Yliopiston tarjoamat tutkinnot

Viikonloppuna vietin kaiken vapaan aikani lapsista ja perheestäni koneen äärellä. Tutkin ylipiston sivuja, tutkintoja, oppiaineita, kirjoja, hintoja, kokeita – kaikkea tietoa mitä vain sivuilta löytyi.

Ihan ensimmäiseksi minun piti päättää mitä tutkintoa haluan opiskella tarjolla olevista vaihtoehdoista. UNEDista (Universidad Nacional de Educación a Distancia) löytyvät muun muassa seuraavat tiedekunnat (facultad) ja niissä tarjotaan muun muassa seuraavia alempia korkeakoulututkintoja (grado): filosofian tiedekunta – englannin kieli, kirjallisuus ja kulttuuri; historian tiedekunta – taidehistoria; psykologian tiedekunta – psykologia; oikeustieteellinen tiedekunta – kriminologia; kauppatieteellinen tiedekunta – ekonomi; kasvatustieteellinen tiedekunta – pedagogiikka. Kaikkiin tarjolla oleviin tutkintoihin voi tutustua täällä. Lisäksi UNEDissa voi opiskella etänä maisteriksi ja tohtoriksi

IMG_1308.JPG

Itselleni valikoitui taloustieteiden tiedekunnasta ADE-tutkinto (Administración y Dirección de Empresas) eli yrityksen hallinto ja johto, business administration toisin sanoen. Tutkinnon suoritus suunnitelman mukaan kestää 4 vuotta, 240 opintopistettä. Mutta koska UNEDissa voi opiskella omaan tahtiin, niin tutkinnon suorittamiselle ei ole aikarajaa. Yliopistolla kirjoillaolo vaatii kuitenkin rekisteröitymisen edes yhteen aineeseen per lukukausi, eli kaksi ainetta ja 12 opintopistettä per lukuvuosi. Maksimissaan voi opiskella 90 opintopistettä per lukuvuosi. Välivuosikin on mahdollinen, mutta silloin potkitaan yliopiston kirjoista pois. 

UNEDin nettisivut ovat mielestäni tosi informatiiviset ja selkeät. Jopa modernit espanjalaisten laatimiksi – vertauksena kaikki selaimet herjaavat security warningeja kun kirjaudut mille tahansa valtion sivustolle (verohallinto, opetushallinto). Ne eivät ole edes muodossa https:// ja lisäksi vaativat tosi usein vähän vanhempia selaimia ja javoja ja ties mitä. Siis päivitetyllä koneella ei pääse sivulle tai suorittamaan jotain prosessia, kuten opintotuen hakua.

Tutkinnoista löytyy paljon tietoa sivuilta: kenelle ne sopivat, mitkä tavoitteet, mihin valmistavat, opintojen eteneminen, kokeiden muoto, tutkinnon laatulupauksia sun muuta. Toivottavasti myös UNEDin nettiportaalissa olevat tutoroinnit ja kurssimateriaalit tulevat olemaan samaa luokkaa opintoja suorittaessa!

Työ ja raha Opiskelu

Ylioppilastutkintotodistuksella espanjalaiseen yliopistoon

IMG_1956.JPG

Etsin ylioppilastutkintotodistukseni kaapista ja hoksasin, että ylioppilaskokeet ovat juuri ne kokeet, joita luulin pääsykokeiksi yliopistoon – äidinkieli, vieras kieli ja reaaliaineet. Koska olin ne jo suorittanut, minulla on jo tutkinto jolla pääsen yliopistoon suoraan sisään. Kuulosti liian hyvältä ollakseen totta, joten asiaa oli lähdettävä selvittämään suoraan yliopistosta.

Vaikka UNED (Universidad Nacional de Educación a Distancia) on etäyliopisto, on sillä myös laaja toimipisteverkosta ympäri Espanjaa, ja jopa ulkomailla. Näissä toimipisteissä neuvotaan oppilaita, autetaan niin hallinnollisissa asioissa kuin opetuksessakin, järjestetään tutorointia ja valvotaan tietenkin kokeet. Oma lähin pisteeni löytyy Malagasta, jonne suuntasimme perjantaina. 

Lähestyin yliopiston työntekijää ja esittelin tutkintotodistustani. Kysyin, että voinko tosiaan päästä tällä yliopistoon sisään. Vastauksena hän kysyi minulta, että pääsenkö omalla tutkinnollani omassa maassani yliopistoon. Mietin hetken että Suomessa pitää hakea yliopistoon ja suorittaa pääsykoe, mutta vastasin silti ”kyllä”. Silloin hän totesi, että kyllä pääsen myös heidän yliopistoon. Minun pitäisi vain hyväksyttää tutkintotodistukseni Espanjassa.

Yliopiston työntekijä neuvoi missä asian voi hoitaa ja kertoi, että minun ei tarvitse edes odottaa todistukseni hyväksyttämistä, sillä siinä voi mennä jopa kuusi kuukautta. Riittää, että saan paperit sisään ja eteenpäin opetushallitukseen. Hallituksesta saisin paperin, jolla voin kirjautua yliopistoon oppilaaksi jo tälle lukuvuodelle. Olin ajatellut aloittavani opiskelun 2019 syksyllä, mutta nyt minulla olisi mahdollisuus aloittaa opinnot heti!

Asiassa oli yksi mutta – jos opetushallitus ei jostain syystä hyväksy tutkintotodistustani, niin menetän kaikki opintoni. Ja rahani, sillä opetus yliopistossa ei ole ilmaista. Tässä vaiheessa vielä mieleeni ei tullut kysyä, miksi tutkintoani ei hyväksyttäisi. Opetushallituksen toimipiste Malagassa oli kiinni jo siltä päivältä, joten täytyi odottaa viikonlopun yli.

Työ ja raha Opiskelu