Kuinka elelin 3/4 vuotta ”opintotuella” ulkomailla

Tänään puhutaan rahasta! Valitettavan monilla on mielikuva, että matkustelu on hirvittävän kallista (vaikka Suomihan se on yksi kalleimpia maita elää!) ja koska palaan pian (hetkeksi) Suomeen, tiedän joutuvani taas siihen ristikuulusteluun, että no miten sää olit siellä niin kauan ja miten sää sen rahoitit ja mitämitä. Vuonna 2014 taisin käydä ulkomailla yhteensä viisi kertaa, josta kuukauden vietin Argentiinassa ja Uruguayssa. Ätini kertoi, kuinka hänen työkaverinsa olivat ihmetelleet, että miten se sun tyttö matkustaa niin paljon. Joten nyt seuraa avautuminen, voin linkittää tuleville kysyjille tämän postauksen!

Mulla oli lähtiessä tavoitteena, että palaisin reissusta tili suunnilleen samoissa lukemissa kuin lähtiessä. Aucklandissa tajusin, miten onnettomasti siellä tulisin ”tienaamaan” (yli 500 euron vuokra ja joku 8 euron tuntipalkka, upea yhdistelmä), joten laskin rimaani hieman: kunhan nyt kiivituloilla kattaisin elämiseni täällä Uudessa Seelannissa ja lennot saisi mennä reissusäästöistä. Ei olisi järkevää käyttää koko aikaa töiden painamiseen huonolla palkalla ja jättää yhtä maailman kauneinta maata näkemättä, jos on kuitenkin tänne asti varta vasten matkustanut.

Miten meni noin niin kuin omasta mielestä? Mission accomplished eli ei ole tarvinnut myydä munuaisia tai muita elimiä! Verokarhuhommia miettiessäni täällä näin, että ehdin Aucklandissa urakoida noin $ 9 790 eli alle kuusi eurotonnia. Verokarhu haukkaisi siitä $ 1 615, eli käteen jäi noin $8 175, yhdeksälle kuukaudelle jaettuna siis noin 545e kuukautta kohden. Kokonaisummasta meni vuokriin yli kolmasosa, sillä pari kuukautta asuin tuossa kalliissa luolassa, jonkin aikaa hieman edullisemmassa ja osan ajasta olin tyylikkäästi koditon. Aika Aucklandissa ei ollut mitään ultimaattista kärsimystä, mutta melkein koko ajan olin jommassa kummassa työpaikassa tai armaan polkupyöräni selässä matkalla töihin tai töistä kotiin, joten ei siellä olisi oikein ehtinytkään törsätä mihinkään vaikka olisi halunnut. Enkä halunnut, vaan halusin painaa ne muutamat kuukaudet ja sitten siirtyä vihreämmille laitamille – ja sehän kannatti. ^-^

Miten onnistuin säästämään noin pikkuruisesta palkasta maassa ja ennen kaikkea kaupungissa, jossa tomaatit voivat maksaa $13 kilo? Siinä mielessä ravintolassa työskentely oli hyvä juttu, että kokkien kanssa ystävystymällä sain aina työvuoroissa lämpimän ruuan, parhaina päivinä kaksikin ja toisinaan pystyin ottamaan ylijäämäruokaa kotiin. Aika usein tuli väännettyä niin pitkää päivää, etten käynyt kotona kuin nukkumassa ja suihkussa, joten melkein kaikki ateriat söin töissä. Toki joskus oli vapaapäiviäkin ja valmistin opiskeluajoista tuttuja terveellisiä, mutta edullisia sörsseleitä. Taika-aineksiin kuuluvat tomaattimurska, sipulit, porkkanat, kikherneet/linssit/pavut sekä sesongin kasvikset. Kikhernehernejauhot, kananmunat, kaura ja maapähkinävoi ovat myös täällä puoli-ilmaisia ja noistahan saa jo vaikka mitä aterioita. Mutta ei siis yhdessä. Ei kikhernejauhoja kaurapuuroon, ei. 

Olen nyt ollut niin sanotusti tien päällä helmikuun puolivälistä saakka, eli reilut kolme kuukautta. Viikon vietin pohjoisessa Whangareissa kaverin luona, sitten olin muutaman päivän koditon Aucklandissa tehdäkseni vielä muutaman pitkän työvuoron, jonka jälkeen siirryin wwooffaamaan Coromandelin alueelle. Vietin melkein kuukauden kahdessa eri wwooffauspaikassa, jossa muutaman tunnin työpanosta vastaan sai ruoat ja majoituksen. Coromandelista siirryin Rotoruaan, jossa sain asua lähes viikon kiivipariskunnan huolehtivassa helmassa. Sieltä siirryin Tongariron vaellusretken kautta wwooffaamaan hetkeksi Otakiin lähelle Wellingtonia ja Wellystä matka jatkui siellä tavattujen tyttöjen autossa. Asuin melkein viikon siinä kuuluisassa henkilöautossa, päädyin tänne Takakaan ja loppu onkin historiaa. :D ”Kiertolaiselämän” aikana olen siis ollut vain muutaman yön hostellissa, jotka täällä kustantavat noin 15e/yö, joten karkeasti arvioituna mulla kulunut neljäsosavuodessa asumiseen reilu satanen, mukaan lukien myös leirintäaluemaksut.

Koska noin low budget goes to no budget -meininki ei ollut suunnitelmissa vaan olin henkisesti valmistautunut käyttämään työmyyräilysäästöt hyvillä mielin, olen yrittänyt parhaani mukaan humputella täällä Takakassa. Olen laittanut reissugarderobini uusiksi – löytyy takki, sortsit, merinovilla-cashmere -neule, kaksi muuta neulepuseroa, mekko, juhlatoppi, kesäsandaalit ja mitähän vielä. Tästä uudistuksesta huolimatta en saanut kovin montaa dollaria katoamaan, sillä täällä Takakassa on uskomaton kirppari nimeltä Trash Palace, josta olen kantanut melkein kaiken tuon 60 eurosenttiä kappale. Kampaajallakin olen täällä käynyt ja jopa kosmetologilla kestovärjäämässä kulmat. Lisäksi olen nauttinut kolmen euron Les Mills -jumpista ja ottanut kulttuuriyliannostusta keikkojen, musikaalin ja elokuvien parissa. Mutta edelleen on taaloja tilillä, olen selvästi keskittynyt liikaa ihaniin ihmisiin ja luontoon ja nuo mokovat kun eivät veloita yhtään mitään. Täällä on tosin eräs valtavan sympaattinen kiivien talo, missä olen ravannut lelluttelemassa niiden kissaa ja syöttämässä asukeille korvapuusteja ja juustokakkuja, että ne voisi periaatteessa alkaa periä multa jotain käyntimaksua…

Ainiin, nyt on myös syksy ja sadonkorjuumeiningit. Kaupungin ainoasta ruokakaupasta löytyy runsaasti kauden kasviksia ja feijoa-hedelmiä ropisee kävelykaduille puskista, sen kuin kerää pussiin.

Tällainen positiivinen ongelma siis. Tottakai tuntuu mukavalta, että olen saanut elää täällä omannäköistä elämää, ilman että tuntee luopuvansa mistään. Mulle ei ole tärkeää omistaa merkkivaatteita tai uusinta elektroniikkaa, ei ole koskaan ollut, mutta vielä vähemmän tämän retken jälkeen. Ravintoloissa on kiva käydä, mutta kerran kuussa riittää mainiosti. En polta enkä käytä juurikaan alkoholia ja jättäisin sisäfilepihvit muutenkin ostamatta, joten edullinen ja ekologinen, pääsääntöisesti vegetaarinen ruokavalio sopii mulle mainiosti. Suurinta onnea tuottaa ihmiset, luonto, liikunta ja kulttuuri. Uskon ja toivon, että joskus 50 vuoden päästä muistelen kaikkea näkemääni ja kokemaani, enkä harmittele, että voi kun jäi se ja se esine tai asia ostamatta. Ja tämä kaikki millään tavalla muiden valintoja kritisoimatta tai itseäni kautta valintojani millekään jalustalle nostamatta.

Kuvitukseni aamutunnelmia Paku-vuorelta Tairuasta, Coromandelista. Elämyksellinen aamulenkki, kustannukset varmaan arvaattekin, heh!