Käpy täällä taas hei! Perinteinen sateisen vapaapäivän pikavisiitti kirjastoon ja neljä kuukautta Katoomba Cityssä -merkkipaalu. Tulin eilen siihen tulokseen, että viisi kuukautta saa olla maksimi, sillä olin tallata paljaalla käpälällä tappavan myrkyllisen funnel web-hämähäkin päälle. Kyseinen pikku ystävä asustaa vain 100 km säteellä Sydneystä ja viihtyy märässä ja lämpimässä, eli meidän pihapuutarhassa ja näemmä nykyään myös sisätiloissa. Ei hyvä. Saalistettiin se purkkiin ja tehtiin lasin läpi lähempää tuttavuutta. Ei sen puremaan ole kukaan kuollut 70-luvun jälkeen, mutta alle viikko sitten joku sydneyläinen poika oli saanut sairaalassa 12 annosta sitä sellaista vastamyrkkyasiaa ja jäi nippa nappa henkiin. Äiti on nyt tietysti ihan kauhuissaan kun lukee, mutta kyllä ne sydän- ja verenpainetaudit tappaa kuitenkin muutaman mamman enemmän kuin krokotiilit ja muut ötökät yhteensä.

Siinä olikin sitten elämän ainoa action. 😀 Töissä olen muulittanut menemään ja aprikoin parhaillaan, onko kaltaisestani kermakannusta kolmeksi kuukaudeksi farmille. Harkitsen samaa paikkaa, missä toveri-T vietti laatuaikaa, eli luvassa olisi basilikan nyhdäntää 25-30 asteen helteessä tuolla pohjoisessa. Kaikki muu menee, mutta nämä Australian ötökät ja kuumuus tekee kyllä tiukkaa. Vielä enemmän tiukkaa tekee kuitenkin viisiasteiset sisätilat täällä etelässä talvella, joten tännekään jääminen ei ole vaihtoehto. Selkä saattaa myös protestoida, jos kykin neljäsosavuoden nyhtämässä 20-senttisiä kasveja. Asumisolot siellä on suunnilleen telttailun tasolla (kontissa!), mutta siitä pitää kuitenkin maksaa yli 400 euroa kuukaudessa. Onko se toisen vuoden viisumi veristen kämmenien ja alkavan välilevynpullistuman arvoinen? (Äidille nyt huomioksi, että vedän inasen mutkia suoriksi tässä tekstissä ja kärjistän.) Toveri-T:n mielestä kyllä ja hän on toki aina oikeassa! 

Toinen vaihtoehto olisi ottaa ritolat vaikkapa tuonne länteen, ihmetellä siellä ja lentää vaikka kiivimaahan, kun viisumi lokakuussa umpeutuu. Mutta kyllä minä haluaisin sen farmiorjuuden suorittaa ja hakea kakkosviisumia, koska sen voi käyttää vaikka viiden vuoden päästä. Toki on olemassa muitakin farmeja kuin tämä basilikaversio, mutta siellä maksetaan varmasti tuntipalkkaa ja kriteerit sitä viisumihakemusta varten täyttyvät. Monilla farmeilla maksetaan urakkapalkka ja olen sen verran rippikouluikäisenä mansikkapellolla kyykkinyt, että en ajatellut enää kyykkiä ja kaiken kukkuraksi luultavasti turhaan, sillä viisumia ei saa, ellei tietty palkkaraja ylity.

Luultavasti siis alan nyt untsia, koska farmille sopisi mennä ja alan sitten metsästää lentoa Cairnsiin. Esinaisemme haluaisi toki pitää meidät niin kauan kuin mahdollista, mutta itse ainakin alan kyllästyä tehkääpä te viiden ihmisen työt -meininkiin. Koko tämä aika täällä on mennyt sellaisessa sumussa, mistä muistaa lähinnä mukavat ”aamu”kahvihetket ja loputtomat pitkän työmyyräillat. Kuppi alkaa olla täynnä koko ravintola-alaa, joten onnellista on, ettei tätä tarvitse loppuelämää tehdäkään. Yritin kasvattaa työhyvinvointiani tilaamalla oikein laadukkaat ja ergonomiset kengät, mutta eihän ne sopineet ollenkaan.

Saa nähdä mistä itseni huhtikuussa löydän! Tähän saakka on ollut niin leppoisaa asua kahden hyvän tyypin kanssa ja käydä ”varmassa päivätyössä”. Seuraava ajanjakso tarkoittaa taas palaamista siihen perusasetukseen, että mikään ei ole varmaa, mutta menen ja selviän itsekseni. Ainakin olen huhtikuuhun mennessä kerännyt viisinumeroisen summan taaloja taskuun ja voisi vaikka pitää pienen loman! Eiköhän aika kultaa muistot – niin saattaa käydä jo tällä viikolla, sillä olen ottanut kokonaisen yhden päivän vuosilomaa ja se on sunnuntai. Oj då.