Perjantai

Tällä viikolla on tapahtunut käsittämättömän synkkiä asioita. Pietarin terrori-isku, Kabulin pakkopalautukset, hermokaasuisku Syyriaan, Yhdysvaltojen ohjusisku tämän seurauksena. En tiedä onko ketään, jonka verkkokalvoille kuvat ja videot näistä Syyrian tukehtuvista lapsista eivät olisi päätyneet.

Tällä viikolla joukko ihmisiä myös kokoontui muutaman tunnin varoitusajalla lentokentälle vastustaakseen epäinhimilliseksi kokemaansa toimintaa. Heidän tarkoituksenaan oli estää ihmisten lähettäminen takaisin kyseenalaisiin olosuhteisiin. Lentokentän Alepan myyjä leikkasi banaanilaatikon pohjan irti, kun paikalle tulikin paikalle niin paljon mielenosoittajia, että kyltit loppuivat kesken.

Tälläkin viikolla, joka ikinen päivä, ihmiset ovat jakaneet kaduilla esitteitään, koska he haluavat olla tekemässä parempaa lähiympäristöä ja yhteiskuntaa, jokainen itse parhaaksi katsomallaan tavalla. Ihmiset maksavat siitä, että pääsevät vaikuttamaan meidän kaikkien yhteisiin asioihin. Sanokaa minua naiiviksi, mutta minä haluan uskoa tämän olevan näiden ihmisten toiminnan taustalla.

Tällä viikolla yksi oppilaistani viittasi ensimmäistä kertaa tunnilla. Minä jäin katsomaan suu auki, luokkakaverit taas antoivat tyypille spontaanit aplodit. Toinen unohti tulla sovittuun ohjaukseen, kun tunnilla oli käsitelty ekologista jalanjälkeä ja laskettu yhdessä oman kulutuksen mahdollisia ympäristövaikutuksia. Joko tämä muksu osasi pelata minua loistavasti tai oli oikeasti innostunut oppimastaan. Tässäkin haluan uskoa siihen parempaan vaihtoehtoon.