Pallon viemää

golf14.jpg

Kausi taas avattu. Nimittäin kävin tänään Rangella lyömässä kaksi korillista palloja.

Oli hyvä mieli, kun sain kokeilla ensi kertaa uutta mailaani, Wilsonia. Se on kuvassa alapuolella oleva punavartinen maila, joka on hybridi. Pelasin viime vuonna pelkästään rautamailoilla ja en omistanut yhtään puumailaa tai hybridiä.

PIENI ALUSTUS AIHEESEEN

Suoritin Green Cardin viime kesänä. Tällöin oli kyllä heikoin kesä aloittaa, kun vettä satoi miltein joka päivä. Aloitin harrastuksen, koska tutustuin muutamaan uuteen ystävääni, jotka veivät minut kokeilemaan sitä kuusi väyläiselle harjoituskentälle. Siellä pystyi golffaamaan, jos yhdellä seurueesta oli jo kyseinen ”lupakortti”. Innostuin asiasta niin paljon että lähdin uudelleen lyömään rangelle (paikka jossa harjoitellaan lyöntejä, puttausta ja hiekkaesteitä).

Niinpä sitten totesin, että haluan kovasti jatkaa kyseistä lajia ja etsin lähimmän Green Card-kurssin. Kurssi kesti 4 erillistä päivää (noin 4 tuntia per päivä)  ja se sisälti loppukokeen ja kirjallisen testin. Siinä käytiin todella kattavasti sääntöjä läpi ja tapakulttuuria, joka harrastuksen piirissä vallitsee.

Kurssit maksavat noin 130 euroa opiskelijalle. Lisäksi liityin paikallisen seuran jäseneksi ja maksoin kausimaksun. Tämän jälkeen hankin myös rautamailat, joilla pääsin alkuun harjoituskentällä. Harrastuksen aloittaminen kustansi viime kesänä yhteensä noin 600 euroa. Tämä on suuri sijoitus, jota en ole päivääkään katunut.

Viime kesänä en pelannut täysiä kierroksia kuin 4 täydellä kentällä (vähintään 18 väylää ja vaaditaan green card). Näin ollen en ole laskenut tasoitustani vielä ollenkaan. Olen näin tästä keväästä alkaen vielä lähtökuopissa, mutta into on kova viheriölle!

golf22.jpg

golf1.jpg

 

Suhteet Oma elämä Mieli Suosittelen

Valinnan vaikeus – Aikakausilehdet

lehdet3_0.jpg

Olen pitkään miettinyt  tilaavani lehtiä itselleni. Opinnot ovat loppusuoralla ja haluaisin saada vähän muutakin postiluukusta kuin laskuja ja mainoksia.

 

Siksi kävinkin eri kategorioista läpi lehtiä, joiden tiedän olevan laadukkaita ja kiinnostavan minua. Teen tässä vähän hinta-/laatu-/tarjousvertailua samalla.  Tällä hetkellä minulle tulevat vain Fit-lehti ja Suomen golf-lehti.

Haluaisin tilata lifestyle, harraste ja yleistietoa lisääviä lehtiä. En perusta ollenkaan kohu-uutisille tai juoruille. En tarvitse TV-opasta enkä viihdepainotteista sisältöä.

FIRST STEP / MAKE YOUR FAVOITE LIST

lehdet2.jpg

IMAGE – NATIONAL GEOGRAPHIC – TIETEEN KUVALEHTI – HELSINGIN SANOMAT – ELLE – GLORIA – ME NAISET – EVITA – TRENDI – KAUNEUS JA TERVEYS – KOTILIESI – KODIN KUVALEHTI – VOGUE – KAMERA – NOVITA – SUURI KÄSITYÖLEHTI – BURDA – SARA – HYVÄ TERVEYS – FITNESS – FIT – MONDO – GEO – TALOUSSANOMAT – PLAZA – DEKO – TALO JA KOTI – GLORIAN KOTI – HUS&HEM – OMA KOTI – DIVAANI – AVOTAKKA –  ANNA – SUOMEN KUVALEHTI

 

SECOND STEP / THE RANKING

Valitse listalta vain 10 lehteä, jotka kiinnostavat eniten.

HELSINGIN SANOMAT – GLORIA – TRENDI – VOGUE – KAMERA – NOVITA – MONDO – AVOTAKKA – DEKO – PLAZA – DIVAANI

lehdet3.jpg

THIRD STEP / CHECK THE OFFERS

High/low price

Helsingin Sanomat 179,10 €/ 12kk – 14,92€/kk

Vogue 108,00€ /12 kk9,00€ kpl

Novita 29,00€ / 4 kk7,25€ kpl

Gloria 32,40/ 6kk – 5,40€ kpl

Mondo 25€ / 5kk5,00€ kpl

Deko 20€/ 4kk 5€ kpl

Avotakka 21€/ 5kk 4,2€ kpl

Kamera 100€ / 24kk4,10€ kpl

Divaani 39,90€/ 10kk3,99€ kpl

Trendi 19,90€ / 5kk3,98€ kpl

Plaza 19,90 / 5kk – 3.98€ kpl

 

4th STEP / MAKE A BUDGET FOR MONTH

Voin laittaa lehtiin ylimäärästä rahaa 1 kuukauden aikana 25 euroa.

lehdet1.jpg

 

5th STEP / CHOOSE MAGAZINES

Helsingin Sanomat 179,10 €/ 12kk – 14,92€/kk

Kamera 100€ / 24kk4,10€ kpl

Divaani 39,90€/ 10kk3,99€ kpl

Trendi 19,90€ / 5kk3,98€ kpl

_____________________________________

Yhteensä 26,99e /kuukaudessa

 

 

Muoti Hyvä olo Suosittelen Trendit