Matkalla lapsien kanssa vol.1

Olemme aina rakastaneet matkustelua. Jo useamman vuoden ajan olemme tehneet useita kertoja vuodessa reissuja milloin minnekin. Reissut ovat olleett muutamista päivistä kolmeen viikkoon. Ja näin on ollut ennen lapsia ja jatkunut nyt lapsien kanssa myöskin. molemmat lapset ovat olleet noin 3 kuukautta vanhoja, kun ovat ensimmäisen kerran lentokoneessa olleet. Ja nyt vanhemmalla (syntynyt 07/11) on takanaan varmaan 30 lentoa ja nuoremmallakin (03/13) yli 15. Tietenkin nykyään lomat ovat hieman erilaisia sisällöltään, ei enää maata tuntikausia auringossa, on ruoka-ajat ja hotellien suhteen ollaan kriittisempiä, esimerkiksi ennen ollaan pärjätty kyllä hyvin ilman ilmastointia ja nyt sellainen on oltava ja tietenkin jääkaappi on ehdoton.  

WP_20131215_001.jpg

Kun lapset olivat pienempiä matkalaukun varustuksiin kuului äidinmaidonkorvike ja omat ruoat. Huomasin kuitenkin, että aika usein niitä pilttejä ja bonialöytyy kyllä sieltä ulkomailtakin, Ihan ei välttämättä pienemmistä kaupoista, mutta isommista. Lihavaihoehtoja ei aina kaikista maista ole löytynyt, mutta hedelmävaihtoehtoja ainakin. Vaippoja myöskin kannoin mukana, sillä tuli huomattua,että usein vaipat on ulkomailla hävyttömän hintaisia. Täältä ostettu 42-46kpl Pampers tai Liberon pakkaus on saman hintainen kuin puolikas paketti siellä. Tietysti tilaahan ne matkalaukusta vievät eli en yhtä pakettia enempää kyllä ole raahannut mukanani. Myöskin huomasin, että koot eivät usein ihan kohdanneet. Ainakin meidän pojilla usein tarvitsi ostaa se isompi, vaikka normaalikäyrillä jätkät menivätkin.

Korvikkeen kanssa huomattiin, että jauheena oleva on paras, sillä se vie vähemmän tilaa ja on helppokäyttöinen raahata mukana. Lentokoneeseen otettiin aina muutama nestemäinen pullo mukaan, ettei tarvinnut siellä ruveta läträämään ja sekoittelemaan veteen tuota jauhetta. Ostettiin myös jo heti alkuunsa sellainen ns.matkatuttipullo. Tämä tuttipullo on tarkoitettu käytettävän pikkupussien kanssa eli joka aamu, ennen kuin lähdettiin hotellilta, jaoimme päivän tarvittavat maitosatsit pikkupusseihin ja sitä mukaan, kun oli maidolle tarvetta sekoitettiin pussiin vettä ja pussi tähän matkapulloon ja tuttiosa kiinni ja vauvalle. Helppoa kuin mikä. Korvikkeita meillä menikin usein paljon, sillä pojat ovat olleet aina aika huonoja juomaan vettä ja kuumalla ilmalla nesteytys on todella tärkeää. Me hoidimme sen näin. Tuohon matkapulloon on olemassa ihan siihen tarkoitettuja pusseja, mutta huomattiin, että ihan tavallisillakin pakastepusseilla pärjää aivan hyvin. Panadolia oon myös pakannut matkalaukkuun mukaan ihan varmuuden vuoksi, sillä eihän sitä ikinä tiedä, jos tulee lapsi kipeäksi tai, jos niitä hampaita vaikka puhkeaa.

WP_20150427_20_29_55_Pro.jpg

Hyvä vinkki muuten ensikertalaisille lentokoneeseen, että kannattaa nousut ja laskut juottaa vaivaa, niin korviin ei satu.

Tässä vielä muutamia lomakuvia.

WP_20130725_005.jpg

WP_20131206_001.jpg

WP_20131217_011.jpg

WP_20141224_002.jpg

WP_20141222_09_30_05_Pro.jpg

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *