Kahden viikon lähtölaskenta
Heipähei ja hyvää helmikuuta!
En aloita edes miten rätti ja tohjona olen kuuden päivän työviikosta, joka vielä jatkuu. Eilen sammuin sänkyyn seitsemältä illalla, vain herätäkseni pienelle retkelle keittiöön ja matkalla iskin pikkuvarpaan ovenkarmiin niin, että sitä pakotti vielä aamukahdeltakin. Luulin, että se murtui, mutta linkkasin tänään laittamatta sille painoa, niin nyt se tuntuu jo paremmalta. Eteläsaarella sen sijaan murtui reissukaverilla solisluu vuorilla maastopyöräillessä – osui kiveen, kaatui ja meinasi kuolla morfiinin yliannostukseen. Aika paljon onnea matkassa, että on elossa eikä mennyt niska poikki, leikkauksen odottelua ja sitten viikkotolkulla toipumista… Mutta silti todella huonoa tuuria ja ankea sairastaa 20 000 km päässä kotoa.
Mulla ei ole mitään erityistä kerrottavaa. Yritän pitää itseni hengissä ja saada nyt levättyä ennen vapaapäivää, ettei menisi taas se vapaapäivä nukkumiseen. Kuulostaa taas todella negatiiviselta kaikki, mutta ihan viihdyttävää on kuitenkin töissä ollut kaikesta kaaoksesta huolimatta. Suurin osa työkavereista on aivan mahtavia, tänäänkin jäin kolmeksi tunniksi lätisemään niiden kanssa kun en saanut pyrstöäni ylös pyörän selkään. Kuuttakymppiä lähestyvä kokkirouva kutsui meidät kotiinsa illanviettoon, odotan sitä jo! Se on kasvanut tuhannen asukkaan paratiisisaarella keskellä Tyyntä valtamerta noin kolmentuhannen kilometrin päässä ns. menomestoista eli esimerkiksi Uudesta Seelannista. Niuen voi kuulemma helposti pyöräillä ympäri ja halki yhdessä päivässä. Ja minä kun pentuna mietin, että Saarijärvi on eristyksissä.
Paratiisisaarista puheenollen, kai se ois lähettävä… Olen edelleen sitä mieltä, että täällä kiivimaassa on kaikki maisemat mitä ihminen eläissään tarvitsee, mutta kerran olen näinkin lähellä tuollaisia idyllisiä saarenmöllyköitä, niin hullujan mää oon jos jätän käymättä. Monet lähtee kuitenkin esimerkiksi viikoksi vaikkapa häämatkalle, jolloin pelkkiin matkoihin menee kaksi päivää suuntaansa ja lennot maksaa kolmen käytetyn henkilöauton verran. Mun on täältä mahdollista metsästää muutamalla satasella menopaluut ja lentoaika on sama kuin Helsingistä Barcelonaan. Niuella ei kuulemma ole vielä juurikaan turismia ja meidän kokki Tangi tuumasi, ettei mullakaan ole sinne asiaa ilman hänen seuraansa. 😀 Fijillä on taas liikaakin enkä sano, etteikö tuolla Rarotongalla olisi, että ehkä vähemmän kaljaa juovia brittejä jokaisen palmupuun alla. Fiji on monilla maailmanympärysmatkalaisilla stoppina niin jo senkin takia se on mulle ehkä liian rauhaton.
Että sinne sun tänne tässä nyt hirveä hinku on! Ikävä tulee tällaista perusarkea, niin tujakkaa kuin se välillä on ollutkin, ja kaikkia ihmisiä, mutta kyllä oikein mielelläni starttaan tasan kahden viikon päästä kohti pohjoista. Vielä on sitä Tero Vaaran kesää jäljellä: yöllä on 20 astetta, päivällä hellelukemat ja auringossa varmaan tuplat (auringon alle ei ole MITÄÄN asiaa olemalla olemaan ennen myöhäisiltapäivää, se on niin voimakas, vaikka ei ole mulla mitään vaaraa, koska olen aina töissä, heh) ja helmikuu-maaliskuu on kuulemma parasta kesää Pohjoissaarella, joten starttaan ihan oikeaan aikaan. Lupaan juhlia Runebergin päivää syömällä vähän muffinsseja, vaikka mulla onkin tämä sokerilakko, mikä on nyt kuukauden totaalilakon jälkeen kääntynyt kohtuukäyttöön, eli jotain pientä korkeintaan kerran viikossa. Koukusta irtaannuttu ja se oli tavoite!