mitä äitiys on opettanut?
Ykkösenä ehdottomasti sen, mitä rakkaus on. Omaa lapsea kohtaan rakkaus vain kasvaa päivä päivältä ja on jopa niin suurta, että se välillä ihan ahdistaa. Se tunne, kun toinen on yksinkertaisesti kaikki kaikessa, on myös tosi pelottavaa. Niin pelottavaa, että on mielellään ajattelematta sitä ja keskittyy vain siihen positiiviseen seuratessaan oman lapsen kehitystä.
Toisena sen, kuinka ristiriitaista on olla ensimmäistä kertaa äiti. Miten yhdistää omassa päässä minuus ja äitiys? Äidin omatunto on maailman suurin ja samalla kun yrität pitää itsestäsi huolta, jotta jaksat ja voit hyvin perhettäsi ja itseäsikin varten, mietit missä menee ”itsekkyyden” raja. Vaikka toisaalta uskon siihen täysin, että tällä rakkauden määrällä ei voi tehdä kuin parhaimpia mahdollisia päätöksiä omaa lasta ajatellen ja itsestäänselvyytenä on että lapsi on ykkönen – aina!
Kolmantena pelko siitä, teetkö sen parhaimman päätöksen tarpeen tullen lastasi ajatellen. Esimerkiksi jos sattuisi jotain, osaatko tehdä oikean päätöksen. Siihen huoleen en ole voinut ajatella muuta kuin sen, mitä elämä on tähän asti opettanut. Olen itse ollut isojen asioiden äärellä terveyteni kanssa monen vuoden ajan ja olen ajatellut myös paljon oman äitini roolia siinä. Isoja takapakkejakin on tullut oman terveyteni kanssa ja niiden läpikäyminen on opettanut, että siinä hetkessä ihminen ja etenkin äiti tekee aina sen parhaimman mahdollisen päätöksen sillä tiedolla ja viisaudella mitä silloisessa elämäntilanteessa suinkin vain on käytettävissä. Siihen täytyy luottaa ja hyväksyä, että elämä ei kontrolloiden parane. Kukaan ei tiedä tulevaisuudesta, täytyy vain luottaa asioiden menevän hyvin.
Neljäntenä, jopa yllätyksenä minulle on tullut parisuhteessa esille nousseet asiat. Olen aina ajatellut ja ajattelen edelleenkin, että meillä on Eetun kanssa todella hyvä suhde. Suhde, jossa rakastetaan, puhutaan paljon, luotetaan satasella, kannustetaan toinen toistamme ja jossa, vallitsee täydellinen hyväksymisen ilmapiiri. Siitä huolimatta lapsen tulo nostaa käsittelemättömiä asioita pinnalle. Minäkin, todella vilpittömästä luonteestani huolimatta luulin, että mitään asioita ei ole käsittelemättä. Ne uudet tunteet vanhemmuuden myötä ja välistä se loputon väsymyskin nostaa kyllä ainakin minulla kaikki tunteet pintaan. Näen kuitenkin tällaiset tilanteet positiivisena tilaisuutena hitsautua sen tärkeimmän kanssa vieläkin tiivimmin yhteen.
Viidentenä olen jo näissä kahdessa kuukaudessa huomannut, kuinka hurjan nopeasti aika menee. Olen huomannut ajattelevani myös paljon konkreettisemmin, että tätä hetkeä en saa enää koskaan takaisin. Se todella menee niin, että tätä hetkeä et saa toista kertaa, joten se kannattaa käyttää viisaasti. Nyt oman esikoisen myötä se näyttäytyy paljon selkeämmin. En saa enää ikinä elää uudestaan näitä kultaakin kalliimpia ensimmäisten kuukausien hetkiä lapseni kanssa. Vaikka tämä ajatusmaailma kuulostaa kovin negatiiviselta, se on itselleni iloinen muistutus siitä, kuinka niitä vallitsevia ja pieniäkin onnellisia hetkiä kannattaa vaalia elämässä.
Kuudentena olen oppinut, jos haluan todella nauttia elämästä äitinä, minun täytyy olla armollinen itselleni. Joka hetki ei ole nautinnollista – se on selvä. En aio kokea siitä huonoa omaa tuntoa. On suunnattoman ristiriitaista kokea yhtä aikaa negatiivisia tunteita, vaikka samaan aikaan ajattelee, että pitäisi olla onnekkain ja kiitollisin ikinä. Ainut reitti onnellisuuteen minulla ainakin on olla itselleni sekä perheelleni lempeä ja ymmärtäväinen. Lopulta kaikki tunteet ovat oikeita ja hyväksyttäviä.
Tässä kirjoittaessa sen vasta huomaa, kuinka paljon sitä pyöriikään mielessä juttuja. Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin onneni kukkuloilla siitä ilosta, jonka lapsemme on tuonut tähän perheeseen. Toki suuressa roolissa tässä omassa kiitollisuudessa ja onnellisuudessa ei suinkaan ole helppo elämä, vaan se, miten on opetellut kohtelemaan itseään ja katselemaan tätä monivaiheista ja kaunista elämää.
Todettakoon kuitenkin tähän loppuun vielä hyvin lohdullinen ajatus, että tässä on myös onneksi koko loppu elämä aikaa tätä kallisarvoista tehtävää opetella. <3
-Anna-Matilda