Muutoksia

Muutokset: sisimmässäni ymmärrän että ne ovat pakollisia, jotta voin edetä eteenpäin. Kehittyä, muuttua, vastaanottaa uutta. Mutta silti, muutokset on aina jotenkin pelottavia. Se päätös, se askel, mikä pitää ottaa kohti muutosta. Epäröin pitkään, harkitsen asiaa, punnitsen suunnasta jos toisesta. Kohta alan jo epäilemään omaa mielenterveyttäni. Päätä särkee, mahasta vääntää. Onko tämä nyt se oikea päätös, minulle ja perheelleni. Pitäisikö vielä harkita, miettiä ja odottaa. Mutta ehkä tilaisuus on just nyt, eikä se tule uudestaan vastaan. Mitä jos menetän tämän tilaisuuden. Onko se niin paha. Mikä on pahinta mitä voi tapahtua. 

Miksi epäröin niin paljon? Kyseenalaistan kaikki päätökset. Mietin miksi tekisin niin tai en, tai näin. Mikä näistä on paras ja kenelle? 

Tuntuu että olemme jo pitkään junnanneet paikoillamme. Kaikki on hyvin, oikein hyvin. Mutta sitä kaipaa jotain uutta. Uusi on pelottavaa, vanha on tuttua ja turvallista. Mutta tämä vanha ja tuttukaan ei ole paras mahdollinen. Siihen on jo kyllästytty ja väsytty, ja ei siinä ole niin monta hyvää puolta kuin mitä toivoisi. Ja silti se muutos uuteen pelottaa. 

Olen myös odottanut tätä jo kauan – mahdollisuutta aloittaa alusta, puhtaista seinistä. Suunnitella ja täyttää ne haluamallani tavalla. Haluan antaa uuden tuulen puhaltaa. Uskallanko?