Ryhävalaita eetteriin ihan ensimmäisenä, ettei joku luule, etten pitäisi Australiasta, tai vielä pahempaa: että kuvittelisin nähneeni täällä kaiken. Päinvastoin, olen nähnyt todella vähän ja tiijättekö, jotenkin ei vaan juuri nyt tässä elämänvaiheessa kiinnostakaan nähdä enempää. Tämä on ehdottomasti ollut työvuosi siinä missä Uuden Seelannin keikka oli näkemis-kokemus-vapaaehtoistyö-matkusteluvuosi. Molemmat ovat olleet eri tavalla hienoja, avartavia kokemuksia ja daada daada. Minusta on tullut täällä kengurumaassa ihan hiton ahne! 

Siis rahanahne. Ei ole tehnyt mieli käyttää arvokasta työviisumiaikaa matkusteluun ja se matkustaminen mitä länsirannikkoa pitkin tein, ei ollut mielestäni rahan arvoista. Kertauksena: lensin Sydneystä Perthiin ja sieltä etenin maateitse tänne Broomeen. Matkaa on reilu parituhatta kilometriä ja rahaa paloi reilu parituhatta dollaria, eli alle 1 500 euroa (sisältäen lennon Sydney-Perth). Vertailun vuoksi mun ensimmäinen kämppäily-vaellus-roadtrip -reissu Uudessa Seelannissa kesti melkein viisi viikkoa ja jyysti pankkitiliä alle tonnilla. Toki näitä kahta matkaa ei voi vertailla keskenään, sillä kiivimaassa mulla kävi uskomaton munkki, sillä löysin autoilevan matkatoverin, jolla oli myös telttailuhärpäkkeet. Täällä Down Underissa välimatkatkin ovat omaa luokkaansa ja ensimmäiselle etapille Perth-Exmouth otettiin niin sanottu seuramatka, eli viiden päivän paketti hostelleineen ja kuljetuksineen. Ei löydetty sopivaa matkaseuruetta, johon liittyä. Muutama päivä Perthissä ihmeteltiin ja pyörittiin ja sitten päätettiin ottaa se Aussie Wandererin mummomatka, jossa keski-ikä oli kuitenkin onneksi aika matala!

Hankalia nämä selffiet, ei pysty. 

Länsirannikolla kannattaa ehdottomasti olla se oma auto ja vapaus! Koen silti, että nähtiin tuolla viiden päivän rykäyksellä ihan riittävästi, varsinkin kun täällä Broomessa on kohta puoli vuotta saanut ihailla samantyylisiä maisemia muutenkin. Oli Monkey Miaa delfiineineen, Shark Bayta, helvetisti kärpäsiä, hauska maatilamajoitus keskellä ei-mitään, loputtomiin maantietä, Kauriin kääntöpiiri, tunkkaista hiilaripitoista ruokaa, omaperäisiä matkakumppaneita, rymisevä minibussi, miedosti alkoholisoitunut opas-kuski-aussiäijä, lyhyitä yöunia, upeita auringonlaskuja ja -nousuja, grilli-illallisia ja onnellisia porkkanahetkiä, kun meni järki siihen voileipä-mysli-wrappi-pastadieettiin. Viiden päivän tour kustansi kuutisensataa euroa ja toki sillä summalla reissaa parikin viikkoa, jos on oma auto ja jakaa kustannukset muutaman muun kanssa ja kämppää. Mutta kuten sanottua, se ei ollut mulle/meille siinä kohtaa mahdollista, joten hyvä että tuollaisia reissuja on tarjolla!

Alunperin mun oli tarkoitus jäädä Exmouthiin töihin, mutta se oli sellainen 3 000 asukkaan amerikkalaisten rakentama per.. persoonaton kylä, että pakokauhu iski jo kolmen päivän jälkeen. Exmouthista Broomeen siirtyminen tapahtui niin sanotusti eeppisesti bussilla noin 1200 km putkeen. En ole eläissäni saanut niin epäystävällistä palvelua, kuin bussin ”lentoemon” toimesta. Kas kun ei pitänyt pyytää anteeksi, että tullaan kyytiin ja maksetaan siitä reippaat 180 euroa per lärvi. 19 tunnin epämukavan, täysin virikkeettömän könöttämisen jälkeen päästiin tänne Broomeen sinä muistorikkaana toukokuisena aamuna… Kourallinen aboriginaaleja tappeli kaljapullojen kanssa bussiterminaalin huudeilla, hellettä oli 34 plus ja ilmankosteus noin sata. Talsittiin valtavien rinkkojemme kanssa Kimberley Klubin partyhostelliin, jossa krapulaiset teinit nuokkuivat tuulettimen alla säkkituoleilla ja minä mietin kuinka nopeasti lähtee ensimmäinen lentokone IHANSAMAKUNHANJONNEKIN.

Aivan au-naturel pokkarista putkahtanut sunsetti se siinä. Näitä on täällä Broomessa joka ilta, täällä ei ole sadetta eikä pilviä yli 6kk vuodesta.

Loppu onkin historiaa. Sujahdin hostellielämään ja näin jälkikäteen ajatellen en kyllä ymmärrä, kuinka jopa ihan viihdyin siellä neljäsosavuoden putkeen. Sellaista mylläkkää välillä oli. Löytyi uusia kavereita, jopa ystäviä ja sosiaalinen elämä oli maksimaalisessa tapissa tällaiselle sosiaaliselle introvertille. Siihen tykitykseen yhdistettynä sain tämän rakkaan työpaikkani kuusi päivää Broomeen saapumisen jälkeen ja työviikot venyivät helposti 10-12-päiväisiksi. Vapaapäivisin tein niin paljon eri yrittäjien retkiä kuin kerkesin. Meni aika lujaa ja nyt on mukava muistella, mutta ei sitä olisi loputtomiin jaksanut – hauskaakin voi olla liikaa! Niin, ja tähän kaupunkiinkin totuin.

Tavallaan mulla siis on paljon kerrottavaa noin niin kuin matkailullisesta näkökulmasta. Huomaan olleeni hyvinkin innokas kertomaan, kuvailemaan ja vinkkailemaan, mitä Uuteen Seelantiin tulee, mutta jostain syystä tämä maa ei saa samanlaisia sydämentykytyksiä aikaan. Esimerkiksi länsirannikko täällä ei ollut mulle mitenkään maatamullistava. Neutraali seiskaplus. Vähän sama maku jäi kuin Hongkongista – kiva käydä ja siinä se. Toki nyt pitää mainita, että Margaret Riverin alueella en käynyt ja kuulemma mun olisi ehdottomasti kannattanut. 🙂

Nyt lopetan, ennen kuin menee liian pitkäksi. Olen mehevässä yskässä ja keppijumppailu on ollut kohta viikon tauolla. Viime sunnuntaina oli valtavan viihdyttävät ex-tempore lattaripaardit ja siitä kaljanjuonnista meni elimistö sellaiseen shokkiin, että krapulan jälkeen tuli kurkkukipu ja sitten vielä yskä. Ehkä ensi viikolla jo takaisin jumppahommiin ja pois tällaiset nuorison yöhumputtelut! (Ei vaan, oli tosi hyvä live a little ja toivon mukaan toiset samanlaiset kestit löytyy vielä ennen lähtöä.)