herkku chia-vanukas
Olen jo pitkään tehnyt yleensä iltaisin itselleni chia-vanukkaan iltapalaksi ja ajattelin jakaa ohjeen tänne blogin puolelle myös. Chia-vanukas menee todellakin herkusta, vaikka se ihan super terveellinen onkin. Vanukas on helppo valmistaa ja sitä voi tehdä vaikka parinkin päivän annoksen kerralla. Tarvitset vain chia-siemeniä ja esim mantelimaitoa. Lisukkeeksi sopii melkein mikä vain. Hedelmät, marjat, siemenet, pähkinät, hillot, hyydykkeet, mysli, jogurtti. Itse laitan yleensä banaania, pakastemustikoita ja cashew pähkinöitä. Tänään laitoin pähkinöiden tilalle kiiviä, sekin toimi yllättävän hyvin.
Tarvitset:
vajaa 2dl mantelimaitoa/kookosmaitoa
n. 2 rkl chia siemeniä
maustamiseen olen käyttänyt ihan pikku ripauksen sormisuolaa ja vaniljasokeria, mutta esim hunaja, kaneli ja kardemummakin sopii vanukkaaseen hyvin.
ja lisukkeet mielesi mukaan.
Sekoita mantelimaito ja chiasiemenet sheikkerissä tai lasissa lusikalla. Paras lopputulos tulee, kun sekoittelee vaikka ensimmäisen viiden minuutin ajan muutamia kertoja seosta ja laittaa jääkaappiin tekeytymään. Vanukas valmistuu vajaassa puolessa tunnissa, mutta pehmein lopputulos tulee jos malttaa odottaa yön yli ja käy alussa sekoittelemassa vanukasta muutamia kertoja. Sitten vain lisää lisukkeet ja vanukas on valmis.
Chia-siemen on superfoodia parhaimmillaan ja terveysvaikutuksia on lukuisia. Chia-siemenet sisältävät mm. omega-3-rasvahappoja, proteiinia, kuitua, kalsiumia ja magnesiumia, joten ne eivät ole suotta hehkutettuja terveyspommeja. Chia-siemenet on helppo ujuttaa mukaan ruokavalioon ja helppouden takia niitä tulee munkin syötyä arjessa. Chia-siemenissä piisaa energiaa ja kuitujen vuoksi vatsakin tykkää. Kannattaa käydä lukemassa netistä lisää näiden hyvistä terveysvaikutuksista. Itse olen käyttänyt Foodin tai Puhdistamo -merkkisiä siemeniä.
Sit vaan herkuttelemaan!
Ps. Chia-siemeniä ei kannata käyttää isoja määriä sellaisenaan, koska ne turpoavat. Sen takia kannattaakin liottaa nesteessä (niin kuin yllä olevassa ohjeessa) ennen käyttöä.