Pakko alkaa liikkumaan enemmän, että näyttäisin vielä enemmän fitimmältä. Sit kun näytän fitimmältä, näytän paremmalta kuvissa. Saan enemmän tykkäyksiä, seuraajia, itsetuntoa. En syö herkkuja vaikka kuinka tekisi koko ajan mieli. Siis mitä ne lihottavat hiilihydraatit ovat? Apua, onko leivässäkin niitä?  Lähden pyöräilemään 10 kilometriä sykemittarin kanssa, jotta näen paljon olen kuluttanut siihen nähden paljon olen syönyt. Tänään oon syönyt noin 1000 kaloria ja kuluttanut 1400. Seuraan päivittäin mediassa ihmisiä täydellisellä vartalolla, kasvoilla ja tyylillä. Vertaan itseäni. Vielä jaksaa vatsalihaksia ja veden juontia niin kyllä se siitä, parempaan ollaan menossa. Viisi päivää ilman herkkuja, hyvä minä ja nyt saan syödä iiisoon pussin irtokarkkeja illan päätteeksi.

Tätä oli mun viime kesä, aloin liikkumaan huomattavasti enemmän ja rajoittamaan syömisiä, vaikka kuinka halutti makeaa harva se päivä. Olin juuri tullut takaisin Italian nutella croisanttien ja margarita pizzojen keskeltä. Havahduin yhtäkkiä kotiin palattuani, kun ei ollutkaan enää muuta tekemistä kuin peiliin tuijottaminen, kuinka posket olivat päässeet pullahtamaan ja lihakset  surkastumaan. Italiassa en edes tiennyt mitä sana hiilihydraatti oikeasti meinaa ja että ei pieni suklaalevy illassa pahaa tee. Koska siis viikkoahan ennen menkkoja tekee mieli makeaa ja menkkojen aikana kuuluu syödä vain pelkkää suklaata.

No, varmasti ihan tottahan se on että menkkojen aikana kiukuttaa joten mikä olisi nopeampi ja kätevämpi ratkaisu kuin suklaan tuoma mielihyvä.  Ja onhan se ihan tutkittua, että hormonitoiminta voi laittaa pääkopan ja himot hiukan sekaisin. Tällä hetkellä voin kuitenkin sanoa, että oli omituista viettää ensimmäistä kertaa joulua ilman, että makeaa olisi oikeasti tehnyt mieli. Kyllä suklaata söin ja edelleen syön jos joku tarjoaa tai tulee joku ihan hirveä suklaahimo hepuli.

Jotenkin halusin kirjoittaa tästä aiheesta, koska suurin osa näin vuodenvaihdon jälkeen lupaa itselleen parempia ja terveellisempiä elämäntapoja, mutta ensimmäiset kuukaudet saattavat hyvinkin mennä kuten ensimmäisenä kuvailin. Koska pitää ja on pakko. Itsessäni olen hyvin vahvasti huomannut useita asioita tehdessäni, että jos on pakko, pakko ja pakko, niin multa jotenkin lähtee ihan kokonaan siitä sitten maku, ahdistun ja haluan vaan lösähtää lattialle ja luovuttaa ja tehdä just sitä mitä ei saisi tehdä.Tottakai rajansa kaikessa ja tietyt asiat elämässä on aina hoidettava vaikka se ei aina tuntuisikaan kivalta. Mutta pointti tässä ehkä onkin, että miten me ajatellaan kun tehdään jotain. Ja ollaan tietenkin kaikki erinlaisia ja joillekin totaalikieltäytyminen vain yksinkertisesti sopii paremmin.

Itse kuitenkin huomaan, että keittiön sivupyödällä on paljon hauskempi istua ja syödä, koska eihän pyödällä oikeasti saisi istua. Ja heti kun joku kiljuu, että Anni nyt imuroimaan ja heti, imurointi tuntuu sen jälkeen heti ihan pakkopullalta. Toisin on sitten kun yhtäkkiä saa sen kuuluisan siivouspuuskan ja imurointi tuntuukin yhtäkkiä ihan lastenleikiltä hyvän musiikin tahdittamana.  Joten ei ihme, että vähähiilihydraattinen syöminen, pyörälenkit ja kaloreiden laskeminen tuntui jotenkin heti inhottavammalta kun siitä teki itselleen pakkopullaa.

Kesän lopulla jotenkin havahduin uuteen ajattelutyyliin, että kun lopettaa asioiden tekemisen pakosta ja lopettaa jatkuvan ulkoisen muutoksen tarkkailun, ja alkaa suhtautumaan tekemiseen enemmän halusta. Tottakai alun vaikea karkkilakottaminen vähensi karkinhimoa, mutta kun aloin oikeasti kuuntelemaan (enkä vain katsomaan) omaa kroppaa ja mieltä, tajusin että en mä oikeasti halua tuota sokerin määrää pistää mun kehoon. Aloin myös pitämään huolen, että vettä tuli juotua vähintäänkin kaksi litraa päivässä ja ruokaa syötyä 5 kertaa päivässä. Viikonloppuisin pidin karkkipäiviä ja söin makeaa silloin kun oikeasti teki mieli. Töiden ansiosta pysyin liikkeellä puolet päivästä, mutta silti menin combaktiin ja bodypumppiin, koska se oli kivempaa kuin salilla pakosta pumpaaminen. Parin kuukauden kuluttua huomasin, että eihän mun nyt tarvitse syödä makeaa vain koska karkkipäivä, jos ei oikeasti haluta. Voin mieluummin tekaista banaanilätyt ja säästyä pahalta olotilalta. Huomasin myös, kuinka paljon olin ennen syönyt makeaa pelkästään eri tunnetiloihin. Ahdistukseen ja väsymykseen. Väsyneenä on helppo tarttua makeaan, mutta tosiasiassa se aiheuttaa enemmän väsymystä ja sitten ollaankin kivassa kierteessä.

Loppuvuodesta huomasin, kuinka metsässä kävely ja sen hiljaisuudesta nauttiminen on kivempaa kuin pakko pyöräily mittarin kanssa ja vatsojakin on kiva tehdä pikku iltajumppana töiden jälkeen. Jumppasin kun huvitti ja en syönyt enää makeaa koska ei enää yksinkertaisesti haluttanut. Tuntuu nyt ihan hassulta miten entisestä makeahiirestä on tullut tämmöinen. Voin sanoa että kun lisäsin mun tietoisuutta ruoasta ja sen sisällöstä ja mitä se aiheuttaa, ei enää vain haluta laittaa sitä omaan kehoon. En enää syö terveellisesti tai liiku pakosta, vaan enemmänkin nautinnosta. Tietoisesti ja kehoa kuunnellen. Mieli kirkastuu ja iltapäivä väsymys kaikkoaa ja kroppakin näyttää lisänä paremmalta. On myös hyvä kuunnella missä vaiheessa makean ja hiilarin himo yllättää ja syödä väsyneenä töiden jälkeen ensin kunnon ravitseva ruoka ennen kuin iskee pullapussille. Aivot alkaa pikkuhiljaa tottumaan ilman valkoista sokeria, joten jos ei ole totaalikieltäytyjä niin korvaavat makeat on hyvä vaihtoehto.

Ootteko muuten maistanut uusia kaakakokuorrutettuja taateleita? Menee ihan toffeesta.

Ihanaa, makeaa viikonloppua<3