Sunnuntai Sushi

attachment-3.jpg

Pöytä on katettu!

Aina on aikaa keittää riisiä 5 tuntia ja polttaa muutama kattila pilalle.  Nimittäin teimme ystäväni luona myöhäisen sushi-brunssin. Muuten kyllä onnistuimme kierrittämään makit ja california rollit. Katoimme pöydän noin kahdeksalle hengelle, vaikka aterimia pöydässä näkyy vain viidelle. Kova uurastus palkittiin ja pääsimme myöhemmin maistelemaan pieniä sushipaloja. Täytyy myöntää, että herkkullisia ne olivat.

Suosittelen rohkeasti kaikkia kokeilemaan tätä ruokalajia. Mainittakoon, etten ollut aikaisemmin itse moisia tehnyt. Olin onnekas siksi, että apukokkina oli taitavampi yksilö.

Bon Apetit!

attachment-1.jpg

attachment.jpg

attachment-2.jpg

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Mieli Suosittelen

Makea suupala

jalkiruoka1.jpg

Helppo ja makea suupala syntyy seurustelun lomassa.

Tämä herkku syntyy helposti ja ei vaadi juurikaan raaka-aineita. Lauantai-illan ratoksi halusin askarrella vähän herkkuja. Istuin iltaa ystäväni kanssa ja katsoimme  kaapin pohjalta, mitä tarpeita meillä on käytössä. Löytyi kananmunia, sokeria, vaahdottuvaa vanilja-kastiketta sekä pakkasesta jäisiä mansikoita. Näistä syntyi pieniä suupaloja.

MARENKI-VANILJA KAKKUSET

3 valkuaista

7 rl sokeria

1 prk vaahtoutuvaa vanilja-kastiketta

mansikoita

Vaahdota valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Tee niistä leivinpaperille pieniä pyöreitä levyjä. Laita uuniin tunniksi 100 asteeseen. Kun marenki on valmista, vaahdota vanilja kastike ja lisää se näiden levyjen päälle. Asettele mansikka kakkusen päälle.

jalkkari2.jpg

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Mieli