Jouluton joulutervehdys auringosta

UV-säteilyextremeaurinkoinen jouluntoivotus pari päivää ennen kuin kirjaimellisesti Sinivuorten yö lankeaa tänne! Piti tulla taas vapaapäivän aktiviteettina tekemään pieni hengissäolopäivitys. Kirjaston wifi lataa muinaisia kuvia muutaman viikon takaa, mutta joka kerta tulee erroria. Ehkä ensi vuoden puolella pääsen esittelemään, millaisissa maisemissa asustamme!

Tänään on historiallinen päivä henkilökohtaisessa elämässäni, sillä sain juuri ensimmäisen oikean palkan. Saattaa myös hyvinkin olla, etten tule ainakaan pariinkymmeneen vuoteen saamaan samanveroista Suomessa. Tai jos saan, korkeampi verotus tekee siitä heti selvää. Tipit tosin olivat unohtuneet tai ”unohtuneet” maksaa, mutta laitoin herra palkanlaskijalle viestin. Hyvin pieni summa kyseessä, mutta periaatekysymys. Veroprosentti näkyi olevan 15 ja parin viikon työstä on kertynyt viisi tuntia lomaa. Kuulostaa kutakuinkin lailliselle.

Täällä harrastetaan myös eläkesysteemiä nimeltä superannuation ja vielä aikaisemmin tuon palkan päälle tulevan 9,5% sai reissuruunat 95 prosenttisesti takaisin maasta lähtiessään. Nyt meni kuitenkin läpi uusi lakiehdotus, enkä ole vielä jaksanut selvittää, miten huono se omalta kannaltani on, mutta ilmeisesti jatkossa saa takaisin enää vain 35%. Aikaisemmin myös ensimmäiset 18 AUD sai tienata verottomana, mutta 1.1.2017 jokaisesta ansaitusta dollarista menee 15%. Käsittääkseni saan siis jossain vaiheessa opiskella, kuinka saan verot takaisin näistä joulukuun tienesteistä, mutta se on sen ajan murhe!

Joulu menee minulla ja toveri-T:lla tietenkin töissä, mutta ei haittaa kyllä yhtään. Täytyy vähän syödä kuormasta, kun suurimpaan kokoustilaan katetaan valtava joulubuffetti. Kokit tykkäävät ruokkia nälkäisiä pikku orjia toisinaan viikonloppuisin kun johtoporras ei ole paikalla. Silloin ei jää kiinni, jos kokkailee palvelusväelle vähän lohisalaattia! Ehkä aamulla kuuntelemme Joel Hallikaisen lisäksi lumiukkolaulua 30 asteen helteessä ja allekirjoittanut polttaa arborioriisit kattilanpohjaan ja lahjoo hieman kanssa-asujiaan. Ilta menee vauhdikkaasti serviisissä. Minä toivotan rauhallista joulua kaikille niille kolmelle sepustuksieni lukijalle, syökää Omar-suklaapalleroita minunkin puolestani!

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *