Minäpä ryhdyn farmimuuliksi

 

IMG_20170311_221820_1.jpg

Hej hej! Miten surullista, kahden viikon päästä en saa enää riemua hinkuttaa lauantaiöisin egyptinpuuvillaliinalla näitä kallisarvoisia kristalleja kuiviksi. Tasan 9 työpäivää ja sitten meillä on kovat läksijäiskekkerit. Jos vaikka kaksi lasia viiniä nauttisi, ettei aivan muisti mene ja taju lähde.

Olen pommittanut Queenslandin Tiettyä Farmia sähköpostilla, ja rouva vastasi, ettei tiedä vielä basilikan kuuminta sesonkia. Sanoi ottavansa yhteyttä, jos heillä on tarjota mulle hommia. Aion siis lentää huhtikuun alussa Cairnsiin ja odotella siellä tropiikissa. Paikan päällä voin haistella, olisiko tarjolla jotain toista kohtuullisen kuuloista tilusta. En laita pientä palmupuun alla mammimista ja odottelua lainkaan pahakseni, sillä kohta on raadettu neljä kuukautta perse ruvella pitkiä iltoja joka ikinen viikonloppu ja pyhä. Lopputilin jälkeen tilillä kuuluisi möllöttää useampi tonni, joten kyllä siitä murusen voi laittaa lentolipun lisäksi lepäämiseen.

Siinä onkin yksi syy, miksi sen kakkosvuoden viisumin haluaisin. Työnäkymäni Suomessa eivät ole kovin ruusuiset ja olen harkinnut ylempää amk-tutkintoa, joka vaatii kolme vuotta työkokemusta. Täältä sitä on huomattavasti helpompi saada ja palkat ovat korkeampia. Nyt kun sanon tämän ääneen, kierin 2kk työttömänä ja ostan menolipun kesäksi kotiin, mutta onneksi sekään ei ole huono vaihtoehto.

Semmoista! Toisin sanoen ehkä piakkoin voin raportoida vähän uusia tuulia kuolen työhön -virren sijaan. 😀

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *