Mitä kuuluu nyt
Nopea hei! Kirjaston wifi tuntuu tänään olevan kutakuinkin puolellani, joten ilmoitan nopeasti olevani elossa ja parhaillaan sumplimme, miten paljon meitä lopputilissä koijattiin. Kyllä sieltä töistä tuli lomarahat, mutta niistä meni melkein puolet veroa. Ei siinä mitään, jos niin oikeasti kuuluu mennäkin.
Viikon verran on saanut nyt olla möllötellä ja se on ihanaa. Tehtiin 23 kilometrin patikkaretki Ruined Castleen, katsastettiin Beauty and the Beast ja junailtiin Penrithiin metsästämään toveri-T:lle uudet Asicsit, joilla kelpaa pinkoa menemään. Omatkin käpäläni ovat palautuneet sen verran, että kävin eilen iltajuoksulla ja se oli vielä hauskempaa, kuin meidän ja erään esinaisen viimeviikkoiset läksijäiskekkerit. Ainakin omassa kategoriassaan. Tänne tuli sangen sateinen syksy sateisen loppukesän tilalle, mutta välillä meitä on hemmoteltu aurinkoisilla ja kuulailla päivillä. Mieliala on noussut noin viisikymmentä pykälää ja tuntuu, että olen taas kiinni tässä elämässä, jos niin voi sanoa.
Kanssatussuttajia laadukkaassa ryhmäotoksessa.
Se kiinnittyminen tarkoittaa kiinnostusta tehdä suunnitelmia, jotka tunnetusti vaihtuvat koko ajan. Farmihommat taidan jättää vielä minuakin hullummille ja tyytyä yhden vuoden visiittiin. Onhan tätä ensimmäistäkin viisumia vielä puolet jäljellä. Saatan/saatamme suunnistaa Ulurulle katsomaan isoa kiveä ja sitten go west, eli nokka kohti länttä. Liikahdus jonnekin suuntaan tapahtuu kuitenkin satavarmasti pääsiäisen jälkeen, joten vielä jonkin aikaa saa täällä hengähtää ja nähdä ihmisiä! Viimeistään toukokuussa toivon mukaan olen/olemme taas jossakin työllistyneenä. Kyllä näitä Katoomban kanssakärsijiä tulee kuitenkin ikävä!