Sekalaisia kuulumisia ja ensimmäisen kuukauden ajatuksia
Koska elämä ei ole aina vaaleanpunaista linnunmaitoa, haluan ehdottomasti mainita sen tässäkin kanavassa! Ettei kenellekään tule virheellinen kuva, että ulkomaille muutto on vain auringonpaistetta ja uusia ystäviä joka tuutista, ei ainakaan minulle. Mitään varsinaista kulttuurishokkia ei ole vielä tullut, mutta kyllä se sieltä vielä tulee – ja kuuluukin tulla. Turhautumista on sen sijaan ollut ilmassa, ja olen ollut todella kiitollinen tuosta pienestä osa-aikatyöstä, jota sain ilon tehdä 14 tuntia kuluneella viikolla! Nolla prosenttia sarkasmia ilmassa – oli ihana juoda aamulla kahvit, pakata eväitä ja polkaista 50-60 min pyörällä keskustaan ja sama takaisin. Suurin haaveeni onkin tällä hetkellä olla töissä ma-pe aamusta iltaan ja sitten viikonloppuisin rentoutua hyvällä omalla tunnolla ja tehdä pieniä reissuja kaeummaksi Aucklandista. Ei tämä niin valtava haave ole, etteikö voisi toteutua piankin!
(Ylläolevasta linkistä lähtee soimaan viehättävän leppoisa kiiviorkesteri SIX60:n biisi Don’t forget your roots! Tästä voisin tehdä mun aamusävelmän.)
Tänään tuli kuukausi täyteen tänne tulosta, tai no tarkalleen ottaen tasan kuukausi sitten olin vielä jossain päin Aasiaa matkustamassa, mutta close enough! Yritän päättää, onko se ”jo kuukausi”, vai ”vasta kuukausi”. Ehkä enemmän ”jo”, sillä aika, jonka täällä vietän on loppujen lopuksi häviävän pieni, ja toivon näiden kuukausien kuluvan oikein, oikein hitaasti. Tässä ajassa olen ehtinyt asettua ko(t)tiini, ostaa keittön kaapin täyteen kaiken maailman jyviä ja nappuloita ja siemeniä ja pähkinöitä ja litran tonkan kylmäpuristettua luomukookosöljyä, hankkia pyörän ja muutamia kavereita, oppinut ymmärtämään jopa kämppiksen kiiviaksenttia (pahin mumisija maailmassa :D), ja saanut rohkeutta työnhakuun. En ole enää kymmeneen vuoteen ollut kovin ujo, mutta sieltä se nuorena kovasti dominoinut luonteenpiirre aina välillä pilkistää, ja tuuletan aina henkisesti kun saan siitä niskaotteen.
Tekstiripulia tasapainottava, rauhoittavan vihreä valokuva.
Tiistaina menen työhaastatteluun erääseen hotelliin, jonne laitoin sähköpostia eilen ja yritin kovasti myydä itseäni töihin. Ainakin viestini herätti mielenkiintoa, sillä käskivät heti tulla käymään! Yleensähän maileihin ei tule mitään vastausta. Eilen töissä tapasin alkuasukkaan, joka kyseli kuka olen ja mistä tulen. Kävi ilmi, että vaimonsa on kotoisin Jyväskylästä ja herra halusi viedä CV:ni Hiltonin pomolle, jota oli sattumoisin matkalla tapaamaan. Onneksi pidän kopioita aina mukana, sillä koskaan ei tiedä, milloin näkyy kiinnostava puoti tai muu pulju, jonne mennä esittäytymään ja lykätä se managerin käteen. Laittaisin mielelläni mailia Hiltoniin, että se olen minä kenestä tämä herra mainitsi, mutta täytyy keksiä joku ovela keino laatia se viesti niin, ettei tarvitsisi mainita sen miehen nimeä, koska en kuollaksenikaan muista.
Tänään ravasin läheisessä ostoskeskuksessa nuuskimassa, missä liikkeissä voisin olla töissä. Juttelin mukavia terveys- ja urheilukaupoissa ja muutamassa muussa putiikissa. Osassa oli manageri paikalla, osassa ei, joissakin käskettiin hakea netin kautta. Ohjelmaa taas muutamaksi illaksi. Mulla on kuitenkin sellainen tunne, että pian tärppää jotakin. Ellei juuri tuollaista ihanteellista arkipäivätyötä, niin työtä kuitenkin. Toivottavasti täällä tunnetaan jonkinlaiset sunnuntailisät.
Hieno löllyrä!
Olin vielä muutama tunti sitten pohjamudissa (EDIT: lievää liioittelua – korkeintaan toisiksi ylimmässä hiekkakerroksessa!), mutta kiitos internetin ihmeellisen maailman, sain avautua tovereille Argentiinassa ja Suomessa asti, ja nyt on mieli taas hyvä! Niin että kiitos taas siellä! : ) Jotkut sanovat, että ei pitäisi pitää juurikaan yhteyttä kotimaahan, mutta minulla se toimii. Salaa haaveilin myös pienestä seikkailusta Aucklandin ulkopuolella, mutta onneksi tajusin haaveilla siitä myös ääneen – Meksikon tytöt ja niiden kämppis ottavat mut huomenna mukaan merenrannalle telttailemaan! Nuotio ja tähtitaivas odottaa, vähän myös hypotermia, mutta lainaan kämppiksen makuupussia ja sonnustaudun kaikkiin vaatteisiini yhtäaikaa niin kyllä siitä selvitään. Nukutaan siellä teltassa kylki kyljessä kaikki kuin pienet porsaat toisiamme lämmittäen!
Sitten lopuksi hirveän mielenkiintoinen säätiedotus: on siis kevät, kuljen Te Atatu Peninsulan rantaa! Lämmitystä ei enää tarvitse ja fleecehupparin sijaan yöllä riittää ohut pitkähihainen, kunhan täkkejä vain on riittävästi, semmonen kolome kappaletta. Pyöräily on sujunut t-paidalla ja ensimmäinen kevyt punoitus rintakehään on jo hankittu. Ostoslistalla on aurinkorasva suojakertoimella 70. Auringossa tuntuu ihan kesältä, varjossa paleltaa. Ihan täydelliset juoksukelit!
It’s been a month here! Already. I’m job hunting, in a risk of getting a sunburn, not freezing so much anymore, still in love with kiwi country and my bicycle and going camping by the ocean tomorrow. : )