Hyvää iltapäivää! Minä sain kokoaikatyön ja prosessissa kesti hieman yli puolitoista viikkoa. Olisi kestänyt vähän vähemmän, ellei tauti olisi ottanut takapakkia. Pääsin haastatteluun vasta eilen ja itsenäisyyspäivänä aloitan tuollaisessa kermaisenpuoleisessa resortissa ihan normaalin, suurin piirtein oikean ihmisen työsopimuksen mukaisesti, enkä pimmeenä kätteen -backpackerimeiningillä. Ensin vähän säikähdin palkkaa, mikä on 19 dollaria ja risat, sillä moni kertoo saavansa vähintään $22 tunnilta. On kuitenkin eri asia olla kokoaikainen kuin casual, sillä casual-sopimuksella ei makseta lomarahoja sun muita.

Casualina (mikähän tämä on suomeksi, eri asia kuin osa-aikainen) on myös oma jännityksensä siinä, saako riittävästi työtunteja. Ravintolapäällikkö lupasi 38h/viikko ja sillä tulee ilman muuta toimeen! Yritän saada rinnalle sumplittua vielä toisen työn, mikä olisi pienessä sievässä kahvilassa, jossa haluaisin olla töissä melkein vaikka ilmaiseksi – niin sympaattinen se on! 45 viikkotyötuntia olisi ihan sopiva määrä ja välillä voisi pyyhkäistä enemmänkin. Tämä huomio on osoitettu eräille sukulaisilleni, joiden mielestä allekirjoittanut ”ei halua olla Suomessa eikä töissä”. Mua henkilökohtaisesti jaksaa ihmetyttää tämä tulkinta, koska tänne tuleminen, paperi- ja muiden asioiden hoitaminen ja työnmetsästys vie oman aikansa ja vaatii nelinumeroisen summan panostuksen. Joten taivaastako se raha tippuisi esimerkiksi 6-12 kuukauden elämiseen?

Toki moni tulee working holidaylle esimerkiksi kahdeksan intensiivisen työvuoden jälkeen ja keskittyy luonnollisesti enemmän lomailuun kuin työntekoon, mikä on toki tuossa tilanteessa suositeltavaa. Minä haluan kansainvälistä työkokemusta ja tässä kohta sitä taas saadaan. Välillä olen miettinyt, mitä hyötyä kaikesta sekalaisesta työkokemuksestani on, mutta nyt siitä tuli kiitosta ja uusi ovi avautui. Jatkan siis samassa uskossa, että kaikesta työkokemuksesta on hyötyä! Edelleenkään en usko, että hotelli- ja ravintola-ala on minulle mikään suuri sydämen kutsumus, mutta kyseinen ala on työllistää aivan kaikkialla maailmassa ja maailmaa minä haluan nähdä, joten.

Ongelma tässä nyt on se, että pesti alkaa vasta itsenäisyyspäivänä. Suurempi ongelma on se, että mua alkaa pikku hiljaa keittämään tämä sairastaminen. Nyt on jo kolmas sairaus päällä, pää täynnä limaa ja muutaman tunnin jaksan olla pystyssä, kunnes on taas päiväunien paikka. Heikolta näyttää, että pääsisin vielä moneen päivään mihinkään muuhun työhön. Tervehtymiseen saakka on vain pakko ottaa kevyemmin, sillä mitään sydänlihastulehdusta ei viitsisi ottaa enää neljänneksi.

Meinasin tehdä tästä iloisen päivityksen, koska tottakai olen iloinen. Mutta näemmä silti tällä hetkellä eniten vain hitottaa kaikki ja painelen kohta takaisin peiton alle. 😀