Varokaa päähän putovia kookospähkinöitä ja muita arkipäivän haasteita

Kirjastosta hei! Mulla on 30 minuuttia tehokasta työaikaa tehdä pieni päivitys, miten täällä Intian Valtameren äärellä pyyhkii. Olen onnistunut leipomaan itsestäni stressaantuneen ja kiireisen työmyyrän, mutta onneksi tämä viikonloppu on vapaa. Välillä huomaa langen alkavan kiristyä päässä, kun asuu 200 ihmisen kanssa ja töissä on ihmiskontaktissa 8-10 tuntia päivässä. Omaa aikaa löytyy korkeintaan saniteettitiloista. Eihän siinä. Toisaalta valtava hostelli tarjoaa erilaista anonyymiteettiä, kuin sanotaanko seitsemän kiinalaistytön kanssa asuminen – vaihtoehto, jota hetken harkitsin. Voisinpa väittää, että tämä asumiskokemus opettaa jälleen kerran sellaisia vuorovaikutustaitoja, mitä ei yksin Kannonkoskella asuessa kerttyisi.

Arki täällä Broomessa on tietyllä tapaa todella absurdia. Yleensä juon aamukahvia hostellin aulassa puoliksi palmujen alla, pyöräilen viisi kilometriä töihin ja ihmettelen matkalla wallabeja, kotkia, liskoja, baobab-puita ja sen sellaisia. Välillä istun collegehousuissa ja villapaidassa, jos yö on ollut jäätävä eli 10 astetta, mutta päivällä on kuitenkin talvipäivälämpötila eli 30 astetta. Täällä on kuivakausi ja sadekausi ja onneksi minä otan ritolat syyskuussa, kun sadekausi plus 40C alkaa taas käynnistyä.

Töissä napitan tietokonetta ja vahdin meidän ”tiluksia” yhdeksästä viiteen tai joskus kuuteen. Samanaikaisesti täytyy päivystää puhelinta, sähköpostia, varauskanavia, resortin asukkaita, siivoustiimin toimintaa, toimitettavia tilauksia ja lukuista muuta asiaa. Varsinkin puhelimessa oikein levveetä lännen aussiaksenttia vetävien setämiesten kanssa kaikenlaisten laskutusasioiden sumpliminen tuottaa välillä mukavia haasteita. Sieltä aina joku soittaa olettaen, että tiedän ja tunnen kaiken ja kaikki. ”Se on Pertti tässä terve, laitatko kuitin siitä mun majoituksesta”. Pikkuisen enemmän jos saisi lisätietoja… Mun pomo sanoikin, että mulla on kunnon hands on role, jossa saattaa joutua/päästä tekemään aivan kaikkea mahdollista, kuten esimerkiksi pelastamaan iguanan lantakasasta.

Vapaa-ajalla mun täytyy testata mahdollisimman paljon paikallisia matkailupalveluita, jotta voin vakuuttavasti myydä niitä meidän asiakkaille ja luonnollisesti antaa niistä kehitysehdotuksia testikierrosteni päätteeksi. Eilen olin päiväreissulla Willie Creekin helmiviljelmillä ja pitelin käpälässäni 6 000 euron möllykkää. Tuli maistettua pearl meatia ensimmäistä ja viimeistä kertaa, sillä sen kilohinta on reilu 200 euroa. Seuraavaksi ohjelmistossa on luultavasti valaidenbongausreissu, sillä valassesonki alkaa heinäkuussa ja ensimmäisiä ryhävalaita on jo bongattu. Eniten odotan kuitenkin helikopterireissua ihan jo sen vuoksi, etten itse ikimaailmassa hennoisi törsätä 500-1200 euroa sellaiseen! Ja nyt mua oikein ahdistaa, mistä löydän aikaa kertoa enemmän kaikesta tästä hauskasta, mitä pääsen täällä tekemään! 😀

Mutta niin! Murhaajakookospähkinöiden lisänä täällä omat haasteensa tuo noiden muutamien kämppisten lisäksi tämä Pohjois-Lännen turvallisuustilanne. Pimeällä ei oikein parane hiihdella itsekseen ja kun käyn lenkillä, ravaan yleensä ympäri sitä korttelia, missä mun kaveri on ilta-aikaan töissä drive in-Alkossa. Onneksi täällä on edes muutama hyvin valaistu ja liikennöity katu, mutta mistään polkujuoksusta on turha edes haaveilla.

Lopetan tämän ajatusoksennuksen tähän, sillä kirjasto sulkee ovensa. Suunnistan nyt ruokametsälle ja loppupäivän aion tehdä kaikkea hauskaa, koska sen olen todellakin viiden viikon intensiivisen raadannan jälkeen ansainnut!