oli hysteerinen! Han oli saanut jonkinmoisen paniikkikohtauken (lievalta naytti ainakin kun mina tulin paikalle) ja pyysi etten jattaisi hanta. Sanoin etta menaan seuraavalla koneella yhdessa, silla olisimme ensimaiset siihen. Nina rauhoittui ja kiitteli ja pahoitteli vuoronperaa. Ei se mitaan, ystavani paasi ennen minua (heilla oli jokin tapaturma ollut perheessa ja hanta tarvittiin!) eika meidan kone lahtenyt kuin kolme tuntia taman toisen jalkeen:) Loppu hyvin kaikki hyvin! Paasimme kaikki kotiin ja Jeffkin oli huojentunut!
Ensi kerralla kerron Las Vegas -Grand Canyon- Los Angeles -San Francisco -ROAD TRIP’stamme!