Hiekkaiset keski-ikäiset ukot, aijjettä
Iltapäivää täältä Cardiffista! Olemme kaveri-T:n kanssa rantautuneet eilen tänne wwooffaamaan ja hieman ristiriitaisilla fiiliksillä mennään. Mulla on päällä aika mehevä jetlag, koska herään joka yö yhden maissa ja saan uudelleen unta vasta aamuviiden maissa. Ensimmäiset pari päivää luulin saavani kuumeen, mutta ehkä se ei lopulta tulekaan. Nyt elätän toivoa, että tänä yönä sammun ja nukun mistään mitään tietämättömänä sellaiset 10-12 tuntia – tekisi ihmeitä tässä kohtaa.
Pääsin hyvin Sydney-cityyn, oli oikein mukava tavata pitkästä aikaa T, joka kierrätti mua siellä ja sain hommattu australialaisen liittymän. Telstran likka oli aivan ihana, hostellissa taas tympeä ukko jaksoi nähän vaivan kettuilla mulle, kun nätisti pyysin kahvia, jonka luulin kuuluvan punkan hintaan. Vedän nyt magneetin lailla puoleeni ärsyttäviä keski-iän hieman alittavia tai ylittäviä miehiä. Apulannan sanoessa poistuisit(te)ko mun elämästäni, kaikkien realiteettien mukaan teitä piti olla vähemmän tässä maassa.
Pahin tapaus valitettavasti asuu täällä meidän kanssa… aussipapat leppoisia, you wish! Tällä ensimmäisellä ainakin hangertaa tosi pahasti. Ensin saatiin kuulla, että ”tullaan jo nyt, eikä vasta Halloweeniksi”, vaikka aivan selvästi olin alusta asti viestinyt, että saavumme perjantaina 14. päivä. Ukko oli ollut meitä asemalla odottamassa torstaina ja perjantaina hakiessaan voivotteli, kun joutui odottamaan meitä torstaina puoli tuntia turhaan. Tuli tosi tervetullut fiilis. Muuten eilinen eli saapumispäivä meni ihan hyvin, mitä nyt jouduttiin nukkumaan ties kuinka pa..hasti likaisissa lakanoissa, mutta mikäs siinä kun veti hupparin hupun päähän ja vältteli kaikenlaista mahdollista ihokontaktia kyseisiin tekstiileihin. Joo, olen lakananeurootikko. Ei kuitenkaan inisty asiasta mitään, tänään aamulla heitettiin vaan lakanat pyykkiin ja tuolla ne nyt kuivuu. No worries mate.
Rauhoittavia Sydneyn puita tähän väliin.
Tänään meillä oli ensimmäinen työpäivä. Menimme äijän rouvan luo maalaamaan rouvan taloa. Rouva asuu omassa palatsissaan, jossa vuokraa huoneita aasialaisille opiskelijatytöille. Tässä talossa taas asuu tuolla vintillä meitä vapaaehtoistyömuurahaisia, yksi saudiarabialainen (mielenkiintoisia keskusteluja meillä tämän herran kanssa mm. naisten oikeuksista) yliopisto-opiskelija, sekä hra Aussi. Kaiken kaikkiaan kahdessa talossa asuu siis vuokralla 3-4 henkeä ja sitten meitä wwooffareita vaihtelevasti 2-7 kipaletta.
Ukko sanoi illalla, että olkaa valmiina aamulla 9-9.30 aikoihin. Lopulta lähtö tapahtui vasta reilusti kymmenen jälkeen. Suomalaisen pientä sielua nakertaa, kun joutuu odottamaan eli on herännyt liian aikaisin, varsinkin kun on saanut nukutuksi sen alle viisi tuntia. Saimme tehtäväksi maalata vähän portinpieniä ja hioa hiekkapapereilla puista aitaa ja ovea. Myös ne itikan p.. kokoiset aidankolot hiottiin. Vähän äijä ehti meille kuittailla, kun ei heti korjattu yhtä jakkaraa toisen ulko-oven edestä pois. ”Eihän sitä jakkaraa voi siihen jättää, miten rouva pääsee muuten talosta ulos? Höhöö”. Jees, jakkara oli kyllä siirtymässä, mutta ei aivan sillä sekunnilla.
Puoliltapäivin saimme kahvia ja pullaa ja siitä pian sen jälkeen päästiin pois ja hyvä niin, koska mullahan nousee v-käyrä samantien, jos aamupalasta alkaa olla kuusi tuntia ja lounaan korvaa imelä paakkelsi. Ensi kerralla vien tuolta komerosta tonnikalapurkin ja pyydän lupaa nauttia sen. :D Pähkinöitä (omakustanteisia) myös taskut täyteen. Toki tästäkään en/emme mitään numeroa tehneet, syötiin sitten oikeaa ruokaa täällä ´kotona´. Kahvipöydässä oli aika jäyhä tunnelma, pariskunta jutteli keskenään menevänsä elokuviin ja kysyi halutaanko me (minä, T, ja kaksi muuta wwooffaria mukaan) mennä illalla myös. Sanoimme, että ei kiitos (truu päkpäkkeri ei ihan äkäseen tuhlaa kokonaista 7,5 euroa elokuviin herranjestas. Varsinkin kun on juuri lentomatkalla katsonut puolikymmentä putkeen).
Tässä rakeinen liikennemerkki Sidnist.
Iltapäivällä vähän nuupahdettiin tässä sisällä, sitten T alkoi siivota, koska tämä huusholli on aika törkyinen. Pesi vessat ja imuroi, minä pesin lattiat. Eilen illalla puunattiin keittiötä. Koko ajan yritetään parhaamme mukaan olla kohteliaasti ja muut huomioonottavasti ja väitän sellaisen olemisen onnistuvan meiltä, sillä olen viettänyt vuosien mittaan yhteensä noin 1.5 vuotta toisten nurkissa ja useamman vuoden kämppiselellen. Sama homma T:llä.
Pappa kysyi ihan ystävällisesti, että mitäs me T:n kanssa tykätään syödä, koska kuulemma eri wwooffarit syö erilaisia ruokia. Niinpä. No, kerrottiin, että me tykätään pupunruuasta ja kaikesta terveellisestä, liha ei uppoa. Setä tuumasi, että kirjoittakaapas ostoslista asioista, mitä te tykkäisitte syödä. Listattiin siihen pitkä litania erilaisia kasviksia, mainittiin pähkinät, toiset wwooffarit lisäsi muutaman oman suosikkinsa. Suurin osa näistä listalla olevista oli asioita, jotka ei ollut ja joitakin oli jäljellä enää vähän. Ukko tiiraili listaa ja paasasi mulle, kuinka appelsiinimehua on jääkaapin päällä, vaikka minä en sitä listaan kirjoittanut, enkä täten tarkistanut, onko sitä jo valmiina. Sitten hän jaksoi mekastaa, kuinka esimerkiksi omenia on, että eikö me osata katsoa ympärille. Viisi omenaa on kulhossa kyllä, mutta täällä asuu tällä hetkellä 6 ihmistä ja meidän mielestämme sellainen määrä ei kauaa kestä ja saatiin sen puheista käsitys, että hän ei halua juosta ruokakaupassa joka päivä, vaan mielekkäämpää olisi ostaa kerralla hieman enemmän. On se vaikeaa!
Paasauksen jälkeen äijä ilmoitti, että meidän pitää tulla sen mukaan kauppaan. T oli just lähdössä juoksemaan, mutta selvä sitten, me tulemme mukaan. Siellä taaperrettiin sen perässä kuin jotkut alakoululaiset, joilla ei ole käytössä omaa rahaa. :D ”Saadaankohan me ottaa kaksi avokadoa, no laitetaan tähän ja huutakoon sitten jos on liikaa/liian kallista/liian jotain”. Välillä se tuli katsomaan, mitä oltiin laitettu kärryyn ja kommentoi niitä. Miksi otettiin paketissa olevaa fetaa, vaikka delistä olisi saanut sellaista hyvää, mitä leikataan isosta kimpaleesta. Totesin, että no tämä paketissa oli halvinta. Jos olisi otettu jotain deli-juustoa, se olisi inissyt sen olevan liian kallista.
Kassajonossa alkoi paasaus, kuinka hänen kotinsa ei ole mikään ”resort”, eli härmäksi ”lomakeskus”. Emme mielestämme ole olettaneet niin. Hän itse kysyi, mitä haluaisimme syödä ja me kerroimme ja kerroimme myös, että ei ole pakko meille hankkia kaikkea mitä listalla on, eikä hän toki hankkinutkaan. Teetpä niin tai näin, se on aina väärinpäin, mahtavaa. Autossa setä ilmoitti myös, että puoli seitsemältä lähdemme sitten kaikki yhdessä sinne elokuviin ja kahdeksan kolmekymmentä reikä reikä palaamme takaisin. Siihen sanottiin taas ystävällisesti, että emme kiitos liity seuraan tällä kertaa.
Sitten seuraa Kuinka helvetin vaikeaa voi olla käydä kaupassa -saagan viimeinen osa. Saavumme kotiin. Puramme ostoskasseja. No eihän se mene kertalaakista oikein, laitoin kananmunat kaappiin niin ukko tulee kiireesti näpäyttämään, että onko teille siellä ammattikorkeakoulussa opetettu, että vanhat munat laitetaan etummaiseksi ja tuoreimmat kauemmas, tässä tapauksessa erilliseen varastoon. Lähtiessään muistutti, että pitää illalla laittaa astianpesukone päälle, että meillä on sitten kaikilla puhtaita asioita aamulla. Ymmärsimme kyllä tehdä tämän eilenkin aivan ilman pyytämistäkin.
Katsotaan nyt T:n kanssa kauanko meidän lanka täällä vennyy. Jos tuntien työnteosta (kolme-neljä tuntia päivässä, kuusi päivää viikossa, minimipalkkahan täällä on reilusti yli 11e) saa palkinnoksi vain vittuilua maapähkinävoipurkin hinnasta, niin nämä neidit nostavat kytkintä hyvin pian. Tehtiin selväksi, että ollaan hyvin lähellä kolmeakymppiä, eikä vastikään rippikoulun päättäneitä – ei siis tarvitse holhota kuin pientä lasta. Otetaan nyt taktiikaksi olla puhumatta yhtään mitään, koska ukko luultavasti keksii aina jotain sanomista. Jos jotain kysyy, niin vastataan vain ympäripyöreästi ja poliittisesti korrektisti. Jos tämä ei riitä, niin soronoo. Ihan heti ei viitsisi lähteä, kun mulla kestää hetki saada veronumero, mikä mahdollistaa työnteon. Mutta jos oikein pinkeäksi menee, niin ennemmin maksan hostellista, kuin autan tuollaista patukkaa mitenkään.
Ai kun teki hyvää avautua, ehkä ensi numerossa voisi mennä Australian positiivisiin puoliin! :D
Nyt me syödään kaikki omenat kupista.