Mainoksen uhri

OLETKO VOIMAKKAASTI MAINOKSILLE ALTIS?

31.jpg

Kuva: Tehty itse Paint-työkalulla

– Kyllä olen, mutta haluan vierottautua siitä pois.

Halusin tuoda esille sen, mitä olen tässä muutaman päivän taas pohtinut. Mielestäni nämä nimeltä mainitsemattomat päivät ovat kamalan addiktoivaa ihmisille kuten minulle, joka on oppinut isoäitinsä tavoin kamalaksi tarjoushaukaksi. Olen aikaisemmin tuhlannut aivan turhan suuren summan euroja kyseisille päiville, miettimättä sen enempää.

Juuri tämän takia, olen hyvin terävä tunnistamaan tuotteita edellisiltä vuosilta. Joten pienenä huomiona esimerkiksi Vagabondin avokkaat ovat olleet samaisessa tarjouksessa nyt kolmatta kertaa. Tunnistin samankaltaisia tuotteita ja samoilla hinnoin, joihin ei lukeudu kosmetiikkaa, useita tämän kevään tarjouksesta. Tämän kaltainen mainonta onneksi saa minun huomioni pois näistä päivistä. Varsinkin kun asiakkaan näkökulmasta se ei tarjoa mitään uutta.

Tämä  on myös tavallaan itsensävoittamista, jos pystyn olla ostamatta yhtään mitään. Haluan opetella elämään niin, ettei mainokset vaikuttaisi näin voimakkaasti ”hankinnan” ostamiseen. Mainoksen ei pitäisi luoda tarvetta hankkimilleni tavaroille.

puheenaiheet uutiset-ja-yhteiskunta raha

Mitä ilman – Onko laukussasi mitään turhaa?

and_bettina_luottokamat.jpg

 

Tänään aamulla pohdimme, mitä me kannamme aina mukana ja sai mainita vain yhden esineen. Vastasin siihen tuon sinisen kynän. Tästä innostuneena pohdin, mitä yleensä kannan laukussani joka päivä. Siitä kertyikin aikamoinen kasa. Mutta miksi tarvitsen nämä kaikki tavarat?

Osaisinko elää vain murto-osalla näistä asioista. Esimerkiksi vain 1/4 näistä?

Minä vastaan: Osaisin.

Oikeasti tarvitsisin vain avaimen, puhelimen, kynän ja kalenterin, työavaimet (en välttämättä sen Longchamp pussukkaa).

Mutta miksi kannan kaiken muun?

Marimekon peltirasiassa ovat kätevästi purukumit ja päänsärkylääkkeet. Rahapussin tunnetusti tulee olla mahdottoman suuri, jotta en jätä sitä joka tiskille. Muistitikku on hätävarana tiedostoille. Pieni peitemeikki korjaa punotusta. Vaseliini on ehdottomasti tehokkain huulirasva. Suuri mustakantinen läppärilaukku.

Mutta onko tässä kaikki?

Toisaalta, tästä puuttuu survivor kit-meikkipussi, hiuspinnejä ja pompuloita, proteiinipatukka ja ehdottomasti vesipullo.

AIVAN, ELI EN OSAISI ELÄÄ ILMAN RUTIININOMAISIA TAVAROITANI.

Tämä kertoo enemmän elämäntavastani, olen aika kiireinen, joka luo tarpeita myös näihin tavaroihin. Tässä haluaisin elämäntyylin muutoksen. Paneudun tähän elämäntapa ajatteluun vielä myöhemmin lisää. Varsinkin ajatus lyhyemmästä työpäivästä ja ajan arvottamisesta uudestaan kiinnostaa minua.

KYSYMYS KUULUUKIN, TUNNISTATKO TÄSTÄ ITSESI?

muoti paivan-tyyli raha