Sunnuntailätinöitä ja menneiden muistelua
Aurinkoista iltaa! Katsotaan, saanko mitään eetteriin – netti on ollut viimeaikoina niin hidas, että sen varaan ei uskalla hirveästi laskea. Meidän wifi on ollut aika hyvä, mutta yleisesti ottaen tässä maassa wifimeno hidastuu iltaa kohden, mitä useampi sitä käyttää yhtä aikaa. Konekin on alkanut reistailla ja toivon, ettei se räjähdä ennen kotiinpaluuta. Kuvienpienennysohjelma on ladattu ja olen nyt motivoitunut tuuppaamaan tänne tarinoita Eteläsaarelta viimeistään ennen kuin lähden kiertelemään tätä pohjoista versiota! Ne tarinat voinkin sitten päivittää, hmm, sanotaanko vaikka että ensi juhannukseen mennessä viimeistään!
Kiitän eri somekanaviin tulleista kommenteista viimeisintä nillitystäni koskien. Olin kehittänyt itselleni ajatuksen, etten muka ”voi” lähteä ravintolasta ”vain” kolmen kuukauden työssäolon jälkeen. Tottakai voin, työskentely siellä on ollut niin intensiivistä, että se vastaa puolta vuotta jossakin toisessa paikassa. 😀 Aluksi mua toki perehdytettiin, mutta siinäkin tein hommia sen toisen työntekijän kanssa koko ajan enemmän avuksi kuin tien tukkeena ollen. En ole vielä lyönyt mitään lähtöpäivää lukkoon, mutta helmikuun puolivälissä se tapahtuu. Ajattelin ensin käydä tuolla aivan pohjoisessa kurkistamassa mitä näkyy ja katsomassa kaveria ja vesiputouksia Whangareissa. Sen jälkeen listalla on ainakin Taupo ja Rotorua, Matamata ja Hobittila koloineen, mahdollisesti Tauranga, Coromandel Cathedral Coveineen, Tongariro Crossing, eli 20 kilsan patikkaretki tulivuorimaisemissa (Sormusherraleffojen Tuomiovuorta ihmetellen!) ja Wellington, jossa toivon mukaan tapaan mun argentiinavuodenaikaisen kiivikämppiksen, mikäli likka on ehtinyt kömpiä jo takaisin kotiin Australiasta! Ehkä jotain muutakin, aikaahan mulla on 3,5 kk eli aika ruhtinaallisesti. Ne Waitomon luolat on onneksi jo nähty!
Liityin jo HelpeXiin ja löysin sieltä monia hyvänkuuloisia hosteja. Kahden vuoden jäsenyys maksoi 20e ja en tiedä mihin ne rahat menee, mutta ei ainakaan ylläpitäjien atk-oppitunteihin. 😀 Vähän kankeat sivut, mutta aivan toimivat kuitenkin. Alan jo pian kontaktoida mahdollisia ”työpaikkoja”, sillä parhaimpien profiileissa luki, että heillä on aivan täyttä jopa maaliskuuhun asti. Haluan paikkoihin, joissa on mielekästä tekemistä myös sellaiselle autottomalle, eikä niin, että tilukset on jossain 50 km päässä lähimmästä bushwalkista tai ruokakaupasta. Jos aamupäivän tekee töitä, loppupäivän voi kuluttaa vaelteluun, lukemiseen, työnhakuun Suomesta (kuinkas muutenkaan!), lenkkeilyyn, uimiseen ja sen sellaiseen luontohelmailuun. Ihanaa. Odotan jo innolla!
Innostus. Se on se fiilis, mikä on ollut hetkeksi kadoksissa, mutta nyt kun olen ehtinyt levätä ja sain tämän ajatuksen ”pakettiin”, tuntuu jo paljon paremmalta. Mietin, mikä mut sai tähän kaupunkiin alunperinkään jäämään, koska sain kyllä ohjeita korkealta reissuauktoriteetilta, että älä vaan jää ainakaan Aucklandiin. Minäpä selitän, itselleni ja teille! Saapuessani syyskuussa oli kohtalaisen kylmää ja sateista – öisin jäätävää – ja pitkän matkustusrutistuksen jälkeen löysin mukavan sohvasurffipaikan ja sain kavereita, jotka kaikki halusi jäädä Aucklandiin. Näin parhaimpia paloja täältä, eli Muriwain, Pihan ja Bethellsin rannat, vehreitä bushwalkeja ja Mt. Edenin viheriöitä. Alue, jossa asuin, oli rauhallista ja kaunista ja aluksi mulla oli tosi mukavaa siellä Meksikon tytärten kanssa hengaillessa. Sitten aloin vuokrata huonetta, ja vaikka kuinka tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa, tuli ilmi jos jonkinlaista.
Olin todella helpottunut, kun ravintolan kanssa järjestyi niin, että voin tehdä marraskuussa Eteläsaaren reissun. Ostin lennot Queenstowniin parisen viikkoa aiemmin ja muutaman päivän päästä siitä löysin ex-tempore reissuseuraa ja kaikki meni erinomaisesti! Mun tavarat oli jemmassa Meksikon tyttöjen luona ja Eteläsaarella mietin vain, että haluan jäädä tänne… Sain kuitenkin reissun aikana onnekkaasti sumplittua itselleni huoneen täältä Aucklandista, jotta voisin vain suoraan muuttaa sinne ja elää normaalia työarkea – muahan onnekkaasti odotti kaksi työtä. Päällä oli pieni paluusokki tulla tänne takaisin, kun edeltävä iltana oltiin tehty koko päivän pituinen maailman kaunein vaellus Routeburn Trackilla Glenorchyssä ja yhtäkkiä oli takaisin täällä autoparatiisissa. Sykin menemään kahdessa eri työpaikassa parhaimmillaan ja pahimmillaan 15 tuntia päivässä, joka venyi matkoineen ja vaatteiden vaihtoineen 17 tuntiin. Ei ihme, että alkoi vähän uuvuttaa.
Mutta tosiaan nyt on kaikki oikein hyvin. Viikoissa on pari vapaapäivää ja olen ehtinyt tutustua uusiin kolkkiin – eilen töiden jälkeen hurautin Mission Bayn rannalle ja lulluttelin siellä eteläamerikkalaisten salsapaardeja katsellen. Pyöräilyä kertyi 35 km aivan huomaamatta, kertoo jotain tämän kaupungin laajuudesta. Ensi viikolla teen pari aamuvuoroa ja sitten vaihdan taas iltaan, mikä periaatteessa vie koko päivän, mutta ainakin saa nukkua pitkään ja viettää hitaita aamuja puutarhassa. Puutarhassa, joka työntää hedelmiä ja kaikenmaailman kasviksia niin, että yllätyn joka kerta. Okei, suurin osa on vielä raakoja ja toivonkin, että pääsisin maistamaan edes muutamat tomaatit ja kesäkurpitsat ennen täältä lähtöä.
Ainiin! Olen löytänyt myös järjettömän hyviä kirppareita: K Roadilla Paper Bag Princess ja kirppisketju Savemart, joka on vähän kaikkialla maassa. Pakko mainita, koska itse kuulin näistä vasta ihan hiljattain, ja olisin välttynyt ostamasta halpavaateketjujen puseroita, jos olisin tiennyt aiemmin. Nyt olen hamstrannut muutamalla dollarilla kesäkamppeita, jotka voi pudottaa lähtiessä keräyslaatikkoon rinkkaa tukkimasta. Varsinkin tuo Savemart on aivan täydellinen, järjettömän suuri halli täynnä tekstiileitä siististi värikoodattuina, ja kun esimerkiksi tarvitsin töihin mustan hameen, vaihtoehtoja oli rivissä ainakin 60.
Haj.. nauttikaa pakkasista! Kaunista on sielläkin, kyllä mua kiinnostaisi taas seuraava talvi viettää kotimaisemissa. Katsotaan.