Anna nyt

Eilen lounastauolla me toimiston naiset villiinnyimme ennustamaan toistemme tulevaisuuksia. Ensin vedettiin perinteisesti pussista aakkoskarkkeja. Selvisi, että minun tulevan mieheni nimi alkaa J:llä.

Sitten yksi meistä tunnusti osaavansa lukea käsien viivoja. Tutkittiin vuorollaan jokaisen rakkauden, elämän ja luovuuden viivat, ja kaikkien kohdalla vastaukset tuntuivat hyvin loogisilta.

Minun kämmenistäni tulkittiin seuraavaa:

1. Lapsuuteni on ollut hyvä.

2. Tulen menemään naimisiin kerran.

3. Elämässäni tulee olemaan kaksi suurta rakkautta.

4. Minulla on luovuutta ja lahjoja, mutta en käytä niitä.

Ensimmäinen kohta pitää suurilta osin paikkaansa. Kohdista 2 ja 3 en osaa sanoa vielä mitään. Olen aika nuori, ja rakkausjuttuja en millään jaksaisi ajatella juuri nyt. Viimeinen kohta kolahti. Pitkään minua on vaivannut olo, etten anna itsestäni tarpeeksi.

Minulla on jo kerran ollut blogi. Kirjoitin sitä aktiivisesti abivuotena ja ensimmäisinä opiskeluvuosina. Sitten se ei enää yhtäkkiä tuntunutkaan omalta. Olin muuttunut valtavasti, kun taas blogi tuntui edelleen lukiotytön päiväkirjalta. Mikään muukaan ei oikein elämässä huvittanut, tai jos huvitti, niin se oli hetkellistä.

Nyt tuli kuitenkin sellainen olo, että ei perhana. Onhan tässä viime aikoina tullut käännettyä yksi jos toinenkin uusi sivu elämässä. Miksi siis ei uutta blogia? Rakastan kirjoittamista ja olen vähän kaipaillut bloggaamista. Ajattelin, että tämä voisi olla hyvä alku tuon neljännen kohdan toteuttamiseen. Kirjaimin minä parhaiten itseäni kuitenkin ilmaisen.

Tämä blogi ei kerro haluttomuudesta, vaikka nimestä voisi niinkin päätellä. Tai mistä sitä tietää, parempi ettei lähde lupailemaan mitään. Tämä blogi pyrkii kuitenkin lähtökohtaisesti olemaan minun, Annan, pieni näyttämöni, jonne aion päästän pienen kirjoituspetoni irti. Elämässäni on tällä hetkellä käynnissä ihan uusi vaihe. Pelottava, jännittävä, sumuisa ja toiveikas. En halua katsoa liikaa taakseni, mutta tulevaakaan en uskalla pohtia. Niinpä keskityn siihen, mitä olen nyt.

ANNA NYT. Vähänkö hauska!

Jos nyt ei ihan J löydy, niin luulenpa, että ne kadonnet luovuuteni rippeet ainakin. Nähtäväksi jää.

 

20150812_122144_1.jpg

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *