Seitsemän viikkoa jäljellä, mihin ne käyttäisi?
Unista iltapäivää Takakasta! Olen mainostanut, miten ihanan rauhallista ja leppoisaa täällä on ja nyt samaan hengenvetoon totean, että myös vähän pitkäveteistä pidemmän päälle. Olen huono vetämään lonkkaa, olen paljon onnellisempi jos voin tehdä töitä ja hännän alla kytee tuli ja kiire! Täällä toki wwooffaan, mutta tämä diili on liiankin hyvä: 20-25 minuuttia keittiön siivousta iltaisin ja vastineeksi saan pedin, netin, pyykkikoneen ja kasan polkupyöriä. Kuten todettua, normaali työmäärä on 2-3h pelkkää majoitusta vastaan ja 4-5h majoitusta ja ruokaa vastaan. Olenpa nähnyt paikkoja, joissa pyydetään 4 tunnin työpanosta pelkkää majoitusta vastaan, mikä on hyvin kummallista… Minimipalkka on sen 15 dollaria, joten periaatteessa tuollaisissa paikoissa tekee $60 arvosta töitä ilmaiseksi. Sen täytyy olla todella hauskaa työtä siinä tapauksessa! Toisin sanoen olen lelliintynyt täällä pilalle, meidän wwooffareiden porukka on hurjan mukava ja tämän hostellin omistajat aivan mahtavia, rempseitä kiivejä. Lämmin, lämmin suositus siis Takakan Kiwiana-hostellille niin wwooffailuun kuin vierailuunkin!
Akut on nyt siis ladattu perinjuurin. Kuvia eetteriin, kunhan saan aikaiseksi – en ole vielä ehtinyt, on ollut niin kiire katsoa elokuvia, käppäillä ympäriinsä ja syödä avokadoja; tiedättehän. Olen alkanut tunkea työhakemuksia sinne sun tänne ja toivon, että joku tärppäisi! Kylässä on kuitenkin vain 1 200 asukasta ja turistisesonki on ohi, joten ei mikään kultaisin rekryaika käynnissä.
Kotiinpaluu alkaa olla jo mielessä. Alle seitsemän viikkoahan siihen enää on. En mitenkään silmät kiiluen odota sitä, mutta en harmittelekaan. Suomen rajoja ei ole ainakaan toistaiseksi suljettu, joten aina pääsee pois, jos siltä tuntuu. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että teen tyytyväisenä kesätöitä ja syksyllä työ- ja vuokrasuhteen päättyessä on hyvä pakata taas kimpsut ja kampsut (eri kampsut, alan olla jo inasen kyllästynyt näihin kolmeen puseroon, jotka mulla tässä vaiheessa reissua löytyy… : ) ja katsoa, mitä elämällä olisi tarjottavaa.
Ehkä se tarjottava on Tampereella tai vaikkapa Ranskassa. Yksi idea on lähteä nimenomaan sinne wwooffailemaan jonnekin pikkukylään, missä kukaan ei puhu sanaakaan englantia. Olisi pakko oppia ranskaa, jota olen aikoinaan viisi vuotta ihan hyvällä menestyksellä opiskellut. Muutaman kuukauden kuluttua se olisi varmaan aika sujuva jo, sillä espanjan opin muutamassa kuukaudessa, vaikka alla oli kolme amk-kurssia ja lukemattomia tunteja Youtube-Shakira-Reík-Maná-karaokea. Ranskahan on melkein sama kieli, kunhan jättää vain puolet sanoista lausumatta. Täällä matkan varrella kohdatut ranut ovat kannustaneet mua, ”ei se ole ”qu’est ce que c’est?” vaan ihan simppelisti ”c’est quoi?” – yläkoulussa käytetään hirveästi aikaa kaikenlaisten kieliopillisten hienouksien tankkaamiseen, vaikka käytännön puheessa niillä ei ole juuri merkitystä. Ainakin minulle on mielekkäämpää oppia ensin puhumaan ja muu tulee perässä. Tällä hetkellä tilanne on nimittäin se, että menen aivan lukkoon, jos pitäisi puhua – lukeminen onnistuu kuitenkin kohtalaisen hyvin. Ruotsin kanssa tilanne on melkein yhtä paha, joten ehkä löydän itseni Uumajasta saman projektin parista! Viisi sujuvaa kieltä CV:ssä on kuitenkin sellainen asset, jonka aion itselleni hankkia. Miksei enemmänkin, koko elämä aikaa. Saksa, italia ja puola jo pienillä aluilla.
Meikä, pinaatti ja mainiot huopahattuhipit.
Meni vähän sivupaasauksen puolelle. Ilmassa on pientä turnausväsymystä, eikä mua tällä hetkellä innosta jatkaa matkaa. Haluaisin olla täällä pari-kolme viikkoa (töissä) ja sitten alkaa valua takaisin kohti Pohjoissaarta. Kyllä! Ensin hinkuan kuukausitolkulla Eteläsaarelle ja kun lopulta selviän tänne saakka, en juuri kiertelekään. Tuolla aivan eteläisimmissä kolkissa olisi paikkoja, joita en ole vielä nähnyt, mutta siellä on kohta niin arktiset oltavat, että jääköön ensi kertaan. Olen iloinen ja kiitollinen kaikesta, mitä olen tähän mennessä saanut nähdä, kokea ja oppia – myös kaikista haasteista Aucklandin päässä, koska sekin aika oli sangen opettavaista!
Nyt kun kirjoitin kaiken tämän, kauhistuin itsekin. Olen vain parin päivän (bussilla!) matkustuksen päässä maailman kauneimmista kolkista ja meinaan olla menemättä sinne (takaisin). Ehkä ns. funtsailen nyt tämän viikon loppuun, katson kuuluuko työmahdollisuuksista mitään ja jos ei, yritän löytyy reissukaverin ja pistän peukalon pystyyn. Löysin täältä LesMillsin jumppia 3,5e/kerta, joten aion ravata niissä nyt joka päivä päästäkseni nollaamaan ja toteamaan, miten paljon on työnsarkaa päästä taas takaisin ”omaan kuntoon”!