Hostellielämä unholaan jääköön
Hei täältä resortista eli duunisttöist! Olen pistänyt jo toimiston kiinni ja vaihtanut vapaalle, mutta tämän uuden asuinjärjestelyni myötä en ole sataprosenttisen vapaalla koskaan. Saan asustaa täällä omassa kolossani maksutta, mutta vastapalveluksi täytyy päivystää työpuhelinta yötä päivää. Toki kaikki tavalliset puhelut ohjautuvat vastaajaan, jonka sörknään läpi aamuisin, mutta tuolla ulko-oven seinässä on hätäpuhelin. Mielenkiinnolla odotan millaisia katastrofeja täällä syntyy ja kuinka moni resortin asukas soittelee keskellä yötä, että saniteettitilojen paperi on nyt loppunut. Näillä paikallisilla on nimittäin vähän eri käsitys, mikä on emergency. Siinä sitten hiippailen yöhousuissani läpi hedelmälepakoita kuhisevan puutarhan sitä hänelle toimittamaan, sillä asiakas on aina ykkönen!
Enemmän mua toki ahdistaa, jos tulee jotain tulipaloja tai vesivahinkoja. Pitäisi varmaan itselleni edes selvittää, mitä sellaisessa tilanteessa tulee tehdä. Mutta no worries. Katson miten tämä lähtee sujumaan. Seuraavat neljä päivää toimin taas ylimpänä päällikkönä, sillä oikea yrittäjä on 800 kilometrin päässä pelaamassa pallopelejä. Semmoisa ovat normaalit välimatkat täällä villissä lännessä.
Kuvastan mun uutta elämäntilannetta valokuvateoksella ’Huolestuneena autiolla rannalla’. Olen maksanut 450 euroa kuukaudessa punkastani siellä 200 hengen hostellissa 12 hengen dormissa, joten kyllä tälle uudelle järjestelylle on hyvä antaa mahdollisuus. Ihana oli läväyttää kaikki rojut ympäri tilavaa huonetta, sekä kylvää ruokaa niin jää- kuin kuivakaappiinkin. Hostellissa kaikki on aina nyssäköissä ja sitten köpötät keittiöön ja kylppäriin ja milloin minnekin tilanteeseen sopivan nyssäkän kanssa ja jonotat ja säädät ja odotat ja toivot, ettei kukaan varasta mitään. Hauskaa oli aikansa, mutta viimeksi olen asunut kodinomaisessa ympäristössä huhtikuun alussa!
Toveri-T sai töitä tästä aika läheltä ja liittyy seuraani huomenna. Täältä on 5-6 kilometriä pyörällä keskustaan, mikä ei kyllä ole paljon. Broome ei vain sovellu hirveän hyvin varsinkaan pimeän ajan pyöräilyyn, sillä täällä liikuskelee jos jonkinlaista hiihtäjää. Aika usein metsistä juoksee karjuvia miehiä (joo?) ja en ole jäänyt selvittämään, onko niillä jotain asiaa minulle vai huutavatko huvikseen. On täällä onneksi taksejakin! En ole pleikkaria paljon pelannut, mutta välillä tulee joku zombipeli mieleen. En uskalla aboriginaalien asioita sen kummemmin kommentoida, ettei nouse paskamyrsky, mutta kyllä monen kohtalo surettaa.
Quokka sanoo hei! Mulla on paljon tarinoita jemmassa, on ihan hyvä sauma nyt laittaa sosiaalinen elämä vähän jäähylle ja tuutata niitä tänne eetteriin. En lupaa mitään logiikkaa tai järjestystä kuitenkaan.
Eilen tutustuin huudeihin käymällä pienellä iltajuoksulla golfkentällä. En tiedä saisiko siellä oikeasti juosta, mutta minä vain menin ja kavereina oli parikymmentä wallabia. Golfkentän vieressä on myös Broomen toiseksi ainoa mäki ja sydän meinasi pettää, kun lönkytin sitä ylös. Tässä lähettyvillä on myös jonkinmoinen kuntokeskus, jonne aion juhlallisesti ensi viikolla liittyä. Pitää nyt vaihtaa kitkatit kuntosaliin, että täältä kehtaa tulla sitten joskus takaisin. Ärsyttää kun pomo on yli 50-vuotias, crossfittaa ja pallopelaa aina aamuisin ennen kuutta ja puhkuu energiaa. Sinne tasolle en tule pääsemään koskaan, mutta omalle tasolleni, jolloin kympin lenkki menee kevyesti ja wallabi jää kakkoseksi.