Luota intuitioon!
Joskus elämä heittää eteemme yllättäviä vaihtoehtoja. Viime päivinä olen painiskellut positiivisen ongelman kanssa, kun yllättäen näyttääkin siltä, että pääsen valitsemaan seuraavan työnantajani. Muutama viikko sitten näytti siltä, ettei minulla ole yhtään vaihtoehtoa nykyisen työpaikan sijasta. Olin melko pitkällä prosessissa erääseen firmaan (vaikkapa ABC), jota itse pidän todella kovana tekijänä niin bisneksen kuin työnantajakulttuurin suhteen. Ajattelin joskus, että jos sieltä saisi ihan minkä tahansa roolin, niin ottaisin sen vastaan, koska olisi vaan niin makeeta sanoa, että on ABC:llä töissä.
No, kerkesin tosiaan luulla hetken, että tipahdin rekrytointiprosessista. Samana päivänä sain yhteydenoton eräästä toisesta firmasta (vaikkapa XYZ). Heillä olisi tarjolla rooli, joka kuulosti todella mielenkiintoiselta, lähes täydelliseltä, mutten ollut niin hirveän innostunut XYZ:stä yrityksenä. Päätin kuitenkin, että aina kannattaa käydä kuuntelemassa ja verkostoitumassa. Onneksi menin – se oli nimittäin match made in heaven saman tien. Lisäksi kävi ilmi, että he ovat viime vuosina tehneet älyttömästi duunia työnantajakulttuurin suhteen, ja meinaavat jatkaa samalla tiellä. Oli vaan jotenkin sellanen olo, kuin olisin kotiin tullut. Lisäksi irtopisteitä ropisi sujuvasta ja nopeasta etenemisestä sekä kommunikoinnista, soittelimme pari kertaa ilta-aikaankin kun minulla tuli tärkeitä kysymyksiä heistä työnantajana.
Sitten kävi ilmi, että olenkin vahvoilla myös ABC:lle. Menin tapaamaan heitä kolmannen kerran, ja vaikka yritin, en vain löytänyt samaa fiilistä. Ihmiset olivat mukavia, mutta joku kipinä siitä puuttui. Samaan aikaan joku järjen ääni huutaa päässä, että ”EI KUKAAN KIELTÄYDY TYÖSTÄ ABC:LLA!” , mutta sydän sanoo toista. Molemmat firmat ovat samalla alalla, toimivat kansainvälisesti, roolitkin olisivat melko lailla samat, samoin palkat ja edut. Lähinnä mieleeni syntyi ajatus, että kun kerran haluaisin itse päästä kehittämään asioita (rekrytointia, työantajakulttuuria, hakijakokemusta) haluanko mennä firmaan, joka on jo tässä kova ja kaipaa enemmänkin vain lisää hartiavoimia koska rekrytoinnissa valtavat volyymit, vai sellaiseen porukkaan, missä on mieletön halu kehittää asioita ja löytää oma juttunsa? Pelkään, että asioiden kehitys jäisi ABC:lla kaiken kiireen vuoksi taka-alalle. Kiirettä pitää varmasti XYZ:lläkin koska tekevät vakaata kasvua, mutta volyymit eivät ole samanlaisia, ja heillä kehitystyö on prioriteettilistalla.
Siispä, mikäli ensi viikolla käy niin, että saan työtarjoukset molemmista paikoista pöydälleni, olen 99% varma, että tulen ennen kaikkea yllättämään itseni ja valitsemaan XYZ:n. Mies muuten huomasi, että kun puhun ABC:sta, kuulostan siltä kuin yrittäisin vakuutella itselleni miksi he olisivat oikea valinta. Mutta kun puhun XYZ:stä, hymyilen urposti 😀 Joten eiköhän se päätös ollut siinä. Tosin, mikään ei ole varmaa kunnes nimi on paperissa ja takapuoli työtuolissa. Melkein toivoisin, että jompi kumpi paikoista menisi syystä tai toisesta metsään, niin eipähän tarvitsisi itse tehdä päätöstä. Silloin sitä vain olisi onnellinen uudesta työpaikastaan.
ABC olisi varman päälle pelaamista ja takaisi kehittymisen korkealaatuisessa organisaatiossa joka kasvaa huimaa tahtia orgaanisesti ja epäorgaanisesti. Miinuspuoli: miten mahdolliset yritysostot vaikuttavat organisaatioon? CV:ssä tämä näyttäisi hyvältä ja uramahdollisuuksia olisi varmasti talon sisällä. XYZ olisi merkittävää työtä hyvässä, kehittyvässä, kasvavassa organisaatiossa ja työssä saisi varmasti oman kädenjäljen näkyviin. CV:ssä tämäkin näyttäisi hyvältä, uramahdollisuuksia talon sisällä olisi hieman rajatummin.
Kumman polun itse valitsisit? 🙂