Niin paljon sanottavaa

86B83523-59F6-4B34-84E7-C88B27477BFB.jpeg

Niin paljon sanottavaa, etten tiedä mistä aloittaa.

Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 9-vuotta. Uusperhe, miehen tytär asuu meillä pääsääntöisesti aina, omat lapseni vuoroviikoin ja yhteinen 7-vuotias poika. 

Suhteessamme on ollut aina paljon rakkautta, mieheni on ollut siinä ihan mieletön. Osoittanut sitä aina kaikilla tavoilla, pitämällä hyvää huolta ja pitänyt lähellä. Suhteeseemme on mahtunut tyypilliset uusperhe ongelmat. Miehellä oli alkuun kovat huoltajuusriidat, mitkä tietenkin oli rasite suhteellemme. Jos nyt mietin tuota aikaa, olis se kuitenkn kaikesssa karmeudessaan aikaa, jolloin teimme asioita yhdessä meidän eteen. 

Tänään ei, en ole koskaan tuntenut olevani näin yksinäinen. Miehestä on tullut etäinen ja kylmä. asiat eivät tietenkään ole menneet tähän pisteeseen hetkessä, vaan pikkuhiljaa olemme ajautuneet kauemmaksi toisistamme. 

Tilanne on niin raskas, että minulle on puhjennut  jo aiemminkin aina välillä kummitellut masennus. Olen ollut nyt sairaslomalla useamman viikon ja oma terveys huolestuttaa. Välillä ahdistaa niin kovasti, että on vaikea liikkua ja olla. Tähän vaivaan saan kyllä nyt apua, siitä ehkä myöhemmin.

Blogissani haluan nyt seurata, miten parisuhteemme käy. Olen tehnyt paljon tutkimuksia, miten tällaisessa tilanteessa pystyy elämään ja olla. Ja nyt, tästä päivästä lähtien, aioin lähteä toteuttamaan neuvoja mitä olen saanut. Aivan päinvastaisia, miten olen toiminut.

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *