Throwback Stories 2: Buenos Aires: Kommuunielämää Casa Tucumánissa Balvaneran barriossa
Oman kodin löytyminen otti vähän aikaa, mutta sain asua noin kahdeksan kuukautta Balvaneran autenttisessa barriossa niin sanotusti normaalien ihmisten alueella. Mun kotikadulla ei tuoksunut raha, vaan toisinaan jätteet, kiinalainen muovikrääsä, kirjapaino, vastapaistetut leivonnaiset, sekä pienimuotoinen pelko, siis omani. Lukemattomat kerrat kiirehdin Córdoba-kadulle jättäneestä yöbussista kriittiset kolme korttelia kotiovelle ja toivoin, ettei mitään liian outoa tulisi vastaan. Päivisin alue oli eloisa pienten askartelu-, helmi- ja muiden krääsäkauppojen ollessa auki, mutta iltaisin liikkeiden sulkeuduttua ja ihmisten hävittyä kaduilta ilmapiiri muuttui aina. Eteläamerikkalaisissa suurkaupungeissa ei ole hyvä hortoilla yksin autioilla kaduilla, mutta joskus sitä on vaikea välttää.
Mulla oli viisi ihanaa kämppistä. Kuudeskin oli, mutta se ei halunnut olla olemassa meille, joten ei lasketa häntä! Casa Tucumánissa puhuttiin espanjaa, vaikka huoneista löytyi kaksi brittiä ja yksi kiivi. Perulainen Alejandra (vieressäni) oli meidän kävelevä kielioppikirja. Brasilialainen Renata oli käytännössä natiivi. En muista mihin tässä ollaan menossa, mutta taustalla kuhisee Calle Corrientes, josta löytää kaikki maailman teatterit ja häppeningit mitä kuvitella saattaa. Pari korttelia ”vasempaan”, ja löytääkin itsensä jo huolestuttavan tyhjältä kadulta. Ilmapiirin muuttuu todella nopeasti.
Asutin viiden neliömetrin luolaa, jonka säkäkorkeus oli 2 metriä. En liioittele. Parempaa kuvaa en ole ottanut, kun se oli niin pieni, ettei oikein mahtunutkaan. Mutta mitä sitä muuta ihminen tarvitsee kuin sängyn ja pienet portaat kävelemällä pääsi tilavaan olohuone-ruokailutilaan ja seurustelemaan toisten kanssa. Tässä olen ilmeisesti yrittänyt ikuistaa mun ”pitkiä” hiuksia. Voi pientä!
Rappuset luolasta alas. Meillä siis päivä paistoi tuohon keskikäytävälle ja kun käytävää jatkoi eteenpäin, sieltä löytyi neljä huonetta lisää. Nyt voin hiljaa mielessäni muistella, miten jäätävän kylmä välillä oli yölämpötilan tippuessa muutamaan asteeseen ja siitä eristeenä toimi ihan perus puinen ovi, jonka alta kävi tuuli ja vinkka. Tällaisten öiden jälkeen oli mukava mennä ulos aurinkoon lämmittelemään, ulkolämpötila nousi nopeasti korkeammaksi. Muistelen myös sitä, miltä tuntui hengailla tuossa käytävällä ja katsella tähtitaivasta tai kaiteen yli alas ja naapureiden perhe-elämää.
Suomimurkinatkin oli välillä pöydässä! Enimmäkseen kuitenkin toiset kokkasivat, parempi niin…
Voisi myös muistella, että jos joskus tuntuu asioiden ottavan aikansa ja liiankin pitkän sellaisen, mikään maailmassa ei voi kuitenkaan kestää kauemmin kuin pienen keittiöremontin tapahtuminen Latinalaisessa Amerikassa. Tapahtuipa kuitenkin!
Veikkaan tässä kuvassa tapahtuneen iloinen yhteydenottohetki Suomeen ja perinteinen ”matekänni”!
Jouluakin Casassa vietettiin. Syntymäpäiväjuhlia ja muuten vain -juhlia. Asun nyt yksin, ensimmäistä kertaa elämässäni, ja näkisin mielelläni tällaisia asumisjärjestelyjä Suomessakin. Meillä kävi kyllä siivooja kaksi kertaa viikossa, ehkä se pelasti kaikilta skismoilta!