Notkahdus no worriesissa eli turhaa stressiä tulevasta
Ressierkki täällä terve. Viimeisiä päiviä vedellään papparaisen kanssa. Tänään aamulla ennen kahdeksaa se ilmoitti, että pidetäänpä vapaapäivä, koska yöllä on satanut ja märkiä seiniä on turha maalata. Vapaapäivä tarkoittaa tuplatöitä huomenna, mikäli sää sallii. Toivottavasti ei kuitenkaan triplatöitä sunnuntaina, jos huomennakin sataa, mutta voi se niinkin olla! Sadepäivä taas tarkoittaa sisällä möllöttämistä, sillä kun sataa, sataa niin, ettei etteensä nää. Nyt ei tosin tule vettä, mutta koko päivän ollaan istuttu niin harmaan vesimyssyn alla, etten viitsi ottaa riskiä. Tässä suht lähellä on Blackbutt Reserve, mikä on nimensä puolesta must-see ja siellä on kuulemma koala-koalitioita. Sinne siis vielä jossain välissä ennen lähtöä.
Ei ole no worries -asenne tarttunut vielä, tai sanotaanko, että se ehti Suomi-kesän aikana unohtua. Tai ehkä se vain on erityisen unohduksissa tänään, avaudunpa siitä siis world wide webiin. Koko ajan kuumottaa, mistä sitä seuraavaksi itsensä löytää ja löytyykö sieltä määränpäästä töitä ja jos ei, niin koska löytyy ja mistä ja kenen kanssa vai kenties yksin vai mitä. Näitä kysymyksiähän sitä Suomesta lähti karkuun, mutta onneksi toki tiesin lähtiessä, että ihan samat täälläkin on vastassa. Päätettiin häipyä täältä 1.11. Varattiin hostelli Katoombasta Blue Mountainsilta ja sinne pääsee Opal-matkakortilla muutamalla hassulla eurolla. Matka kestää viitisen tuntia, mutta aikamme suurtaa ajattelijaa, eli Raimssia siteeraten: kyllä aikaa on. Jotenkin nämä Sydneyn lähellä huitelevat junat ovat naurettavan halpoja, mutta muuten julkinen liikenne on todella kallista.
Valituksen väliin kevätkukkasia jostain Sydneyn pusikosta.
Sinivuorilla on tarkoitus haistella raikasta noin 11-asteista vuoristoilmaa ja patikoida niin paljon kuin kintuista lähtee. Kylässä on 7 000 asukasta ja jos siellä käy tyrkyttämässä itseään jokaiseen mahdolliseen ja mahdottomaan paikkaan, niin eiköhän sieltä edes osa-aikainen työ joksikin aikaa löydy. Nyt on kesäsesongin rekryt käynnissä hospo slavery -hommiin, joten siitäkin pitää aivan ehdottomasti ahdistua. Jos marraskuussa työllistyn paikkaan X ja haluan vaihtaa, on hankalampi löytää uutta työtä uudesta paikasta. Kiivimaassakin työt löytyi keväällä ja alkoi rytinällä joulukuussa. Toisaalta, ainahan ihmisiä tulee ja menee ja tämäkin on varmasti aivan turha murheenaine kuten nämä kaikki muutkin. Pitää vaan päästä nyt tilittämään kaikki mahdolliset!
Tässäpä hyvä aihetta sivuava kirjoitus! http://www.lily.fi/blogit/no-delays/ei-se-oo-niin-tarkkaa Argentiinassa, Italiassa ja kiivimaassa asuessa ehti aina tarttua sellainen hyvä ’no kyllähän tämä tästä, hyvin se menee, she’ll be right’ -asenne ja kyllä se välillä on täälläkin ollut voimassa, mutta toisinaan tulee näitä notkahduksia. Varsinkin tässä talossa – neliöitä riittää, mutta ei juurikaan ilmaa hengitettäväksi. Ikinä ei tiedä mistä papan tuulet puhaltaa ja tuleeko se ystävällisesti turisemaan vai kuittailemaan jostain, joten ollaan otettu sangen sulkeutunut ja hiljainen linja. Hieno ahdistuksen oravanpyörä kehittynyt, mutta kohta ollaan uusissa maisemissa ja eiköhän se siitä sitten! ”For Halloween I will be emotionally stable, no one will know it’s me.”
Ainiin, ettei pääse unohtumaan: toki ressaan myös sitä, etten ole vielä avannut pankkitiliä. Veronumero ja liittymä löytyy jo, mutta Commonwealth kuulemma postittaa pankkikortin, joten sen ensimmäinen hiillostuswwooffipäivän jälkeen en uskaltanut avata tiliä täällä ja tilata korttia tänne papalle, koska olin varma, että lähdetään jo parin päivän päästä pois. Nyt yritin avata tiliä netissä, mutta nettiavaus vaatii passin lisäksi muita henkkareita, joita multa ei löydy. Pitää siis mennä konttoriin Katoombassa ja olla siellä ainakin se pari viikkoa, jotta saa pankkisysteemit selviksi. Parasta siis totisesti löytää joku duuniloinen!