Laineet ne laivaa keinuttaa

Ja todella keinutti. Valittiin hyvä päivä semmosella Helsinki sightseeing risteilylle, kun tuuli aika mojovasti. Olin kärppänä napannut grouponilta royal linen risteily tarjouksen, oltiin jo viime kesänä mietitty, että olisi kiva mennä sellaiselle risteilylle ja nyt, kun näin tarjouksen aattelin, että nyt sitten mennään. Ei ollut ihan hirveästi laivalla ruuhkaa, mahduttiin hyvin, kun sekä ulkona että sisällä oli tilaa. Alku matka meni hyvin, mutta kun päästiin enemmän avovesille laineet tuppas olemaan sen verta isot, että alko olemaan aikamoista keinutusta. Ravintolan lautasista ja mukeista molemmista noin puolet tippui lattialle ja pari lasiakin meni lisäksi rikki. Jäätelöallas lähti liukumaan pitkin ravintolaa myöskin. Kaikkien matkustajien piti vaan istua paikoillaan, ettei meille sattuisi mitään. Heh, ei siinä paljon maisemia kateltu. Yllättävää oli, että oon lähivuosina tupannut olemaan aika huonovointinen laivoissa, niin pientä pilkistävää pahaa oloa huomioimatta pärjäsin ihan hyvin. Ja, kun saarien suojaan päästin, keinutus jo lakkasikin. Risteilyn jälkeen suuntasimme senaatintorin läpi autolle päin ja aateltiin, että käydään tuomiokirkossa piipahtamassa. Ja hyvä, että käytiin, päädyttiin tuomiokirkon alakerrassa sijaitsevaan kryptaan, joka oli todella tunnelmallinen ja kaunis. Sinne oli pysytetty kahvila ja taidenäyttely. Hyvin miellyttävä paikka, jonne pitää tulla joskus kahville, nyt siis ei keretty jäämään, koska päikkäriaika pukkasi vähän päälle, oltiin herätty tänä aamuna jo ennen kuutta.

WP_20150607_11_00_23_Pro.jpg

WP_20150607_11_05_36_Pro.jpg

WP_20150607_11_15_44_Pro.jpg

WP_20150607_11_32_20_Pro.jpg

WP_20150607_11_36_44_Pro.jpg

WP_20150607_11_37_12_Pro.jpg

WP_20150607_11_37_17_Pro.jpg

WP_20150607_12_06_08_Pro.jpg

WP_20150607_12_47_04_Pro.jpg

WP_20150607_12_47_14_Pro.jpg

WP_20150607_12_49_16_Pro.jpg

WP_20150607_12_58_46_Pro.jpg

WP_20150607_12_59_22_Pro.jpg

WP_20150607_12_59_44_Pro.jpg

WP_20150607_13_00_28_Pro.jpg

WP_20150607_13_01_15_Pro.jpg

Tää oli vaan niin liikkis kuva, pienemmästä isompaan käsi kädessä.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *