Akateeminen kalenteri ja tenttiviikot

Rakastan suunnittelua kuten listojen laatimista ja kalenterin täyttämistä. Opintojen aloittaminen on mitä oivin tekosyy ostaa uusi kalenteri – ja ei ollut muuten helppoa löytää sellainen mieluinen. Kaikki kylän isot paperikaupat ja El Corte Ingles käyty läpi, enkä löytänyt haluamaani kalenteria. Onneksi Amazon on olemassa. Kun kalenteri saapui vihdoin pääsin suunnittelemaan opintojani. Opiskelen etäyliopistossa ja UNEDin nettisivuilla on hyviä vinkkejä opiskelujen suunnitteluun ja järjestämiseen. 

Yliopistoon voi ilmoittautua opiskelemaan 23.10 asti. Opiskelut alkavat kuitenkin jo 4.10. Tällöin kirjoilla oleville opiskelijoille avautuu virtuaaliportaali. Jokaisella oppiaineella on oma virtuaaliportaali ja oppilaalle näkyvät niiden aineiden portaalit, joille hän on ilmoittatunut. Opiskelu voi siis alkaa. Toki opiskelun voi aloittaa jo aiemmin, koska UNEDiin voi ilmoittautua jo heinäkuussa. Jokaisesta aineesta löytyy julkista tietoa netistä, jossa kerrotaan aineen tavoitteet, aiheet ja mistä aineen loppuarvosana koostuu. Myös vaadittavat oppikirjat löytyvät näistä tiedoista. Mutta kuten yhdessä aineessa tänä vuonna minun tutkintoni kohdalla, opintojen alettua virallisesti tuli tietoon että yksi oppikirja oli vaihdettu. Professorit selittivät ”mokaa” sillä, että julkisia kurssitietoja ei voinut muokata ja uudet ajankohtaiset, tätä lukukautta koskevat tiedot tulivat julki oppilaille silloin kun portaalit avattiin. Jotkut oppilaat olivat aloittaneet opinnot jo kesällä väärän kirjan kanssa. Tämän lisäksi he olivat jo tehneet merkintöjä kirjaan, joten sitä ei voinut palauttaa ja vaihtaa uuteen.

22.12.18-7.1.19 vietetään joululomaa. Tämänkin ajan voi käyttää opiskeluun, mutta opettajat ja henkilökunta ovat lomalla, eivätkä esim. osallistu virtuaaliportaalin keskusteluihin tai järjestä tutorointeja. Ensimmäisen lukukauden ensimmäinen tenttiviikko on 21.1-25.1.19 ja toinen tenttiviikko 4.2-9.2.19. Tenttiviikkojen välissä on viikko ilman tenttejä. Näin ollen ensimmäinen lukukausi alkaa 4.10 ja päättyy tammikuun lopussa ja helmikuun alussa pidettäviin tenttiviikkoihin. Tenttiviikkoja on kaksi, ja kummallakin viikolla järjestetään samat kokeet – jos oppiaineen tentti on ensimmäisellä viikolla aamulla, on se seuraavalla viikolla illalla tai päinvastoin. Näin ne jotka eivät pääse tulemaan esimerkiksi töiden takia aamulla kokeisiin, saavat mahdollisuuden tenttiä ne illalla. Tai tenttiviikon voi ”rikkoa”, ja sen sijaan että suorittaa kaiken yhdellä viikolla, voi taakan jakaa kahdelle viikolle. Kokeisiin ei voi kuitenkaan osallistua kaksi kertaa, vaan täytyy valita jompikumpi annetuista ajankohdista.

IMG_5809.JPG

Toinen lukukausi alkaa 14.2.19, jolloin tälle lukukaudelle ilmoittautuneiden oppiaineiden virtuaaliportaat aukeavat. Henkilökunta ja professorit pitävät lomaa pääsiäisen aikoihin 12.4-22.4.19. Tämän lukukauden tenttiviikkoja on samalailla kaksi, ensimmäinen 20.5-25.5.19 ja toinen 3.6-7.6.19. Jos tentistä ei pääse läpi ensimmäisellä kerralla tai tenttiin ei ole voinut osallistua jostain syystä, saa siihen toisen mahdollisuuden syyskuussa uusintaviikolla, joka järjestetään 2.9-7.9.19. Uusintaviikko koskee niin ensimmäisen lukukauden aineita kuin toisen. Kesälomaa yliopisto viettää 15.7-31.8.19 ajan. Loma koskee eniten opettajia, sillä hallinnollinen puoli on lomalla vain kaksi viikkoa elokuussa. 

Opiskeluaikaa on syyslukukaudella 13 täyttä viikkoa ennen ensimmäistä tenttiviikkoa, ja kevätlukukaudella 14 viikkoa. Lisäksi professorit voivat järjestää vapaaehtoisia kokeita lukukauden aikana. Nämä kokeet järjestetään itse nettiportaalissa, toisin kuin tenttiviikon kokeet, joihin pitää osallistua yliopiston toimipisteessä. Nettiportaalissa järjestettävät kokeet ovat yleensä joulu-tammikuussa. Niissä voi olla kysymyksiä oppiaineen koko materiaalista tai vain osasta. Koe pisteytetään ja se voi vaikuttaa positiivisesti kurssin loppuarvosanaan. Jos nettikokeessa on esim. 10 kysymystä, voi siitä saada maksimissaan 1 pisteen loppuarvosanaan (jokainen oikea vastaus 0,1 pistettä, vääristä vastauksista sakotetaan!). Tämä yksi piste lisätään loppuarvosanaan vain jos aineen loppukokeesta saa vähintään 5 pistettä tenttiviikolla. Tenttiviikon kokeet ovat 1-2 tunnin mittaisia ja yleensä monivalintakokeita. Niissäkin vääristä vastauksista sakotetaan ja maksimipistemäärä on 10. Tentistä saadut pisteet ovatkin yleensä suoraan koko oppiaineen loppuarvosana.

Työ ja raha Opiskelu Raha

Ketä yliopistossa opiskelee? Tilastotietoa yliopistostani

Sain sähköpostiini kyselyn yliopistolta, jonka linkistä pääsin yliopiston ylläpitämälle tilastosivulle. Miten jännää! Tykkään lukea tilastoja, sellaisia helppolukuisia ja hauskoja. En ota kantaa niihin tilastoihin, joita pääsen itse pian opiskelemaan ja laatimaan. Sähköpostiini tulleessa kyselyssä kyseltiin yleisiä juttua koskien uusia oppilaita – mitä on opiskellut ennen, mitä odottaa opiskelulta, vanhempien koulutustasoa jne. Tässä vähän tilastotietoja omasta yliopistostani koskien tätä 2018/2019 lukuvuotta:

  • 81,1% opiskelijoista, 108 000 opiskelijaa, opiskelee alempaa tutkintoa, 6,7% (9 000) suorittaa maisterinopintoja (loput prosentit yliopiston muissa järjestettävissä koulutuksissa)
  • Eniten opiskelijoita on lakitieteellisessä tiedekunnassa – yli 27 000 opiskelijaa!
  • Seuraavaksi suosituin tiedekunta: psykologian tiedekunta, vähän alle 25 000 opiskelijaa.
  • Minun taloustieteiden tiedekunnassani on n. 12 500 opiskelijaa. 
  • Yliopisto sijaitsee Madridissa, mutta koska kyseessä on etäyliopisto, opiskelijat sijaitsevat eri puolilla Espanjaa ja ulkomailla. Yliopisto on jakanut opiskelijat 6 eri kampukseen riippuen sijainnistaan. Eniten oppilaita on kirjoilla Madridin kampuksella, 25,9% opiskelijoista. Itse kuuluun etälä-kampukseen, jossa 19,8% opiskelijoista. 1% opiskelijoista, 1200 opiskelijaa, opiskelevat ulkomailla.
  • 53,7% opiskelijoista ovat naisia, 71 600 naista ja 61 800 miestä.
  • Opiskelijoita alemmassa tutkinnossa on 113 eri maasta – Zimbabwe, Taiwan, Etelä-Korea, Panama, Moldova, Islanti, Haiti, Kroatia ja Australia vain mainitakseni muutaman.
  • Eniten espanjalaisia opiskelijoita 104 000. 
  • Seuraavaksi eniten romanialaisia, melkein 600. Kolmanneksi eniten italialaisia 450.
  • Suomalaisia opiskelijoita on 9, minä mukaanlukien. 3 miestä ja 6 naista.
  • Suomalaiset opiskelevat lakia (1 mies ja 1 nainen), englannin kieltä (2 miestä), taloustieteitä (1 nainen eli minä), politiikkaa (1 nainen), pedagogiikkaa (1 nainen) ja psykologiaa (2 naista).
  • Minun tutkintoani (Business Administration and Direction) opiskelee mm. 6 800 espanjalaista, 16 päiväntasaajan guinealaista, 9 kuubalaista, 6 ranskalaista, 1 valkovenäläinen, 1 eestiläinen. 
  • Minun tutkintoani opiskelee 3 800 miestä ja 3 300 naista.
Työ ja raha Opiskelu