Keltainen

Seisoin ja katsoin

 koivun keltaisten lehtien heiluessa

 tuulessa pimeässä syysyössä.

 Tunsin melkein kuinka ne koskettivat kasvojani.

Pyyhkivät sen pois.

 

Seisoin yksin ja halasin pimeyttä.

Miksi keltaisessa kuvastuu nyt kaikki, 

pehmeys, pelko ja pimeä?

Luopuminen, suru, uusi alku.

Kyllä tällainen väsynyt sielu jaksaa paremmin syksyn kuin koskaan kevättä.

 

En koskaan muista mitä pitäisi sanoa.

Tarinat minussa unohtuvat.

Tämä lohtu, jonka saan keltaisesta yöstä.

Kun katson ja kurkistan alas ja mietin,

miltä tuntuisi hypätä.